Sisun Kaija Pesonen ja Jarkko Saksa juoksivat ennätyksensä Kokkolan 12 tunnin juoksussa. Kaija keräsi 94,773km sijoittuen naisten kisassa kolmanneksi. Jarkko Saksa juoksi 97,525km. Perhon Kirin Teija Honkosen voittotulos 122,706 on uusi naisten Suomen ennätys.

24 tunnin juoksussa miesten kisan voiton vei Harri Lehtimäki tuloksella 213,297km ja naisista paras oli Susann Berg 196,278km.

Kokkola 16.5.2015 12h:
1. Teija Honkonen 122,706km (SE)
2. Marianne Mäkinen 116,288km
3. Timo Ylikoski 111,541km
..
9. Jarkko Saksa 97,525km
10. (N3.) Kaija Pesonen 94,773km

Lopputulokset ja kierrosajat »
Tulokset (täydet kierrokset) »

12h Sunttia – Jarkko Saksa

Päätöksen Kokkolaan lähtemisestä tein jo syksyllä. Vuodenvaihteessa aloitin harjoittelun ohjelman mukaan. Ohjelman seuraamisesta oli varmasti apua, vaikken sitä niin tarkasti toteuttanutkaan, sillä vastoinkäymisiä flunssan ja nilkan nivelsideongelmien muodossa oli vähintäänkin asiaan kuuluva määrä. Onneksi flunssat osuivat suurin piirtein kevyemmille viikoille ja kinesioteipin avulla nilkan ongelmat miltei poistuivat. Viikkojen ja kuukausien kuluessa tulostavoitteen pähkäilyn sijaan alkoi mieleen hiipiä kysymys: ”Miten hitossa minä tästä selviän? Sisun leirit toivat kyllä uskoa henkisen puolen kestävyyteen. Mutta miten jalat kestäisivät ja miten vatsa tulisi toimimaan? Kyseessä olisi kuitenkin ensimmäinen kerta. Viime vuonna juostu Kuopio 6h meni ihan hurlumhei meiningillä – tällä kertaa siihen ei olisi vaaraa. 100 km kuitenkin oli ja pysyi mielessä.

Kisaan valmistautuminen sujui hyvin. Keventely oli varmasti riittävää. Tankkaamista en sen erityisemmin suunnitellut tekeväni. Kunhan vain saisi kunnon kotiruokaa jossain matkan varrella.

Helpommin sanottu kuin tehty. Perjantaina puolilta päivin Kaija ja minä sekä huoltaja Suvi suuntasimme Iisalmen ja Nivalan kautta. Niinhän siinä sitten kävi, että päädyimme Kiuruveden ABC:lle. Virhe. No se siitä, seuraavan kerran kannattaa selvitellä ruokapaikat etukäteen.

Kisaa edeltävän yön Hotelli Kokkolassa sain enimmäkseen nukuttua. Huono uniselle ei mikään itsestäänselvyys. Yleisin jännittämisen ja häsäämisen sekä aamupalan jälkeen suuntasin urheilutalolle ilmoittautumaan. Hieman yllätyin kun levottomasti hälisevien kisaajien sijaan vastassa oli ainoastaan ilmoittauttumistiskin takana leveästi hymyilevä kisajärjestäjä Marko Forsell. – ”Sieltähän tulee juoksijan näköinen mies!” Tällainen tervehdys ja päälle vielä hyviä vinkkejä ensikertalaiselle! Jo alkoi jännitys laskemaan. Tunsin todellakin itseni tervetulleeksi.

Sää oli lähdön hetkellä yllättävän viileä, vaikka tiesinkin varautua siihen että tuulee. Sadetta ei silti ollut luvassa. En yleensä käytä urheilukelloa, mutta nyt otin sen käyttöön jotta saisin 13 + 2 juoksu/kävely rytmityksen tehtyä. Tarkkailin ensimmäisen tunnin melko tiheästi myös sykkeitä ja jatkossakin vielä muutaman tunnin kunnes menin tuntuman mukaan. GPS ei taaskaan oikein löytänyt itseään joten matkan kuulisin sitten tunnin välein järjestäjien kuulutuksista. Ensimmäinen tunti meni hieman liian lujaa, mutta sain sen vahingon korjattua jarruttelemalla pari seuraavaa tuntia.

Aika kului mukavasti seuraavaa kävelypätkää ja syömisiä ajatellessa. Geelejä olin varannut vain noin 10, koska en halunnut syödä mitään väkisin. Niiden lisäksi omina eväinä oli hunajaa, kookospaloja, inkivääriä ja pähkinöitä sekä tietenkin mustikkakeittoa. Taisi mustikkakeitto olla muidenkin suosiossa. Myös järjestäjien eväitä tuli hyödynnettyä. Jokaisen kävelypätkän aikana tai heti sen jälkeen otin urkkajuomaa. Jossain neljän tunnin jälkeen alkoi vauhti hitusen hyytymään, kunnes muistin ettei ihminen ole muumi. Asiaan kuuluvan kevennyksen jälkeen alkoi taas juoksu maittaa. Jossakin vaiheessa päätin kävellä myös kaikki evästelypätkät kun huomasin roiskineeni mustikkakeitot pitkin numerolappua. Oli kuulemma uskottavan näköistä.

Alun jälkeen sorruin ainoastaan kerran pitämään liian lujaa vauhtia jäädessäni juttelemaan kovempivauhtisen 24h juoksijan kanssa. Aika moni vuorokauden taivaltajista piti kovempaa vauhtia ja hienot oli sitten siinä sarjassa tuloksetkin. Kuuden tunnin kohdalla oli ensimmäinen henkisesti hankalampi hetki kun samaan aikaan aloittaneet 6h juoksijat lopettivat oman urakkansa, eli pääsivät pois. No elämässä on valintoja. Samoihin aikoihin alkoi myös oma vauhti hiipumaan. Lisäsin energiaa, pidensin juoksupätkiä ja jaoin kävelypätkä useampaan osaan. Toisaalta jäykillä jaloilla kävelystä juoksuun siirtyminen oli myös helpompaa tehdä loivaan alamäkeen. Toisen suntin ylittävän sillan jälkeen oli tuollainen myötäle tarjolla. 9 tuntiin saakka jaksoin elätellä toivetta satasen puhkaisemisesta. Sitten vaihdoin tavoitteeksi 95. Viimeisen tunnin alkaessa kasassa oli vähän vajaa 90 kilometriä. Lopulta päätin etten pysähdy ennen kuin tavoite on täynnä. Noin parikymmentä minuuttia ennen loppua jaettiin kapulat käteen lopputuloksen merkkaamista varten. Niillä kohdin oli oma tavoitekin täynnä. Kisakuuluttaja Forsell alkoi tsemppaamaan 12h juoksijoita loppukiriin. Kasoin kelloa: 11:48 – totesin siinä vieressä juoksijoille,että nyt on enää coopperi jäljellä. Kannustavaa kommenttia alkoikin tulemaan: ”Anna mennä!”, ”se voi hyvinkin lähteä, et ole käyttänyt nopeita soluja, ne on levänny”. Ja sitten juoksin sen minkä irti lähti. Ja kylläpä sitä lähtikin! Ehkä noin 1800m. Aivan mieletön fiilis. Jalat eivät aikoneetkaan krampata (olinkin syönyt koko päivän vähintäänkin riittävästi suolatabletteja.) Viimeiset minuutit, kymmenet sekunnit ja sekunnit kiristin vain vauhtia. Sitten se oli siinä. Tulos 97.5 sekä ennen kaikkea seesteinen ja onnellinen olo. Varmasti jotain pientä olisin voinut tehdä toisin, mutta tuona päivänä se oli varmasti paras mihin pystyin. Yksi pieni valinta meni myös aivan nappiin – Injinjin varvassukat! Vain yksi mitätön rakkula kynnen alla.

Kisajärjestelyt toimivat loistavasti ja Suntin tunnelma kevätillassa oli kerrassaan hieno. Musiikkia oli sopivasti ja kannustusta myös. Kerrassaan mahtava tapahtuma kannattaa kokea!

Jarkko Saksa