Tierra Arctic Ultra 120km

”The race is unsupported.” – tekstiä tavasin useamman kerran kahdesti leikatuilla silmilläni heinäkuun lopulla, kun aloin valmistautumaan Pohjois-Ruotsissa elokuussa hölkkäiltävään Tierra Arctic Ultraan. Tuota tietoahan en ollut rekisteröinyt ”kovalevylleni” vielä viime syksynä juoksuun ilmoittautuessa. Huoltopisteetön juoksuseikkailu tulisi olemaan minulle uutta, sillä kaikissa aiemmin taivaltamissani juoksutivoleissa järjestäjä on taikonut reitin varrelle ainakin muutaman vesipisteen sekä mahdollisuuden dropbägiin. Noh, eipä auttanut itku markkinoilla, oli vain rohkaistuttava tästä mahdollisuudesta.

Riittävän energiamäärän pohtimisen lisäksi päänvaivaa aiheutti pakollisten varusteiden lista, joka oli pitkä kuin nälkävuosi. Töttöröö, ei muuta kuin kalsaria reppuun, tuumin varusteita pakkaillessa, testaillessa ja tyttökaverilleni Hilpalle niitä esitellessä. Loppujen lopuksi kaikki varusteet mahtuivat UD:n juoksuliiviin ilman mankelin läpi vetämistä ja siitä jos mistä olin kovin iloinen. Vihdoin koitti myös keskiviikkoaamu ja olin valmis siirtymään lähemmäs pelipaikkaa.

Ensin matkustelin leppoisasti VR:n turvattomilla raiteilla Tampereelta Kemiin juoksukamuni Markon luo. Keminmaalla pyöräytimme kevyen tunnusteluhölkän Markon liikuntamestoilla ja olo oli ihanan luottavainen. Hyviltä näyttivät paikat ja Marko, totesin miehelle torstaiaamuna jatkaessamme matkaa Keminmaalta kohti Ruotsia ja Abiskon kylää.

Muutaman tunnin autossa istumisen ja porojen kanssa seurustelun jälkeen saavuimme Abiskoon, tuohon pieneen vaeltajakylään. Maisemaselfieiden ja pikaisen Abiskoon tutustumisen jälkeen hylkäsimme Batmobilemme puolityhjälle parkkikselle ja tyrkkäsimme itsemme VR:n salatun isosiskon kyytiin, surauttaaksemme hieman etelämmäksi Kiirunan kaivoskylään jäähakkuja ja juoksutaktiikkaa teroittelemaan. Kiirunassa iltaepistolana oli vielä ennen yöunia ja Nukkumatin sepelikuormaa muutamat tuliset turistiselfiet ja kierros paikallisessa.

Perjantai 7.8.2015
Omatoimisen hotelliaamiaisen, lupsakan bussikyydityksen ja rehellisen rupattelutuokion (kiitos Sami ja Saku) jälkeen kello lähestyi aamukuutta Nikkaluoktan vaellusparatiisissa. Tunne tulevasta oli odottava ja rauhallinen, päivästä oli tulossa varmasti mieletön niin juoksentelun kuin maisemienkin puolesta. Vaikka kesä on ollut kevyen ylirasitustilan ja isojen elämänmuutosten myötä raskas eikä omasta juoksuflowsta ollut täyttä varmuutta, uskaltauduin ottamaan paikan eturivistä – ihan siitä Markon vierestä, läheltä. Kotona juoksua seuraavien läheisten tiesin luottavan minuun, joten saatoin lähteä päiväretkelle kevyin mielin. Enjoy, totesin vierustovereilleni vielä ennen paukkua!

Ensimmäiset 35km: Nikkaluokta – Tarfala – Kebnekaise
Pohjille helppo kymppi n. 51 minsaan Markon kanssa kökkien ja helposta hölkästä nauttien, alustan vaihdellessa tylsästä rollaattoribaanasta kivikon kautta mutalikkoon ja pikkupolkuun. Olin juoksun päällä, keho lämpesi ja mieli irtosi maasta. Niin sen koin, niin sen näin.

Nousu Tarfalan rakkakivikoille, valtaisasti virtaavan tunturipuron reunaa mukaillen, mutalikon ja kivikoiden välissä pomppien sujui sekin kivasti ja jerkkua reisissä riitti. Ylhäällä odotti niin Kebnen jäätikkömaisemat kuin iloiset vaeltajatkin, yläfemmoja viskottiin tuvan portailla puolin ja toisin. Kiitos!

Checkpointin jälkeen matka jatkui 8km samaa reittiä takaisin päin, tutusti taplaten. Oih, täähän sujuu kuin tanssi, totesin itselleni, kahdestaan edellisvuoden voittajan kanssa suuntaa hakien ja toisiamme leikkisästi haastaen. Menin metsään, nautin ja katselin – olin hetkessä, olin siellä!

Seuraavat parikymppiä kai: Kebnekaise – Singi
Missä mieli, missä keveys, missä helppous ja missä tunne? Hiljalleen Kebnekaisen checkpointin jälkeen juoksusta katosi jotain minulle ominaista ja tuttua – keveys. Vajosin kaamokseen ja keskeyttäjäpeikko kiipesi hiljalleen hartioille, ivallisesti naureskelemaan. Päätin hidastaa, päätin ottaa enemmän vettä, päätin haukata merisuolaa, päätin keskeyttää. Sitten tulin järkiini, jatkoin matkaa hissukseen konetta käynnistellen, rakkaita ajatellen ja ystäväni Antsan vinkkaamia salmiakkeja turinaluukkuun tunkien. Tero, missä flow, missä kamut, missä nautinto – totesin itselleni, sisäistä sankariani vatukosta vaivoin etsien.

Singi – Sälka
Jatkoin, kilsa kerrallaan. Tämän tein siksi, sillä keskeyttämistä ei ollut tehty ihan helpoksi (helikopterikyyti 1500 kruunua). Singin checkpointilla rakkakivikossa seisoneet naiset ja heidän kysymykset voinnista saivat sisäisen SISUNI heräämään. Seisoipa tuo samainen teksti kissankokoisilla kirjaimilla juoksupaidassanikin, joten päätin olla sen tekstin arvoinen, päätin olla minä! Satulanousu läheisen tunturin reunan yli tulikin yllättävän helposti – pilkahdus ilosta? Ei sentään, mutta kitumista ilman kuolemaa. Jatkoin matkaa kohti seuraavaa checkkiä, tietoa sen tarkemmasta etäisyydestä. Ennen sitä tuli eteen nousu reitin korkeimmalle kohdalle, joka saikin mielen kirkastumaan. Laskettelu sieltä halki lumipatjojen avasi mielen jälleen. Tartuin ja olin hetkessä – carpe diem, perkele!

Sälka – Tjäktja
Soljuvat vaelluspolkuiset ylä- ja alamäet kera rakkakivikon ja mutalikon sävyttivät matkaani hitaasti. Aina välillä tuntui siltä kuin olisin kävellyt, vaikka halusin juosta ja liitää. Maisemat saivat kerta toisensa jälkeen haukkomaan henkeä – aivan mieletöntä! Huhhuh! Tunturipuroja, lumivaippoja, huippuja, ihania vaeltajia ja kaikkea mitä ei osannut etukäteen kuvitellakaan. Olin sittenkin kiitollinen, että olin tullut tänne!

Hiljalleen puolen välin krouvin (60km) jälkeen aloin taas saada otetta juoksusta, luonnon ilosta ja kehoni luovasta liikkeestä. Energiaa alkoi virrata varpaisiin ja flow kurkisti povitaskusta. Halusin soittaa kotona kisaa seuraaville läheisille (Hilppa, siskot ja vanhemmat), että olen kunnossa ja nautin tästä taas. Harmikseni gsm-verkkoa ei noilla tienoilla liiemmin ollut ja loppuipa puhelimestani akkukin sopivasti. Uskon kuitenkin, että välillämme oli yhteys koko matkan ajan ja se on jotain korkeampaa, jotain mitä ei voi selittää. Ollaan samalla polulla!

Tjäktja – Alesjaure
Seuraava checkpoint tuli hieman yllättäen, joskin muisti päiväretken tarkoista yksityiskohdista lienee kokonaisuutena hieman epäselvä – olinko poissa vai jossain omalla levelillä? Kristallipalloa en vielä omista, mutta jotenkin tunsin että minua seurataan. En ollut väärässä, sillä helikopteri pörräili useampaan otteeseen vierelläni. Vienosti vilkutin pilotille, kertoen siten, etten tarvitse enää kyytiä kotiin!

Pyrin juoksemaan tasaiset ja loivat mäkiosuudet rentoa ja hyvää tekniikkaa hakien sekä tarkkaa askellusta ylläpitäen. Mutalikoissa jalka meinasi karata useamman kerta alta, mutta onneksi suuremmilta kaatuiluilta vältyin. Vahvan pystyssä pysymisen uskoin johtuneen hyvästä vireystilasta ja korsetin kasassa pysymisestä. Tykkäsin luonnosta!

Alesjaure – Kieron
Toiseksi viimeisen checkpointin jälkeen edessä oli viimeinen kunnollinen nousu, kun kävimme tarkastamassa Unna Allakalle johtavan polun varresta, tunturilipan puolesta välistä Tierran viirin värityksen. Kirkkaan oranssi se oli, kivan näköinen sellainen. Tässä vaiheessa sain myös ensimmäisen kerran tiedon sijoituksestani, joka oli sillä hetkellä 2. Olin 21 minuuttia perässä myöhemmin voittajaksi juossutta saksalaista. Sijoitus sinänsä oli tässä vaiheessa toissijaista, sillä mitä vaan saattoi vielä sattua. Senpä vuoksi en antanut sen vallata pääkoppaani vaan jatkoin vain matkantekoa kohti horisontissa odottanutta Abiskoa.

Kieron – Abisko
Ennen Abiskoa ja viimeistä checkkiä ohitin Niemisen Piian, joka taisteli hienosti teknisessä alamäessä ja juhli myöhemmin maalissa lyhemmän matkan (100km) voittoa. Ohittaessa kyselin Piian vointia ja kun hän vinkkasi ”raahautuvansa” maaliin, saatoin jättää hänet taakseni. Onnittelut Piia – loistava suoritus!

Viimeisen checkpointin jälkeen tiesin päiväretkeni olevan ehtoopuolella. Tunne maaliin pääsemisestä, itsestä oppimisesta, sisusta ja siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, alkoivat kirkastua minulle. Ei se mitä tekee tai miten tekee, merkkaa. Tärkeintä on se, miksi tekee, kuten tekee?! Ei se matka, aika tai mammona ole se juttu, vaan se miten me määrittelemme itse itsemme. Mitä me pohjimmiltamme olemme itsellemme ja läheisillemme. Mitkä ovat meidän elämämme tavoitteet ja maali?!

Näiden teemojen laukatessa villisti mielessä, vastaani tuli ensin ”6,5km maaliin kyltti”, sen jälkeen 5km, sitten 3km ja lopulta ”550m maaliin” – kyltti. Jalka nousi vielä kivasti ja kevyehkösti, energiaakin olisi vielä ollut jäljellä. Kaikki sujui siis hyvin ja olin laskelmoinut eväät oikein. Olin onnistuja, olin sankari ja olin maalissa ehjänä sekä hyvävoimaisena.

Maalissa!

Maalisa! (Kuva: Tierra Arctic Ultra FB )

Kaikkee mä oo kuullu,
hulluks mua on luultu,
muttei mulla pleksit ihan pienest huurru.
Hommat valkenee,
ni naamat kalpenee,
mutta beibi kyllä täällä tarkenee.”

Tierra Arctic Ultra 2015 120km tulokset »

Lopuksi
Pirteän päiväretken loppuajaksi napsahti 14h 34min, joka oli omasta mielestäni varsin kohtuullinen suoritus. Aivan optimaalinen ei suoritukseni tällä kertaa ollut, mutta eihän se koskaan ole. Rakkakivikon juoksuvaikeus oli itselleni reitin suurin yllätys ja ehkä osin sen vuoksi, tyytymättömyys juoksun sujumattomuuteen painaa mielessä vieläkin. Mutta armollisuuden ollessa hyve, pystyn elämään senkin asian kanssa. Aina tulee uusia juoksuja ja matkoja ja maaleja.

Kannattiko lähteä matkalle? Ehdottomasti kyllä, sillä jokainen meistä, joka uskaltaa lähteä matkalle, ryhtyä tuumasta toimeen, haastaa, kokeilla ja elää, on sankari ja elämänsä kokija ja tutkija. Kaikki, jotka ylittävät maalilinjan, ansaitsevat arvostuksen – ikään, kuntoon tai sukupuoleen katsomatta. Elämä on tehty elettäväksi, koettavaksi, nähtäväksi ja uskallettavaksi. Pitää tehdä sitä, mistä oikeasti tykkää, miettimättä liikaa, mitä muut sanoo!

Te kaikki etenemisestäni seuranneet ja jännittäneet ystävät ja rakkaat ansaitsette kiitoksen – KIITOS! Erityismaininnan ansaitsee myös kotiväki, joka mahdollisti tutkimusmatkani ja kesti sen aikaisen karusellin selkä suorana, minuun luottaen. Teidän edessänne loppuvat sanat ja ymmärrys.

-Tero-

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s