Transgrancanaria 2016 – Ensimmäinen vuoristoultrani

trans_gc
20 h 38 min 59 sek, 124,2 km@10:00 min/km, keskisyke 126, nousumetrit 8154, sijoitus 134. (kaikki), 41. (M40)

Koko loppusyksyn ja sydäntalven harjoitukset olivat tähdänneet kohti tätä Gran Canarian lomasaarella järjestettävää Ultra Trail World Touriin kuuluvaa kilpailua. Tänä vuonna kisa sattui onnekkaasti hiihtolomaviikolle, niin sain myös perheen mukaan kannustamaan. Saavuimme pelipaikoille kisaviikon maanantaina ja alkuviikko meni viettäessä perhelomalaisen normaalia arkea. No pari pientä valmistavaa lenkkiä tuli sentään heitettyä, että edes aavistukseen tottui lämpimämpiin olosuhteisiin. Kerran käytiin myös autolla ylhäällä vuorilla, missä kisareitti pääasiassa kulki. Roque Nublo tuli nähtyä siis pariin otteeseen tällä reissulla. Vihdoin koetti sitten perjantai ja keskittyminen itse kilpailuun alkoi lopullisesti.

transgrancanaria_s

Roque Nublo

Tapasimme suomalaisten pitkänmatkan kisaajien kanssa illalla ennen starttiin Agaeteen vievien bussien lähtöä ja jatkoimme miittiä myös lähtöpaikalla, jossa piti odotella hieman toista tuntia ennenkuin pääsi matkaan. Tunnelma meidän kesken oli varsin vapautunut, vaikka varmaan itsekullakin oli perhosia mahanpohjassa. Mukana oli useiden vuoristoultrien konkareita ja sitten myös meitä noviiseja. Noin 20 minuuttia ennen starttia siirrymme varsinaisena lähtöpaikkana toimivalle aallonmurtajalle ja tasan klo 23 paikallista aikaa yli 700 päinen juoksijajoukko päästettiin matkaan melkoisissa karnevaalitunnelmissa.

Vähän matkaa juostiin katuja pitkin ja haettiin asetelmia ennen kääntymistä ensimmäiseen noin 10 km (1400 nousumetriä) pitkään nousuun. Olin päättänyt ottaa ensimäisen nousun melko rauhallisesti ja se sujuikin leppoisasti sauvakävellessä muutaman muun suomalaisjuoksijan (Nina, Pekka, Tomi) kanssa. Sykkeet eivät nousseet edes aerobisen kynnyksen tasolle ja pian mäki olikin takana. Ensimmäinen väliaikapiste saavutettiin noin ajassa 1 h 45 min ja sijoitus oli 333.

Pian ensimmäisen nousun jälkeen käännyttiinkin lähes yhtä pitkään laskuun, joka oli osittain aika teknistä serpentiinialamäkeä irtokivillä höystettynä. Luonnollisesti oli säkkipimeä, joten senkin takia piti ottaa vähän varovaisesti. Kaikki loppuu aikanaan, kuten myös tämäkin alamäki ja saavuin pian Tirman huoltoon. Alamäkeä seurasi taas luonnollisesti ylämäki, joka olikin varsin tekninen ja paikoin jyrkkä. Tässä ylämäessä alkoi tulla selkiä vastaan oikein urakalla ja olinkin parantanut sijoitustani seuraavaan väliaikapisteeseen yli 70 pykälää. Aika moni oli lähtenyt hurjaa kyytiä liikenteeseen. Tällä pätkällä ohitin kamojaan säätämässä olleen Jenni:n, jonka kanssa juostiinkin sitten yli 4 tuntia yhdessä. Ensimmäinen maraton oli takana Fontanalesin huollossa noin ajassa 7 h 10 min ja nousua oli tehty jo 3800 metriä. Olo oli silti vielä todella virkeä ja pian aamukin alkoi sarastamaan.

Hieman ennen Terorin huoltoa reitille sattui erittäin jyrkkä muutaman sadan metrin tömpyrä, jota noustessani en huomannut juoksukumppanin jääneen jälkeen. Jatkoin matkaa yksin kohti Teroria ja sinne pudotellessa oli taas aika paljon jyrkkää asfalttialamäkeä, kuten monen muunkin kylän yhteydessä. Tähän en oikein ollut osannut varautua ja se olikin osoittautua kohtalokkaaksi virheeksi. Terorin väliaikapisteellä oli aikaa kulunut reilu 9 tuntia ja olin noussut kokonaiskisassa jo sijalle 184. Tähän sitten loppuikin helpot kilometrit ja alkoi varsinainen ultraaminen.

Olin jo ennen kisaa kuullut useammalta taholta pelotteluja Cruz de Tejedalle johtavasta yli tonnin noususta valehuippuineen ja päättymättömine rinteineen. Nousu oli kieltämättä maineensa veroinen ja oma tunkkauskuntoni alkoi hyytyä uhkaavasti juuri niihin aikoihin kun Advanced-sarjan kärki ohitti minut. Reidet ja pakarat osoittivat selkeitä väsymyksen merkkejä, mutta sitkeästi sauvomalla tämäkin huippu saavutettiin ja lähdettiin pudottelemaan alaspäin kohti Tejedan kylää. Tässä laskussa alkoivat sitten myös etureidet ilmoittelemaan työsopimuksen päättymisestä. Ensimmäistä kertaa alkoi käydä mielessä, että mitenhän tässä vielä mahtaa äijän käydä. Vauhti pysyi kuitenkin koko ajan ihan siedettävänä ja Tejedan huollon jälkeen aloin nousemaan jo toisen kerran viikon sisällä kohti kenties Gran Canarian kuuluisinta maamerkkiä Roque Nubloa. Tässä vaiheessa alkoi paistaa myös aurinko ja se ei varsinaisesti helpottanut yhtään jo väsyneen taapertajan matkaa.

Nousu Roque Nublolle oli itselleni koko kisa vaikeinta aikaa, energiatasot olivat todella alhaalla ja lihakset jo kovin väsyneet. Toisaalta tiesin että tämä on koko kisan viimeinen ISO nousu ja viimeinen maraton olisi pääosin laskuvoittoista. Suomalaisella SISUlla raahustin huipun check pointille ja otin itsestäni pakollisen selfien, johon vahingossa tallettuikin sen hetkinen olotila kasvonpiirteisiin. Kummasti sijoitukseni nousi koko ajan, joten ei kai se sitten muillakaan helppoa ollut. Täältä ei ollutkaan kuin lyhyt siirtymä seuraavalle huoltopisteelle Garanoniin, jossa odotteli myös oma dropbag. Päätin pitää aavistuksen pidemmän huollon, join palautusjuoman dropbagista, täydensin geelit ja nautin runsain mitoin järjestäjien pöydän antimista. Eli ehkä peräti 10 min maltoin pysähtyä. Täällä tuli täyteen toinen maraton ja siihen kului aikaa aika tasan 7 h.

Matka jatkui seuraavaksi kohti Gran Canarian korkeinta kohtaa Pico Nievesia, jonne saavuin vähän alle 15 tunnin ajassa lyhyen mutta koko kisan jyrkimmän nousupätkän jälkeen. Tässä vaiheessa aloin ensimmäistä kertaa haaveilla jopa 22 tunnin ajasta, matkaa oli jäljellä 40 kilometriä josta suurin osa alamäkeen. Heti ensimmäinen yli 10 kilometriä pitkä alamäki Tunteen kertoi sitten totuuden. Etureidet olivat totaalisen jumissa ja jokainen juoksuaskel alamäkeen sattui niin pirusti. Purin hammasta ja pakotin itseni juoksemaan sen minkä kykenin kivisiä polkuja ja kiviteitä ja lopulta saavuttiin Tunteen. Ohitseni oli lappanut aika paljon porukkaa, mutta olin itsekin ohitellut vielä enemmän hyytyneitä, joten sijoitukseni oli pysyny suunnilleen vakiona.

Tunten jälkeen matka jatkoi pitkin viime vuodesta uusittua reittiä kohti Ayagauresin kylää. Nyt meinasi kipeiden reisien lisäksi väsymyskin tulla peliin ja huomasin välillä käveleväni jo tasaisiakin. Piti oikein pakottaa itseään takaisin juoksuun. Ensin tunkattiin taas muutama sata metriä ylös ja sitten lähdettiin laskeutumaan kohti seuraavaa huoltoa kenties koko kisan teknisintä kivikkoalamäkeä pitkin. Ei varsinaisesti mitään herkkua kun etureidet eivät enää toimi ja jalkojen ajoitus on ihan pielessä. Sauvoista oli tässä vaiheessa iso apu myös alamäessä, kun niillä pystyi lievittämään vähän reisille tulevia iskuja. Ayagauresin kylässä olin vielä sellaisessa hapessa ajassa 18 h 14 min että olin jo melko varma 22 tunnin alittumisesta, mitä olin pitänyt itselleni ihan maksimisuorituksena etukäteen. Tätä paremmasta en vieläkään uskaltanut haaveilla.

Maaliin oli matkaa enää reilu 17 km ja viimeinen pätkä alkoi vielä yhdellä nousulla vuoren rinteelle, tosin tietä pitkin ja sitten lyhyellä mutta jyrkällä polkualamäellä joenuomaan joka veisi kohti Maspalomasia. Tätä erittäin kivikkoista joenuomaa jatkui sitten yli 10 km. Maasto tasottui olennaisesti ja väsyneet jalat innostuivat vielä uudestaan juoksuaskelista. 10 km ennen maalia huomasin että mullahan on vielä melkein 1,5 h aikaa alittaa jopa 21 tunnin raja ja sisäinen kilpailuviettini heräsi. Pistin sauvat reppuun ja rutistin itsestäni vielä yhden vaihteen päälle.

Viimeinen kymppi menikin sitten jalkojen kuntoon ja miehen olemukseen nähden yllättävän hyvin alle tuntiin. Pian saavuttiin jo Maspalomasin kaupungin laidalle ja juoksemaan tulvavesikanavaan. Siitä pikainen pistäytyminen viimeiselle huoltopisteelle ja sitten kohti maalipaikkaa Expo Melonerisia. Viimeinen pari kilsaa tultiin katuja pitkin ja jo kaukaa kuului maalipaikan karnevaalipauhu. Tiesin perheeni olevan vastaanottamassa ja kun saavuin viimeiseen käännökseen alkoi järjestäjien kaiuttimista kuulumaan järjetöntä ”Ville, Ville, Ville”-kannustusta. Mikki oli lyöty suoraan vaimon naaman eteen ja poikanikin pääsi ääneen. Loppusuora meni aikamoisen tunnekuohun vallassa, löin läpsyt perheeni ja kannustamaan tulleen tuttavan kanssa ja kiipesin maalikorokkeelle jossa innostuin vielä spontaaniin ilmahyppyyn. Olin alittanu 21 h ja vielä reilusti. Loppuaikani oli 20 h 38 min ja 59 sek. Paljon parempi kun olin itse arvioinut pystyväni edes ns. pöljänä päivänä. Sijoitus kaikista maaliintulleista 134. ja ikäsarjassani 41. Maalin jälkeen kellahdin asfaltille reilu 25 min aiemmin maaliin tullen Juha:n viereen vaihtamaan kisakuulumisia…

Näinkin hyvän suorituksen mahdollisti oikein kohdennettujen erikoisharjoituksien lisäksi myös se, että neste-/energiahuolto toimi kisan aikana aivan täydellisesti. Jalkojen iskunkestävyyttä olisi pitänyt saada vielä paremmalle tolalle, tietoinen riski toteutui siltä osin että etureidet menivät kyllä muusiksi jo melko aikaisessa vaiheessa. Onneksi tähän on lääke tiedossa, kunhan vaan jalat kestävät treeniä kovemmilla alustoilla ja alamäessä. Vauhti pysyi läpi kisan kuitenkin tasaisena, joten siinä mielessä voimanjako oli onnistunut suhteellisen hyvin. Nyt hieman huilia suunnitelmallisesta treenauksesta ja sitten huhtikuussa aloitetaan valmistautuminen kohti NUTS Ylläs-Pallas-Hetan 134 km:n matkaa.

transgrancanaria

Mainokset