NUTS Karhunkierros Rukalla 22.-24.5.2015

NUTS_logo_191013_valkosella_reunuksellaRukalla juostiin lauantaina NUTS Karhunkierros polkujuoksukilpailu, jossa Sisun polkuspesialistit osoittivat mainiota juoksuvoimaa. Yhteensä noin 500 juoksijaa osallistui 160, 80, 53, 31 tai 8 kilometrin matkoille. 80km:n matkalla Tero Ruokolainen puikkelehti upeaan voittoon peräti tunnin marginaalilla. Ville Maksimainen oli viides ja Ville Komu 23.

Tuplasti pidemmällä matkalla Sisun Heikki Siivari oli neljäs ja Antti Varis kymmenes. 160km:n reitti eteni Karhunkierroksen päästä päähän molempiin suuntiin. Kyseessä on pisin Suomessa tänä vuonna juostava polkujuoksukilpailu.

80km:
1. Tero Ruokolainen Ultrajuoksuseura Sisu   8:24:25
2. Antti Itkonen   Trailrunners ALI   9:24:53
3. Jussi Korhonen    Juntit OK   10:15:49
4. Eetu Pekkanen   Juntit OK   10:15:49
5. Ville Maksimainen   Ultra Sisu   10:26:00

23. Ville Komu   Ultrajuoksuseura Sisu   12:36:04

160km:
1. Miika Lahtela   Rauman palomiesurheilijat   22:40:04
2. Mikael Heerman   Samba Trail Running Club   23:09:46
3. Markus Juvala   HTRC   24:47:01
4. Heikki Siivari   Ultrajuoksuseura Sisu   25:16:41

10. Antti Varis   Ultrajuoksuseura Sisu   35:15:40

nuts.fi: ”NUTS Karhunkierros upeasti pulkassa!” »

Kaikki tulokset »


 

PETO ON IRTI! – Tero ruokolainen 80km

”Valehtelisin, jos väittäisin, ettei mikään mua pelota.
Ois kai siistii antaa periksi, toteais vaan kylmästi,
”Ei tästä mitään tuu”, ja lähtis kävelemään…”

Mitä saadaan, kun kerätään reilut 500 polkujuoksusta kiinnostunutta, iloista ja onnellista ihmishahmoa Kuusamon Rukalle yhden viikonlopun ajaksi? No tietenkin täysin NUTSia meininkiä, joka huipentui vallattomiin Samba karnevaaleihin Karhunkierros Trail Ultralla. Siellä jokainen oman elämänsä huippu-urheilija, kuntoliikkuja ja sohvaperuna saivat viihdettä koko rahan edestä, tunnelman ollessa lämmin, hikinen ja käsin kosketeltava lähdöstä maaliin, sieltä paljuun ja lopulta yömyöhään saakka.

Pullukka polkujuoksija oli myös paikalla ja siitä matkasta aion kertoa teille seuraavaksi…

Perjantai 22.5.

Neljän riittävän raavaan miehen ja yhden hurmaavan daamin autosaattue starttasi matkalle Tampereen Vuoreksesta hyvissä ajoin, aamukasteen sopivasti virkistäessä naapurin nurmikolla makaavan Riston leukaperiä. Takakontti pakattiin täyteen laukkuja ja senpä vuoksi ikifani Risto sai jäädä pyöräkatokseen kera muutaman tabletin. Tiesimme Riston pärjäävän, joten saatoimme ottaa eväsleivät itsellemme. Tämän lisäksi auton kuljettajamme Ville oli hauduttanut termariin ison annoksen vihreää teetä, sopivaa fiilistä nostattaakseen.

Tunne vartalossa oli kuitenkin jostain syystä väsynyt, liekö maanantain hieronta painanut vielä lihaksissa vai oliko ilmassa sittenkin pientä juoksujännitystä? Noh, tunnelma rentoutui autossa hyvin nopeasti, minun hiplatessa Hilpan hartioita levottomasti ja Janin testatessa Nymanin Antin hauista varmoin ottein. Ai niin, Ville tyytyi pitämään kynsin hampain kiinni Qashqain ohjauspyörästä.

Matka sujui hyvästä musiikista ja huonoista jutuista nauttien kuin siivillä, ja puolen päivän jälkeen olimme jo Oulussa. Hilpan äidin loihtima lounaspöytä tarjosi meille maukasta lasagnea, Cittarista ostettua ”halpaa” omenamehua ja kahvin. Kiitos niistä!

”Huhhuh, hohhoijaa…Suo siellä, vetelä täällä”, totesimme yhteen ääneen Kuusamon taajamakyltin ohi ajaessa, tien vierellä kasvanutta mangrovepuustoa ihaillessa ja Janin räpsiessä kuvia valkoisista poroista. Matka oli sujunut joutuin, joskin kaikki tiesivät seuraavan päivän matkan olevan vielä tätäkin raskaampi. Ennen puolta viittä saavuimme viimein Rukalle, jossa sullouduimme huoneisiimme virittelemään kisailmettä ja vakavamielistä tuijotusta, ihan vaan vastustajia pelotellaksemme.

Ei vaan, iskimme rennosti ”pepsodentin” päälle ja menimme moikkaamaan sekä vanhoja että uusia tuttuja, samalla urheilullista ilmaa himokkaasti hengittäen. Ilmoittautumisen yhteydessä Sambarumba ja bueno antoi ensimmäiset viitteet viikonlopun tunnelmasta, sillä törmäsimme siellä mm. Nikoon ja Aliin, joiden ”me”-henki oli vertaansa vailla (KIITOS!). Niin ja olihan siellä paikan kovimmat Kalifit NUTS:n Eppu ja Jokkekin mestoilla, iltativolia innolla odottamassa.

Loppuilta sujui 160 km:n starttia fanittaen, omaa kisataktiikkaa hioen, lohisalaattia syöden, saunassa venytellen ja pientä suorituspainetta leveiltä hartioilta helvettiin viskoen. Kiitos Hilppa rakkaani, ilman sinua olisin kadottanut flown!

Lauantai 23.5.

Kello löi jo viisi, lapset herätkää! Noh Pullukka ainakin heräsi ja vieläpä täynnä tarmoa! Edellispäivän ja koko alkuviikon vaivannut kropan väsymys oli tipotiessään ja keho tuntui eläimellisen energiseltä. ”Tästä tulee niin iloinen ja hyvä päivä”, totesin hiljaa itselleni aamupalalla ruispuuroa ja sämpylää naamariin ahtaessani. Sen jälkeen otin kevyen loikan bussiin, samalla vinhasti läpsyä kuskille heittäen.

Hyvissä ajoin ennen puolta seiskaa (klo 6.16) olimme Hautajärven luontotalon pihassa, jossa talkoolaiset ja muut tosifanit olivat jo täydessä touhussa. Illalla matkalle startanneista 160km:n (tosimatkan) sotureista osa oli jo käynyt kääntymässä Hautajärvellä ja osa oli sinne vielä tulossa. Muutamat lasittuneet katseet löytyivät lisäksi luontotalon kahviosta, huhhuh – nostan hattua heille!

Juoksuvarustuksen viimeistelyä, huikeiden kamujen kanssa jutustelua, yläfemmojen viskelyä ja toisten tsemppaamista – sitähän se loppuaika Hautajärvellä käytännössä oli. Halusin päästä jo matkaan ja lopulta Eppu komensi meidät viivalle, kerraten vielä kuitenkin samalla muutamat turvaohjeet – kiitos huolenpidosta!
tero1
”Pöydät täyteen,
maailma aukee,
estot lähtee ja sylkee vaihtuu.
Aina ku flippaan, peto on irti!”

Epun töräyttäessä torvea, säntäsin villisti matkaan, aivan kuten olin etukäteen suunnitellut. Asetin vauhdin kohtaan ”rennon reipas” ja siihen tarjoukseen tarttuivat myös huikea juoksumies Antti I., Samban kamuni, ”isä” Marko K. sekä naisten sarjan ylivoimainen ennakkosuosikki Helinä-keiju. Juoksu ja tunne sen helppoudesta oli läsnä ensi hetkistä lähtien ja sen vuoksi annoin askeleen rullata kevyesti Karhunkierroksen alun neulaspolkuja, kivituhkabaanaa ja pitkospuita pitkin. Tänään koin olevani juoksun ytimessä, yhdessä ihanien ihmisten kanssa.

5 km:n jälkeen huomasimme Antin kanssa tekevämme matkaa kahden ja se sopi suunnitelmaamme loistavasti. Juttelimme juoksun lomassa niitä näitä; kivasti kuulumisia vaihdellen ja reitin erilaisuutta vuoden takaiseen verraten. Nautinto oli käsin kosketeltavissa – kiitos Antti!

Jokivarteen tullessa polku muuttui hieman teknisemmäksi, juurakoiden ja pienten nyppyjen tarjotessa lihaksille niiden kaipaamaa vaihtelua. Parit rappuset ja pitkospuut rikkoivat nekin kivasti tasaisen juoksun tuttua monotonisuutta, maisemien salvatessa hengityksen tuon tuosta – olin yhtä hymyä.

Rennon rytmin ja kevyiden askelten säestäessä menoa, tiedustelin Antilta aina silloin tällöin matkavauhdin sopivuutta. Kuittauksena tuli rento huikka ”ok” ja juoksut jatkui, meidän nauttiessa maisemista. Noin 20 km:n jälkeen polku muuttui loivasti myötäiseksi ja siellä tein ensimmäiset havainnot omista vahvuuksista, joita olivat toisaalta selkeä alamäkirentous, mutta myös ylämäkien nousukyky – tunne jaksamisesta oli hyvä.

tero2Nopean kelloon vilkaisun jälkeen tajusimme olevamme Oulangassa (27 km:n huolto) todella hyvissä ajoin. Ja niinhän siinä kävi, ettei kukaan osannut odottaa meitä sinne vielä niin aikaisin. Jokke ja Eppu nimittivät meitä huollossa ”velikulliksi” ja rakasta Hilppaani joudun houkuttelemaan pihalle ikkunan koputuksen ja nallekarkkien voimin. Pikainen varikkostoppi päättyi voimaannuttavaan halaukseen ja tsemppeihin – kiitos teille kaikille!

Oulangasta koskia ihaillen kohti puolta väliä!

Huollon jälkeen polku muuttui nopeaksi ja tasaisella, osin jopa liian tasaisella baanalla oli helppoa pitää yllä hyvää matkavauhtia ja nauttia maisemista. Lyhyen puskakäynnin ajaksi Antti karkasi vetojuhdan hommiin ja hyvä niin, sillä näin saatoin ihailla hänen hienoa Salomonin juoksureppua. Elämästä, polkujuoksun hengestä ja arjen arvoista höpöttelyn lomassa kilsat etenivät tasaisesti, juoksun tuntuessa edelleen käsittämättömän helpolta. Olin niin fiiliksissä!

”Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti,
jos sä rakkaani seisot mun vierelläin.
Näiltä poluilta löytyy se viimeinen rasti,
jonne yhdessä kuljemme ystäväin.”

Vähän ennen puolta väliä (38 km) tulimme kohtaan, jossa olin ratkaissut juoksun vuosi sitten. Tässä vaiheessa Antti kysyi, ”Onko sinulla menohaluja?” Totesin siihen varsin spontaanisti vauhdin olevan aika sopiva, kunnes… silmiini osui Karhunkierroksen retkeilyreitin metallikyltti, jossa komeili lukemat 41km ja 41km. Tuohon kohtaan osui pieni ylämäki kera ohituskaistan ja kun kaiken lisäksi Antille osui tuohon hetkeen juoksullisesti vaikea kohta, minä käytin sen hetken häikäilemättä hyväkseni, ja annoin jalkojeni viedä – anteeksi!

tero3Hyvin nopeasti Antin raamikas olemus alkoi jäädä ja matkantekoni jatkui yksin. Paria hetkeä myöhemmin 50 km:n rajapyykki tuli vastaan ja sen jälkeen myös alavatsa alkoi kuiskia ensimmäisiä sulosäveliä krampeista. Se tunne ei ollut mukava ja tässä vaiheessa tein ratkaisun nauttia geelien sijasta lakuja. Hiljalleen vatsakrampit voimistuivat ja kova toivomus Juuman huollosta yltyi mielessäni.

Muutamien pitempien ylämäkien ja vaihtelevien rappusten jälkeen näin Juuman huoltoteltan ja siellä minua odottaneet ihastuttavat talkoolaiset. Vastaanotto oli kuin kuninkaalla, vaikka olin vain tavallinen Pullukka. Urkkajuomaa kaadettiin mukiin ja pullot täytettiin tuossa tuokiossa. Olisivat tädit varmaan syöttäneet miulle niitä fanipalojakin, jos olisin pyytänyt, mutten kuitenkaan raaskinut. Ja ne tsempit, ne kyllä nostattivat tunteet pintaan ja pilkkeen silmäkulmaan – kiitos ja kumarrus teille!

Huollon jälkeen krampit jatkuivat ja kävelyä jouduin tarjoamaan tossuilleni tiukimmissa ylämäissä. En kuitenkaan ollut tästä huolissani, sillä tiesin niiden menevän ohi ennen pitkää ja näin myös kävi, sillä 65 km:n taivaltamisen jälkeen ne loppuivat lähes yhtä salamyhkäisesti kuin olivat alkaneetkin. Olin taas juoksun päällä ja tossu alkoi syödä polkua tasaisen varmasti. Tässä vaiheessa löysin myös 160 km:n sarjan voittajan, todellisen taistelijan Miika Lahtelan, samoilemasta metsästä. Miika näytti hyvävoimaiselta, kannustin häntä parhaani mukaan, saaden häneltä vastaukseksi isot tsempit – kiitos!

Ne rappuset, ne uudet rappuset, siellä jossain 70 km:n tienoilla suorastaan vittuilivat minulle. Ne kuiskasivat yläosassa hiljaa ”laitoinpa tuon penkin tuohon päälle, jotta pääset levähtämään!”. Noh, enpä muuten levähtänyt, vaan pistin tossua toisen eteen ja kaivelin repusta supermiesgeeliä, sillä tunsinhan olevani lähes hänen kaltaisensa sankari.

tero4Vielä rento laskettelu tietä pitkin suolle, pitkospuille ja sen jälkeen kapuaminen rappusia pitkin ylös maisemapaikalle – olin Konttaisella! Sen jälkeen rullailu rappusia ja epämääräisiä puupölkkyjä pitkin alas ja olin viimeisessä huollossa. Siellä minua oli vastassa PääNuts Eppu, Samban jääkaappipakastin merkkiä Niko R. sekä tietenkin kaksi todella ystävällistä naista ja palvelu oli jälleen ensiluokkaista. Pullojen täytön, muutaman sipsin/fanipalan ja RedBull-tölkillisen jälkeen jatkoin yli tien kohti Valtavaaraa – tyyppien tsempatessa hurjasti!

Valtava vaara, Batmanin kanssa ei pelottanut

Tien yli päästyäni ja metsän siimekseen sukellettuani, kuulin takaa nimeni! 53 km:n sarjan kärkimies huuteli siellä rivouksia ja katse taakse paljasti sieltä tulevan velhon. Batman-paitaan sonnustautunut huuliveikko paljastui Juha Jumiskoksi ja niinpä päätin jäädä odottamaan kamua ja kysellä kuulumisia. Juha totesi ohittaneensa Jalkasen Jussin hieman ennen Konttaisen huoltoa ja nyt oli tärkeää pitää hänet takana, vaikka miehen jalat olivatkin väsyneet. Tarjouduin vetoavuksi, sillä minun jaloissa oli virtaa ja erityisesti ylämäet kulkivat kivan voimakkaasti. Sopimus punaiselle matolle astumisesta yhdessä oli itsestään selvyys, josta pidimme kiinni.

Valtavaaran postikorttimökille päästyä totesimme matkaa olevan enää vähän jäljellä ja tässä vaiheessa mielen valtasi suuri hyvänolon ja endorfiinin sekamelska. Juhan kanssa jolkotellessa ja juoksun ilosta rupatellessa matka meni joutuin, joskin mietin aika kiivaasti myös sitä, missä kohtaa Hilppani tulee perässä ja onhan hänellä kaikki kunnossa. Luotin kuitenkin häneen kuin kivimuuriin ja tiesin näkeväni hänet myöhemmin maalissa.

Hetken kuluttua saavuimme ”500 metriä maaliin” -kyltille, josta rullailimme rennosti viimeiseen alamäkeen ja sen jälkeisiin rappusiin. Batmanin vieressä minä halusin olla Robin ja niin me saavutimme punaisen maton yhdessä, rinta rinnan kuin supersankarit konsanaan – KIITOS JUHA!

tero5

Olut palautti Pullukan

Maaliintulon jälkeen nautin minulle ehkä jopa hieman poikkeuksellisesti oluen, jonka ravintolan kiva täti minulle ja Juhalle kiikutti, meidän hytistessä vilttien alla ja seuratessa GPS-tivolia isolta ruudulta. Ja nyt on pakko myöntää, että tuo olut maistui aivan käsittämättömän hyvältä ja koin ansainneeni sen. Samalla minä Pullukka livauttelin kotona kisaa seuranneille mittaamattoman arvokkaille perheenjäsenille (rakas äiti, isä, siskot, muksut, kamut, tutut ja muut kylänmiehet) kiitosviestejä kuin joku oikea urheilija konsanaan. Olin niin hetkessä ja iloinen! 🙂

Ilta jatkui Rukalla superiloisissa merkeissä rentoutuen, paljussa/saunassa istuen ja uusia tuttuja tavaten. Kokemus ja polkujuoksun yhteisöllinen henki kulki päästä varpaisiin jatkuvalla syötöllä ja meillä oli kivaa. Palkintojenjaon ja turinoinnin lomassa kannettiin toinen toista ja oltiin sankareita kaikki!

Tero6Lopuksi tahdon sanoa

NUTS:n, Samban ja muiden talkoolaisten ohella suuren ja nöyrän kiitoksen onnistuneesta elämyksestä ansaitsee juoksuystäväni Ville (jolla ei ole oikeasti Qashqaita), Jan ja Antti sekä kaikki te muut.

Ja jos lauluja osaisin kirjoittaa, tekisin sellaisen sinusta Hilppa, sillä sinä olet saanut minut hymyilemään entistä leveämmin – sanat loppuvat ja hengitys salpaantuu – olet paras ja kaunein!

Kiitos!

Tero Ruokolainen, Ultra Sisu

Kokkola Ultra Run 16.5.

kokkolaSisun Kaija Pesonen ja Jarkko Saksa juoksivat ennätyksensä Kokkolan 12 tunnin juoksussa. Kaija keräsi 94,773km sijoittuen naisten kisassa kolmanneksi. Jarkko Saksa juoksi 97,525km. Perhon Kirin Teija Honkosen voittotulos 122,706 on uusi naisten Suomen ennätys.

24 tunnin juoksussa miesten kisan voiton vei Harri Lehtimäki tuloksella 213,297km ja naisista paras oli Susann Berg 196,278km.

Kokkola 16.5.2015 12h:
1. Teija Honkonen 122,706km (SE)
2. Marianne Mäkinen 116,288km
3. Timo Ylikoski 111,541km
..
9. Jarkko Saksa 97,525km
10. (N3.) Kaija Pesonen 94,773km

Lopputulokset ja kierrosajat »
Tulokset (täydet kierrokset) »


12h Sunttia – Jarkko Saksa

jarkkosaksa2Päätöksen Kokkolaan lähtemisestä tein jo syksyllä. Vuodenvaihteessa aloitin harjoittelun ohjelman mukaan. Ohjelman seuraamisesta oli varmasti apua, vaikken sitä niin tarkasti toteuttanutkaan, sillä vastoinkäymisiä flunssan ja nilkan nivelsideongelmien muodossa oli vähintäänkin asiaan kuuluva määrä. Onneksi flunssat osuivat suurin piirtein kevyemmille viikoille ja kinesioteipin avulla nilkan ongelmat miltei poistuivat. Viikkojen ja kuukausien kuluessa tulostavoitteen pähkäilyn sijaan alkoi mieleen hiipiä kysymys: ”Miten hitossa minä tästä selviän? Sisun leirit toivat kyllä uskoa henkisen puolen kestävyyteen. Mutta miten jalat kestäisivät ja miten vatsa tulisi toimimaan? Kyseessä olisi kuitenkin ensimmäinen kerta. Viime vuonna juostu Kuopio 6h meni ihan hurlumhei meiningillä – tällä kertaa siihen ei olisi vaaraa. 100 km kuitenkin oli ja pysyi mielessä.

Kisaan valmistautuminen sujui hyvin. Keventely oli varmasti riittävää. Tankkaamista en sen erityisemmin suunnitellut tekeväni. Kunhan vain saisi kunnon kotiruokaa jossain matkan varrella.

Helpommin sanottu kuin tehty. Perjantaina puolilta päivin Kaija ja minä sekä huoltaja Suvi suuntasimme Iisalmen ja Nivalan kautta. Niinhän siinä sitten kävi, että päädyimme Kiuruveden ABC:lle. Virhe. No se siitä, seuraavan kerran kannattaa selvitellä ruokapaikat etukäteen.

Kisaa edeltävän yön Hotelli Kokkolassa sain enimmäkseen nukuttua. Huono uniselle ei mikään itsestäänselvyys. Yleisin jännittämisen ja häsäämisen sekä aamupalan jälkeen suuntasin urheilutalolle ilmoittautumaan. Hieman yllätyin kun levottomasti hälisevien kisaajien sijaan vastassa oli ainoastaan ilmoittauttumistiskin takana leveästi hymyilevä kisajärjestäjä Marko Forsell. – ”Sieltähän tulee juoksijan näköinen mies!” Tällainen tervehdys ja päälle vielä hyviä vinkkejä ensikertalaiselle! Jo alkoi jännitys laskemaan. Tunsin todellakin itseni tervetulleeksi.

Sää oli lähdön hetkellä yllättävän viileä, vaikka tiesinkin varautua siihen että tuulee. Sadetta ei silti ollut luvassa. En yleensä käytä urheilukelloa, mutta nyt otin sen käyttöön jotta saisin 13 + 2 juoksu/kävely rytmityksen tehtyä. Tarkkailin ensimmäisen tunnin melko tiheästi myös sykkeitä ja jatkossakin vielä muutaman tunnin kunnes menin tuntuman mukaan. GPS ei taaskaan oikein löytänyt itseään joten matkan kuulisin sitten tunnin välein järjestäjien kuulutuksista. Ensimmäinen tunti meni hieman liian lujaa, mutta sain sen vahingon korjattua jarruttelemalla pari seuraavaa tuntia.

Aika kului mukavasti seuraavaa kävelypätkää ja syömisiä ajatellessa. Geelejä olin varannut vain noin 10, koska en halunnut syödä mitään väkisin. Niiden lisäksi omina eväinä oli hunajaa, kookospaloja, inkivääriä ja pähkinöitä sekä tietenkin mustikkakeittoa. Taisi mustikkakeitto olla muidenkin suosiossa. Myös järjestäjien eväitä tuli hyödynnettyä. Jokaisen kävelypätkän aikana tai heti sen jälkeen otin urkkajuomaa. Jossain neljän tunnin jälkeen alkoi vauhti hitusen hyytymään, kunnes muistin ettei ihminen ole muumi. Asiaan kuuluvan kevennyksen jälkeen alkoi taas juoksu maittaa. Jossakin vaiheessa päätin kävellä myös kaikki evästelypätkät kun huomasin roiskineeni mustikkakeitot pitkin numerolappua. Oli kuulemma uskottavan näköistä.

Alun jälkeen sorruin ainoastaan kerran pitämään liian lujaa vauhtia jäädessäni juttelemaan kovempivauhtisen 24h juoksijan kanssa. Aika moni vuorokauden taivaltajista piti kovempaa vauhtia ja hienot oli sitten siinä sarjassa tuloksetkin. Kuuden tunnin kohdalla oli ensimmäinen henkisesti hankalampi hetki kun samaan aikaan aloittaneet 6h juoksijat lopettivat oman urakkansa, eli pääsivät pois. No elämässä on valintoja. Samoihin aikoihin alkoi myös oma vauhti hiipumaan. Lisäsin energiaa, pidensin juoksupätkiä ja jaoin kävelypätkä useampaan osaan. Toisaalta jäykillä jaloilla kävelystä juoksuun siirtyminen oli myös helpompaa tehdä loivaan alamäkeen. Toisen suntin ylittävän sillan jälkeen oli tuollainen myötäle tarjolla. 9 tuntiin saakka jaksoin elätellä toivetta satasen puhkaisemisesta. Sitten vaihdoin tavoitteeksi 95. Viimeisen tunnin alkaessa kasassa oli vähän vajaa 90 kilometriä. Lopulta päätin etten pysähdy ennen kuin tavoite on täynnä. Noin parikymmentä minuuttia ennen loppua jaettiin kapulat käteen lopputuloksen merkkaamista varten. Niillä kohdin oli oma tavoitekin täynnä. Kisakuuluttaja Forsell alkoi tsemppaamaan 12h juoksijoita loppukiriin. Kasoin kelloa: 11:48 – totesin siinä vieressä juoksijoille,että nyt on enää coopperi jäljellä. Kannustavaa kommenttia alkoikin tulemaan: ”Anna mennä!”, ”se voi hyvinkin lähteä, et ole käyttänyt nopeita soluja, ne on levänny”. Ja sitten juoksin sen minkä irti lähti. Ja kylläpä sitä lähtikin! Ehkä noin 1800m. Aivan mieletön fiilis. Jalat eivät aikoneetkaan krampata (olinkin syönyt koko päivän vähintäänkin riittävästi suolatabletteja.) Viimeiset minuutit, kymmenet sekunnit ja sekunnit kiristin vain vauhtia. Sitten se oli siinä. Tulos 97.5 sekä ennen kaikkea seesteinen ja onnellinen olo. Varmasti jotain pientä olisin voinut tehdä toisin, mutta tuona päivänä se oli varmasti paras mihin pystyin. Yksi pieni valinta meni myös aivan nappiin – Injinjin varvassukat! Vain yksi mitätön rakkula kynnen alla.

Kisajärjestelyt toimivat loistavasti ja Suntin tunnelma kevätillassa oli kerrassaan hieno. Musiikkia oli sopivasti ja kannustusta myös. Kerrassaan mahtava tapahtuma kannattaa kokea!

Jarkko Saksa

Vänärillä kuusi tuntia 9.5.2015

Kuopion 6h – juoksu juostiin 9.5. tuulisissa olosuhteissa Väinölänniemen urheilukentällä. Miesten kisan voitti Jyrki Kukko uudella M50-sarjan ME-tuloksela 80,498km. Naisten kisassa käytiin tasainen kärkikamppailu, jonka voitti Anne Kiljunen tuloksella 66,702km. Kolmanneksi sijoittuneen Sisun Noora Räsäsen tulos 65,506km on uusi N30-sarjan Suomen ennätys. Sisun Tuula Martiskainen oli seitsemäs tuloksella 60,091km.

Miehet
1. Kukko Jyrki  Finnish Marathon Runners/Kaarina 80,498km
2. Hyttinen Petri  Rauhalahti Road Runners 72,497km
3. Pekkanen Sakari  Kuopion Reipas 68,306km

Naiset
1. Kiljunen Anne  Hippoksen Maratonkerho 66,702km
2. Lehtinen Heli  Finnish Marathon Runners 65,949km
3. Räsänen Noora  Ultrajuoksuseura Sisu 65,506km

Kaikki tulokset

Noora Räsänen 65km
Valmistautuminen kuuden tunnin juoksuun ei välttämättä ollut kaikkein ideaalisin. Vasemman jalan penikka vaivasi jo toista viikkoa eikä koivella pystynyt askeltamaan juostessa normaalisti. Hieronnan, linimenttien ja tiikeribalsamin avulla pehmitetty sääri kuitenkin osoitti paranemisen merkkejä lauantaita kohti mentäessä. Torstaina ja perjantaina sokeriöveri-tankkaus karkeilla ja limulla.

PaineNoora Kuopiossaet oman uuden ennätyksen ja 65 km ylittämiselle kasvoi valtavasti Savon Sanomien jutun takia. Mitäs menin möläyttämään tavoitteet ilmoille. Olin toimittajan haastateltavana perjantaina sekä ennen kisaa, eikä jännitys sen vuoksi meinannut helpottaa ennen starttipistoolin pamausta. En muista millon viimeksi olisin jännittänyt niin paljon mikä on lopputulos, ennen kuin nyt. Onneksi Tuula oli radalla myös ja saatiin vähän tarinoida jännitystä pois lähtöviivalla.

Kisapäivän sää oli hyvä, sopivan viileä ja sadekuurot piristi juoksua ainakin omalta osaltani. Tankkauseväänä toimi taas coca cola ja ruususuola, juomaa nautin noin 20 min välein, suolaa kerran tunnissa. Tankkaus toimi taas mutta vauhti hiipui ja voimat katosi kun juoksua oli takana noin kolme tuntia. Loppu olikin sitten taistelua, että jaksoi ylipäätään juosta. Palautuminen ei välttämättä kahdeksaa viikkoa aiemmin olleelta Italian sataselta ollut täydellistä. Helpompiakin kisoja on käyty kuin tämä. Sään vaihtelu toi oman lisänsä kaikkien juoksijoiden suorituksiin, varmasti kylmän ja kovan tuulen vaikutus hidasti ja jäykisti lihaksia kisan viimeisinä tunteina. Radalla oli aivan mahtavaa porukkaa, vauhtia riitti kaikilla ja miesten sarjassa taidettiin tehdä uusi ennätyspitkä suoritus. Onnea!

Kisan aikana haastateltiin edellisten vuosien voittajia, Tomi ja Tero Halmetta sekä Teija Honkosta, oli mukava kuunnella heidän harjoituksistaan ja taustoistaan kisan timmellyksessä. Musiikkia soitettiin ja kisan tilanteesta kerrottiin aina silloin tällöin, tylsää ei siinä mielessä radalla ehtinyt tulla. Kaikki toimi loistavasti, ainakin minun mielestäni, koko kisan ajan. Huoltopöytä notkui erilaisia juomia ja naposteltavaa. Tunnelma oli lämmin ja kannustava niin kuin ennenkin tässä Kuopion kisassa. Viimeisien minuuttien aikana sain ylitettyä 65 km ja kannustusta huudettiin mukavasti! Kiitos siitä kaikille, oli hieno ja mieleenpainuva hetki.

Omalta osaltani olen erittäin tyytyväinen ja iloinen onnistuneesta kuuden tunnin juoksusta, tein todellakin parhaani mihin sillä hetkellä pystyin. Ja sain täytettyä ”lupauksen” 65km:sta.  Kiitos huoltajille Jannelle ja Hannelle, kisajärjestäjille ja onnea kaikille radalla kiertäneille!

Savon Sanomat: ”Karkkitankkauksella kuuden tunnin juoksuun”