Unkarin kuuden päivän World Trophy 4.5.-10.5.

Mika Issakainen ja Jari Soikkeli osallistuivat Unkarissa Balatonfüredissä järjestettyyn kuuden päivän juoksuun. Kisa juostiin tänä vuonna uudessa paikassa hieman alle kilometrin mittaisella tuoreella asfalttireitillä. Kisaa piinasi todella vaihteleva sää ja kilpailijat saivatkin osakseen hellettä, tuulta, sadetta ja kylmyyttä. Miesten kisan voittaja Johan Steenekin menetti äänensä viimeisinä päivinä. Sisun poikien mukaan hyvistä järjestelyistä ja juoksijoista huolehtivana tunnettu kisaorganisaatio selvisi kuitenkin uuden paikan ja säiden haasteiden kanssa hienosti. Sisulaiset jäivät hieman tavoitteistaan, mutta pyyhettä ei heitetty kehään missään vaiheessa, vaan tiestöä tallattiin loppuun asti sisukkaasti.

Kisan voittajat 43-vuotias Johan Steene Ruotsista ja naisten voittaja 59-vuotias Silke Gielen Saksasta olivat timanttia. Steene saavutti 870km ja Gielen 782km. Paras suomalainen oli Keijo Ikäläinen, kisan 14. tuloksellaan 714km. Jari Soikkeli sai kasaan 632km ja Mika Issakainen 561km.

Miehet:
1. Johan Steene SWE 870km
2. Peter Molnar HUN 842km
3. Olivier Chaigne FRA 842km

14. Keijo Ikäläinen FIN 714km
21. Jari Soikkeli FIN 632km
32. Mika Issakainen FIN 561km
48. Pasi Koskinen FIN 476km

Naiset:
1. Silke Gielen GER 782km
2. Tina Andersen DEN 740km
3. Kristina Paltén SWE 667km

Kaikki tulokset >

Espoo X Endurance 24h – 221.7km

Ensimmäiseen 24 tunnin juoksuun valmistautuminen meni hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Jos ensimmäinen 12h juoksukin meni opintoreissuna, niin voiko 12h juoksusta hypätä suoraan 24h juoksuun varmoin mielin? Samanlainen loikka kuin puolimaratonilta maratonille? Asettelin itselleni maltillisia 200km tavoitteita, vaikka samalla laskeskelin kierrosaikoja ja pyörittelin 240-250km mahdollisuuksia mielessäni. Areenaan kuumuus, syömiset ja pään kestävyys 12 tunnin juoksemisen jälkeen olivat kuitenkin täysiä mysteerejä.

Lauantaiaamun hotelliaamiaisen jälkeen mieli oli hyvin kevyt ja valpas. Espoon Esport-areenan puitteisiin tutustuminen, juoksukamat päälle ja vielä viimeiset ohjeet huoltoon. Arvelin 12 minuutin välein tapahtuvan nesteytyksen ja evästyksen riittävän ainakin melko pitkälle.

Kisan ensimmäiset 6h meni varsin nopeasti. Kilometrejä sopivasti 64 ja ilman ongelmia mentiin. Kovaa alkuvauhtia lähteneitä kisailijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan ja itsekin olin huomaamatta noussut yhdeksänneltä sijalta jo kolmanneksi. Kuuden tunnin kohdalla oli myös ensimmäinen suunnanvaihto, joka ehkä hieman aiheutti ihmetystä jaloissa.

8-9h juoksun jälkeen alkoi kropassa areenan lämpöisyys tuntumaan. Huollosta kylmää vettä ja rättiä viilennykseen, mutta silti askel alkoi tuntua tahmeammalta. Varusteitakin joutui hieman korjailemaan pienien hiertymien vuoksi, joten loppumatkasta ei tulisi mitenkään herkullinen. Kaivoin myös kuulokkeet korviin siinä toivossa, että musiikista olisi saanut hieman piristystä lähestyvää yötä varten.

Pari tuntia jaksoin kuunnella Kirkan parhaimpia, kunnes nekin alkoivat tökkimään. 12h rajapyykki alkoi lähestymään ja kilometrejä 120. Olin aivan lopussa. Vaihtelua sain kun pääsin kokeneemman seurakaverin Kimmo Räsäsen juoksu/kävely-peesiin ja samalla vaihdeltiin tuntemuksia ja muita kuulumisia. Myös Kimmon ehdottama vartin huoltotauko puoliltaöin sai reilusti kannatusta.

Puolen yön huollosta uudet puhtaat vaatteet ylle ja syömiset naamaan, mutta silti… juokseminen ei ollut mitään nautinnollista. Tuntui kuin olisin juossut yöllä juoksurataa ympäri vailla merkitystä. Hiertymät painoivat, suolapähkinät jäivät suuhun pyörimään, kengännauhat olivat auki, kylmi. Edessä vielä vain vajaat 12 tuntia.

Aamuneljään asti kauheaa tahkoamista väsymyksen rajamailla. Reisistä ei irronnut yhtään voimaa ja katsoin parhaimmaksi ottaa pari särkylääkettä ja pitää 10 minuutin nukkumatauon. Silmällistäkään en kyllä saanut nukuttua, mutta jotenkin olo tuntui kohenevan. Pieni hörppäys kahvia ja paikalle saapuneen vanhan juoksijatutun tsemppaukset saivat mielenkin kohenemaan. Liikkeellelähtö oli silti yhtä tuskaa. Jalat aivan voimattomat. Pää kuitenkin toimi eli eikun eteenpäin.

Mahtava flow lähti vihdoin yläkropasta liikkeelle kohti jalkoja ja seuraavat neljä tuntia meni kuin siivillä. Sijalta 10 takaisin peliin ja niin vain kierrokset taittuivat ilman kipuja samaa vauhtia mitä kisan ensimmäisillä tunneilla. Tuntui kuin olisin ollut ainut joka radalla enää edes juoksee sillä ohiteltavia riitti. Kirimisen ansiosta takaisin sijalle 4.

Aamukahdeksalta väsymys alkoi taas painaa. 200 kilometrin raja alkoi kuitenkin kutkuttelemaan joidenkin kilometrien päässä, joten jos vain sinne asti jaksaisin vaikka konttaamalla, olisin tyytyväinen. Päätin kuitenkin nelivedon sijaan ottaa näppärän taksikyydin Soikkelin Jarin takapenkiltä, ja juoksu-kävelyllä Sisulaiset kivasti peräkanaa tahkoivat matkaa eteenpäin.

Puoli kymmeneltä aamupäivällä (juoksua takana 21h 30min) 200km täyteen ja kädet ilmaan. Enää helppoja kilometrejä sen minkä loppuun vain jaksaa vaikka kannustusta riitti, että kolmossijaan ei olisi pitkä matka. Pientä loppukiriä ehkä saikin aikaan, mutta mihinkään kahden tunnin hirmurepäisyyn ei kenelläkään olisi voimia enää tässä vaiheessa.

Viimeiselle puolituntiselle lähdettäessä tsemppasin vielä itseni ylittämään 220km rajan laskemalla montako kierrosta täytyisi jaksaa. Nopeasti nuo täyttyivätkin ja vielä muutaman kierroksen sain aikaan loppuhöyryissä ennen päätössummerin pärähdystä.

Ensimmäinen 24h ultrajuoksu siis kunnialla läpi oppirahoineen ja seuraavalla kerralla voikin kokeilla sitten jo ihan oikeasti sen läpi juoksemista.

Kiitokset kisajärjestäjä Endurancelle hyvästä tunnelmasta, Team UltraSisulle (Jari, Kimmo, Mika, Kaija ja Tuula) sekä huoltoon Sallalle ja Sepolle! Ja tottakai tutut jotka radan varressa kävi kannustamassa tai kotisohvilta kisaa jännittivät!

Tomi Ronkainen

E24 – vuorokausi ympäri rataa

Tanskalainen Kim Sørensen voitti Espoon 24 tunnin juoksun 25.-26.2.2017. uudella kisaennätyksellä 249,254 km. Naisten kisan paras oli Guro Skjeggerud 211,882 km. Kisan yhteydessä ratkaistiin myös Suomen mestaruudet. Sisun Tomi Ronkainen otti ensimmäisessä 24 tunnini kisassaan hienosti SM-hopea tuloksella 221,756 km.

espoo2017

Miesten kuusi parasta. Vasemmalta: Tomi Ronkainen (4.), Jyrki Kukko (2.), Kim Sørensen (1.), Anton Tampel (3.) Jan Lågland (5.), Ismo Eriksson (6.) Kuva: Pete Jokela

Miehet:
1.     Kim Klitgaard Sørensen DEN 249,254
2.     Jyrki Kukko FIN 230,637
3.     Anton Tampel RUS 230,216
4.     Tomi Ronkainen FIN (Sisu) 221,756
5.     Jan Lågland FIN 217,157
..
7.      Jari Soikkeli FIN (Sisu) 205,605
21.    Mika Issakainen FIN (Sisu) 164,346
24.    Kimmo Räsänen FIN (Sisu) 162,781

Naiset:
1.     Guro Skjeggerud NOR 211,882
2.     Sumie Inagaki JPN 207,572
3.     Marianne Mäkinen FIN 201,263
4.     Hilde Johansen NOR 185,474
5.     Anu Ossberg FIN 182,021
6.     Takako Furuyama JPN 176,908
7.     Kirsi Kivelä FIN 176,321
..
20.   Kaija Hattunen FIN (Sisu) 139,457

Endurance 24h Espoo 2017 kaikki tulokset »

19.-20.11 Joensuu Night Run 12h – 139,8km

tomi_jnr_2016Viime vuoden Night Runin ja 121,7km jälkeen totesin, että ei enää ikinä. Silloin viimeiset pari tuntia menivät lähinnä kävellessä ja ihmetellessä koko homman järkeä. Päätös tämän vuoden Night Runille syntyi vasta noin kuukausi ennen tapahtumaa. Suht hyvin mennyt juoksukesä ja juoksukavereiden houkuttelu saivat mielen kääntymään ja varovainen 130km tavoite oli asetettu.

Kisaa varten ei sen erikoisempia treenejä tarvinnut tehdä vaan luotin peruskuntoon, mitä tämän vuoden vajaa 3000 harjoituskilometriä oli tuonut. Kesäkuussa ollut 100km Suomi-juoksu antoi myös uskoa tavoitteen täyttymiseen, sillä tuolloin kisa meni mahavaivojen takia hieman pieleen loppuajan ollessa 8h ja 40min paikkeilla. Night Runin taktiikkaa miettiessä, totesinkin, että jos tuota vauhtia pystyy vaivojen kanssa juoksemaan, niin kai sitä pystyy terveenä sitten pidempäänkin menemään.

Osallistujalistalta poimin ennakkosuosikiksi tietysti tämän vuoden tuplatriathlonin MM-3:sen Hyppölän Teron, jonka uskoin rikkovan kevyesti ainakin hallijuoksun Suomen ennätyksen. Kakkossijasta ajattelin taistelevan espoolaisen Toni Validon kanssa, joka oli väläytellyt kestävyyttään kesän pitkillä matkoilla. Kisapäivänä Validoa haastatellessa oltiinkin samoilla taktiikoilla liikenteellä, eli yritettäisiin pysyä Hyppölän perässä mahdollisimman pitkään.

Starttipamauksen törähdettyä tuttu kolmikko säntäsikin kärkeen Hyppölän johdolla. Vauhti tuntui kevyen sopivalta, joten yllätyin kun Valido lähtikin kiristämään vauhtia ottaen meidät kohta kierroksella kiinni. Yllättävä shakkipelimäinen liike ei kuitenkaan saanut pasmojani sekaisin sillä aikaa oli vielä pitkälti. Kuin ilmaiseksi pääsin Hyppölästä kierroksen edelle tämän käydessä tutustumassa Areenan wc-tiloihin.

Kolmen tunnin taaperruksen jälkeen jalat kaipasi hieman vaihtelua tuttuun rytmiin. Mietin miten Valido reagoisi, jos ottaisin hänet kiinni kierroksella ja eikun tuumasta toimeen. Hieman nopeampi vauhti tuntui sopivan myös jaloille ja Valido oli äkkiä ajettu kiinni. Jatkoin vauhtia vielä jonkun aikaa, tosin sillä mentaliteetillä että kisaa oli vielä melkein 9 tuntia jäljellä!

Hyppölän juna puksutti tasaisia kierrosaikoja, joten tähän imuun oli aika ajoin hyvä jäädä roikkumaan ja lepäilemään. Energiageelit ja siripiri-glukoosipastillit olivat maullaan, lisäksi tasatunnein olin varannut reilumman palautusjuoman tai mustikkakeiton. Muutamat lyhyet vessatauot näistä seurasikin mutta tämä vain oikeastaan piristi menoa. Musiikin pauhatessa ja välillä juoksukavereiden kuulumisia vaihdellessa kilometrit ja tunnit lisääntyivät kuin itsestään.

Viimeiselle suunnanvaihdolle tultaessa eli yhdeksän tunnin juoksun jälkeen olin karannut jo reilun kilometrin Hyppölältä ja Valido oli hiipunut kauemmas taaksemme. Pienoinen hyvän olon tunne alkoi puseroon tulla kun juoksu tuntui edelleen kevyeltä. 100 kilometriäkin oli taittunut omaan ennätysvauhtiin, joten laskeskelin jo mielessä mahdollista lopputulosta. 130km pitäisi ainakin kevyesti ylittyä mikäli vauhti vain pysyisi samana.

Kuin salaman iskusta sitten 10h kohdalla juuri Hyppölän huoltopöydän luona iski jalkaan kramppi! Tiesin, että se helpottaa mikäli vain koitan jotenkin eteenpäin päästä ja vaihtamalla juoksuasentoa edes vähän vähemmän kipeämmäksi. Kierros menikin hitaasti sipsuttaen ja samalla menetin reilusti johtoani. Huoltopöydältä reilusti suolaa kitusiin ja juomista mukaan ja jalat ymmärsivät, että vielä ei keskeytetä. Validokin huomasi ongelmat ja tsemppasi jatkamaan vaikka mikä olisi! Sopiva rytmi löytyikin ja krampit helpottivat ja pystyin huokaisemaan helpotuksesta.

Viimeiselle tunnille lähtiessä alkoi oma 130 kilometrin tavoite täyttymään ja voittopokaalin nostaminen urheilujuomineen kutitteli mielessä jo mukavasti. Tähän väliin pystyi vielä iskemään koneistoon lisää kierroksia ja Hyppölään sain lisää eroa tehtyä. Puoli tuntia ennen päätössummeria tiesin olevani lähellä myös hallijuoksun Suomen ennätystä. Seurakavereiden kannustaessa vauhti ei kuitenkaan aivan riittänyt ja loppuheittäytyminen jäi 66 metriä vajaaksi. Paljoa tämä ei kuitenkaan harmittanut, sillä kova työ, voitto ja Suomen kautta aikain viidenneksi kovin tulos oli tosiasia!

Tästä on hyvä jatkaa ensi kesän kisoihin ja jo tiistain palauttavalla lenkillä pystyi vetoreeniä tekemään. Kiitos kisakumppaneille, mahtavalle Ultrajuoksuseura Sisulle sekä valmistautumis- ja huoltotoimenpiteisiin osallistuneille henkilöille!

Tomi Ronkainen

joensuu12h.com

WIHAN KILOMETRIT 15.10.2016

Lauantaina 15.10.2016 juostiin Tampeereella Pirkkahallin ympäristössä Wihan kilometrit. Lajeina oli 100km, 50km,  maraton ja puolimaraton.

Miten meni? – Tuula Martiskainen

Minulla 50km:n kilpailu Wihalla oli kaiken kaikkiaan kolmas. Aikaisempi harjoittelu, sekä kisaviikon valmistautuminen ja tankkaus olivat sujuneet suhteellisin normaalisti ja tavoitteenani oli parantaa omaa ennätystä joitakin minuutteja.

Kilpailun startti oli lauantai aamuna klo 9.00. Sää oli melko viileä, lämpötila oli noin +3 astetta ja aamulla tihkutti hivenen vettä. 50km kisassa juostiin 15 x 3.33 km:n lenkkiä. Reitti oli miltei tasainen ja alustana sekä asfalttia että hiekkaa.

Lähtiessä kroppa oli ihan jäässä ja ensimmäiset kierrokset piti yrittää juosta kovempaa, että keho lämpiäisi ja muutenkin pääsisin normaaliin kilpailuvauhtiin. Koko matkan juoksin suhteellisen tasaisella vauhdilla, nopeimpien kilometrien ollessa 5.17min/km ja hitaimpien 5.30min/km. Huolto toimi loistavasti,  energiaa tankkasin sekä omasta huoltopöydästä, että järjestäjien tarjoilusta.  Geelejä otin noin kympin välein vedellä höystettynä, ja SiriPiriä miltei joka kierroksella. Lisäksi joka kierroksen päätteksi hörppäsin pari desiä urheilujuomaa ja vettä. Ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ei  tässä kisassa juurikaan ollut, vaikka yksi puskareissukin matkalle mahtui.

Tämän kaiken juoksemisen aiheuttaman endorfiinihumalan, tuskan ja kivun  päätteeksi nautin maallissa omasta 50km ennätyksestäni ajalla 4:33:48 ja sijoitukseni 50km naisten sarjassa oli toinen. Omasta mielestäni kisa sujui yli odotusten, joskin aina jotakin jää hampaankoloon, jota voi yrittää parantaa seuraavissa koitoksissa. Nyt palautellaan muutamia päiviä ja sitten harjoittelu jatkuu seuraavia pidempiä ultria kohden.

N 50km

 1. Sanna Kullberg      N40  KU-58                          3:55:33
 2. Tuula Martiskainen  N45  UltraSisu                      4:33:48
 3. Katariina Turpeinen N50  Hippoksen maratonkerho         4:49:03
 4. Arja Härmä          N50  Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 4:49:10
 5. Milka Rajala        N    Endurance                      5:03:06

Kaikki tulokset »

Ville Maksimainen NUTS Pallas (134 km, 4000+ asc) 15.-16.7.2016

Sisun pojat lähtövalmiina

Ville ja Tomi lähtövalmiina Ylläksellä.

Keväisen Kanarian hupailun (Transgrancanaria 125 km) jälkeen meni muutama viikko lepäillessä ja parannellessa sormeen iskenyttä tulehdusta. Kevään aikana tuli vielä sairastettua pakollinen flunssa, mutta toukokuussa sain taas treeneistä hyvin kiinni ja harjoitukset sujuivat hyvin viimeistelyyn saakka. Siksi lähdin melko luottavaisin mielin matkaan kohti elämäni toistaiseksi pisintä juoksukisaa. Asetin tavoitteeksi 19 tunnin loppuajan ja ajattelin sen riittävän kovassa porukassa jonnekin 10.-15. sijan paikkeille. Molemmissa arvioissa olin tällä kertaa väärässä.

Saavuin lähtöpaikalle Ylläkselle vasta kisapäivänä ja ylimääräistä aikaa hengailuun ei juuri jäänyt. Tuttuja tuli tavattua ennen starttia ja höpötettyä niitä näitä. Keli oli Ylläksellä aurinkoinen ja jopa kuuma. Startti koetti klo 18 ja satapäinen juoksijajoukko lähti tunkkaamaan kohti Ylläksen huippua.

Strategiani oli aloittaa rauhallisesti, saada kroppa toimimaan ja sitten säilyttää saavutettu vauhti mahdollisimman tasaisena. Kohtuullisesti tässä onnistuinkin, mutta pikkaisen liian lujaa tuli mentyä ensimmäinen yli 400 verttimetrin nousu ja sitä seurannut lasku. Ensimmäisessä väliajassa taisin olla suunnilleen kahdeskymmenes. Seuraavaksi noustiin Pirunkurua ylös Kesänkitunturille ja aurinko porotti todella paahtavasti. Pikkuhiljaa matkan edetessä muodostui muutaman hengen juoksuporukka (mm. naisten sarjan tuleva voittaja ja kolmonen), joka jatkoikin sitten yhdessä matkaa ensimmäiseen huoltoon saakka. Tässä vaiheessa matkaa oli takana noin 30 km.

Huollin itseni vähän muuta porukkaa nopeammin ja lähdin kiipeämään seuraavalle tunturille. Tässä vaiheessa reitti muuttui teknisemmäksi ja olennaisesti hitaammaksi. Reitillä oli paljon kaatuneita puita mitä piti kierrellä ja juoksurytmi rikkoutui. Tämä kesä on ollut myös Lapissa aika märkä ja jalat kastuivatkin tuon tuosta. Tavoiteajat alkoivat karata jo tässä vaiheessa mielestä. Eteneminen oli kuitenkin muihin nähden kohtuullisen vauhdikasta ja nappailin porukkaa kiinni tasaisesti. Erityisesti ylä- ja alamäet olivat omaa vahvuusaluetta. Rauhalan huollosta (noin 58 km) lähdin jatkamaan matkaa joukon viidentenä ja pian vastaani käveli keskeyttämään joutunut Simpasen Juuso. Ennen Pallasta eräs juoksija saavutti minut ja menimme porukassa ohi silloin kolmantena olleesta juoksijasta, jolla oli polviongelmia. Pallaksen huoltoon saavuimme siis jaetulla kolmossijalla.

Myös täällä tein muita nopeamman huollon ja lähdin yksin kiipeämään kohti Pallaksen huippua noin 10 min aiemmin menneen Marko:n perässä. Kärjessä edennyt Mikael oli lähtenyt noin 45 min ennen minua. Olin siis paljon lähempänä kärkeä kun ikinä olisin uskonut. Jo tullessamme Pallakselle keli alkoi muuttua ja kiskaisin itsekin kuoritakin päälle huollossa. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä Taivaskerolla kävi jo melkoinen myrskytuuli. Pian alkoi myös satamaan ja näkyväisyys heikkeni välillä aika paljon.

Huoltoväli Pallakselta Hannunkuruun tuntui kestävän ikuisesti ja tällä välillä koin myös suurimmat vaikeudet kisan aikana, kun olo meni melko huteraksi enkä jaksanut enää juosta kun alamäet. Ylämäet ja tasaiset meni reippaasti sauvakävellessä. Vihdoin ja viimein saavutin seuraavan huoltopisteen ja näin että ero kakkoseen ja takana tulevaan on samaa luokkaa eli noin 15 min. Loppumatkan keskityinkin vain turvaamaan kolmossijaa, sen verran ainutlaatuinen tilanne oli käsillä.

Ylä- ja alamäet vaihtelivat, kunnes viimein saavuin pitkään Pyhäkerolle johtavaan nousuun. Säätila meni huippua lähestyttäessä melko hurjaksi, vettä satoi kaatamalla ja tuulta oli varovaisen arvion mukaan 15 m/s. Reittimerkkejä ei enää nähnyt, vaan piti edetä polkua seuraillen ja toivoa, että seuraava tolppa tulisi kohta. Lopulta huippu kuitenkin saavutettiin ja saavuin kirkon rauniolle. Edessä oli kisan pisin alamäki kohti viimeistä huoltopistettä.

Tässä vaiheessa päästin pedon irti ja alamäki Pyhäkerolta pudoteltiin melkoista vauhtia. Viimeisestä huollosta vielä pari vihreää kuulaa naamaan ja urheilujuomaa toiseen juomapulloon. Edessä enää 11 km taivalta, normaalin peruslenkin verran. Lyhyen polkuosuuden jälkeen reitti tuli hiekkatielle, jota jatkui seuraavat 5-6 km. Jalat alkoivat olla aika valmiit ja pienetkin ylämäet oli pakko kävellä. Viimein saavuttiin asfalttitielle ja maaliin oli matkaa enää 3 km.

Pakotin itseni juoksuntapaiseen asfalttipätkällä ja roihuava tunne rinnassa alkoi kasvaa sitä suuremmaksi mitä lähemmäksi maali lähestyi. Kaikki se vuodatettu hiki, mäkitreenit Pyynikillä, Haralanharjulla ja Aitovuoressa, lukuisat yksinäiset tunnit metsän keskellä olivat saamansa palkintonsa. Viimein alkoi maalin kuulutukset kuulumaan ja näin perheeni muutaman sadan metrin päässä tien varressa. 50 m ennen maalia nappasin tyttäreni kädestä kiinni ja juoksimme yhdessä maaliin. Kaikki se matkan kärsimys muuttui hetkessä suureksi iloksi ja karjaisin kovaan ääneen maaliviivalla. Työ oli tehty.

maaliintulo

Aikani oli 19 h 32 min 3 sek, joten jäin aika kauas tavoitteestani. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että keli ja reitti oli tällä kertaa sen verran haastava, että se hidasti etenemistä vähintään tunnin verran. Hävisin voittajalle vain vähän reilun tunnin, jota on pidettävä todella hyvänä suorituksena. Jopa niin kovana, etten ikinä olisi uskonut sellaiseen kykeneväni. Jälleen kerran suorituksen mahdollisti hyvin toiminut energiahuolto ja välineet. Oikea kenkävalinta (Hoka Challenger ATR 2) ja sauvat olivat avainasemassa.

Seuraavat kolme viikkoa otan nyt todella rauhallisesti ja sen jälkeen on edessä kahdeksan viikon valmistautuminen Vaarojen 131 km:n kilpailuun. Juuri nyt takki on hieman tyhjä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

nutspallas

Marko Mattila, Mikael Heerman ja Ville Maksimainen. Kuva NUTS.fi

Nutspallas.fi >

Tulokset >

 

NUTS Karhunkierros

UltraSisun Heikki Siivari tuli jaetulle toiselle sijalle viime viikonloppuna taivalletulla NUTS Karhunkierroksella. Heikki taivalsi noin 160 km:n kisan sulassa sovussa Markus Juvalan kanssa aikaan 22:19:22.  Voiton vei selvällä marginaalilla Mikael Heerman ajalla 20:30:47.

Heerman, Juvala ja Siivari palkintojenjaossa.

Heerman, Juvala ja Siivari palkintojenjaossa.

Miehet:

1. Mikael Heerman Samba Trail Running Club 20:30:47
2. Markus Juvala Samba Trail Running Club 22:19:22
2. Heikki Siivari Ultrajuoksuseura Sisu 22:19:22
4. Vesa Aurala 23:27:17

Naiset:

1. Saara Päätalo Northern Trail Runners 29:18:09
2. Kaija Järvi Tawastia Trail Club 31:22:23
3. Lotta Korhonen 31:36:44
4. Anne Rauhamäki Peräkylän ponnistus 32:21:25

Kaikki tulokset >
Kuvia >
nuts.livewallstream.com >
Kestavyysurheilu.fi: ”NUTS Karhunkierros eteni komeassa kelissä ennätysvauhdein” >