Melkein suunnitelman mukaan

Inka Volotinen

Inka Volotinen

Inka Volotinen. Kuva:Petteri Jokela

Joensuu Night Run on koukuttava kokemus. Vaikka joka kerta juoksun jälkeen sitä ajattelee, että ei enää ikinä, niin kummasti sitä aina uudelleen löytää itsensä ilmoittautuneiden listoilta. Ensimmäinen kerta oli päähänpisto, toinen kerta itsensä voittamista ja kolmas osallistuminen kai jo ihan perinteen sanelema. Tänä vuonna oli sitten neljännen kerran vuoro, ja aiemmista vuosista poiketen minulla oli selkeä tavoite ja Suunnitelma mielessä ja jopa paperilla.

Aiempien juoksujen ja hyvän harjoitussyksyn (kaksi maratonia alla) perusteella uskalsin asettaa tavoitteeksi  oman uuden ennätyksen 110 km. Etukäteen eniten minua jännitti aikaisemmilla kerroilla noin viiden tunnin kohdalla eteen tullut seinä, vajaa pari tuntia kestänyt totaalinen uupumus, se tunne, kun joka paikkaan koskee, jalat ei jaksa kuin laahustaa ja mielikin haluaisi luovuttaa. Onneksi jostakin on lopulta aina tullut voimaa loikata tuon seinän yli, tärkeänä apuna juoksukavereiden tsemppi, musiikin voima ja näiden lisäksi viimeksi  5+1.

Edellä mainittu tarkoittaa juoksutapaa, jossa juostaan aina viisi minuuttia kerrallaan ja sen jälkeen kävellään yksi minuutti. Ainakin itselläni juoksun ja kävelyn vuorottaminen auttaa pitämään perusvauhdin kovempana ja juoksuaskeleet selvästi reippaampina kuin tasaista tahtia hölkytellessä. Ihan orjallisesti en vuoden takaisella Night Runilla tuota rytmiä noudattanut, mutta tänä vuonna oli tarkoitus kokeilla.  Muutamalla Sisun yhteislenkillä pääsin etukäteen kokeilemaan 5+1 etenemistä  ihan kellon tarkkuudella ja sain samalla kotiinviemisiksi lainapiipparin sekä muistutuksen pitää kävelypätkät riittävän hidasvauhtisina.

Juoksunaikaisia ruokailuja en ole koskaan pystynyt etukäteen suunnittelemaan, koska ikinä ei tiedä mikä milloinkin maistuu, vai maistuuko mikään. Sen sijaan juoksuvauhtiani ajattelin pystyväni vähän hallitsemaan, joten tällä kertaa päätin laskea tavoitekilometriajat jokaiselle tunnille muistiin niin, että puolessa välissä kilometrejä pitäisi olla kasassa 57. Näin 12 tunnin loppupuoliskolle jäisi vähän väsymisen varaa ja viimeisenä lukemana Suunnitelmassa komeili 110,5 km.

Areenalla juoksu alkoi mukavissa tunnelmissa, kello piippaili kävelyiden merkiksi ja juoksu kulki oikein mukavasti. Ihan alussa tuntui vähän hassulta kävellä niin tiheään tahtiin, mutta päätin kuitenkin yrittää noudattaa 5+1, koska kävelyosuuden jälkeen juoksu tuntui niin kevyeltä. Puolessa välissä kilometrejä oli kasassa reilu kilsa vähemmän kuin piti, mutta eipä se menoa haitannut. Sisun huoltopisteeltä sai aina iloista kannustusta ja lisäksi Iida ja Mika kertoivat missä mennään tavoitteen suhteen ja tuputtivat syömistä. Hyvä niin, olisi muuten jäänyt eväät pöydälle.

Väsymyksen ja turboboost- hetket vaihtelivat loppumatkan aikana niin kuin tuttua on, mutta varsinaista uupumuksen seinää ei tullut vastaan. Vanhojen ja uusien juoksukavereiden vierellä juoksemisesta ja pienistä juttutuokioista sai uskomattomasti voimaa ja apua etenemiseen. Välillä itseäkin yllätti ja nauratti, kun kahvikupillinen tai oma toivebiisi sai jalat lentämään aina pienen hetken ajaksi. Vajaa tuntia ennen loppua ei sitten enää naurattanutkaan. Kello tikitti vääjäämättä eteenpäin, mutta kilometrit eivät kertyneet niin kuin piti. Pettymyksen ja toivottomuuden tunne oli suunnaton; mitä tehdä, kun ei jaksa juosta tarpeeksi kovaa saavuttaakseen tavoitteensa, sen, joka vielä pari tuntia sitten oli aivan mahdollinen? Aivan alamaissa sain muutaman rohkaisevan sanan huollosta ja päätin jatkaa, oma ennätys, vaikkakaan ei tavoitteen mukainen oli kuitenkin mahdollinen.

Mitään suunnatonta juoksun riemua ei viimeinen puolituntinen tainnut olla, kunnes reilu kymmenen minuuttia ennen loppua kannustamassa ollut mieheni huikkasi, että ” Alle kolme kierrosta, ja 110 km on täynnä!”. Mahdoton olikin mahdollista! Loppujuoksu menikin sitten superonnellisilla fiiliksillä ja oma tavoite täyttyi himpun verran ennen kahdeksaa.  Tosin jos Suunnitelmaa uskotaan, tavoite oli 110,5km, ja siitä jäi puuttumaan 11m. Eihän uskota!

DUV Ultra Marathon Statistics: Inka Volotinen

Mainokset

Polkujuoksija tasaisella

Eini Eronen

Eini_E

Eini Eronen. Kuva: Petteri Jokela

Tähän juoksuun valmistautuminen alkoi varovaisesta EHKÄ? Hep sanoista, kun Jari kyseli talkoolaisia ja juoksijoita Joensuun Night Runiin syksyllä.  Olin lukenut ja kuullut Sisulaisilta viime vuoden tapahtumasta ja juoksu tuntui houkuttuvalta ajatukselta varsinkin, kun Vaarojen maratonin 86km taittui suunnitelmien mukaisesti kuukausi sitten. Matkaa kuitenkin pähkäilin vielä viimeiseen asti, vasta kisaillan aamulla vilkaisin osallistujalistaa ja huomasin olevani 12h tunnin listalla ja eipä siinä mitään, eipähän tarvinnut miettiä enää matkaa. Kiitos sinulle, varmaankin Jari, joka teit tämän rohkean päätöksen minun puolestani.

Ennen starttia kävimme läpi muutaman kilpasiskon kanssa tuntemuksia mitä tämä kisa toisikaan tullessaan. Minähän olin juossut kaikki aiemmat ultramatkani poluilla, ja siellähän ei tee vaikeuksia viettää 12h könyten kivikkoja, kahlaten mutalikkoja ja jutustellen juoksuystävien kanssa. Minulla ei ole edes sileän maratonin tulosta, kun yhden sileän puolikkaan jälkeen totesin, ettei tämä kadulla juokseminen ole minun juttuni, vaikka juoksemista rakastankin. Lähtöviivalle ryhmittäydyin tuttuun seuraan Miran kylkeen ja hätäpäissäni kyselin, että paljonkohan tässä olisi tarkoitus juosta? Minulla ei siis ollut mitään käryä siitä paljonko kilometrejä tulisin juoksemaan, olin vain tullut juoksemaan 12h, hyvässä seurassa, nautiskelemaan juoksusta ja kokeilumielessä testaamaan päätä, onko minusta juoksemaan yöllä onnistuneesti? Tästä pään testaamisesta voi jokainen olla ihan omaa mieltänsä, kun puhutaan 12h juoksusta radalla!

Minulla oli huoltojoukoissa oma henkilökohtainen valmentaja, mieheni Antti, joka huuteli jo alkuun, että älä anna vauhdin karata liian kovaksi, tunteja tulisi olemaan vielä paljon juostavana. Alkukierrokset juoksin Miran kanssa höpötellessä niitä näitä, joukossa myös Sisulaisista Leo ja Mika. Kuopion oma poika vitsaili jo alkumatkalla paljonko aikaa ja matkaa jäljellä. Musiikin soidessa annoin tossujen lähteä viemään ja nautin etenemisestä kohti aamussa siintävää maalia. Hei, tämähän onkin kivaa juosta täällä radalla, kun ei tarvitse kaivaa kuoritakkia päälle ja tarjoilut joka kierroksella. Hyvän olon tunne loppuikin aika pian, sillä vatsa alkoi protestoida geelejä vastaan ja vessareissut alkoivat hidastaa hyvää menoa turhan tiheästi. Kiukkusin olotilaa Antille ja pelastava enkeli Laura taikoi minulle lääkkeen, joka rauhoitti vatsan ja voisin taas keskittyä juoksuun. Vilkuilin vähän väliä tulostaululle, että miten menee, mutta sitten päätin napata piilarit pois silmistä ja siihen loppui myös tulosten seuraaminen. Tämän jälkeen löysin oman sisäisen juoksuflow:n. Huoltotauot pidin lyhykäisinä ja yritin pitää myös kävelykierroksia. Kelloa yritin olla vilkuilematta muutoin kuin, että ottaisin ravintoa tasaisin välein. Oli hienoa taputtaa kesken juoksun maaliin tuleville maratoonareille, heidän urakkansa oli jo päättynyt ja me toiset hullut vaan jatkettaisiin aamun asti.

12h aikana ehtii tutustua aika moneen ihmiseen radalla ja miettimään vaikka ketä ja mitä. En ollut kertonut aikeistani tulla juoksemaan yöjuoksuun kovin monelle ystävälleni. Saivatpahan nukkua yönsä valvomatta live seurannan äärellä. Itse en ihme kyllä tuntenut väsymystä juostessa. Tasaiseen alustaan tottumattomat jalat olivat loppukilometreillä ihan käytetyt ja juostut, tai niin ainakin yritin väittää Antille, joka huuteli kierrosaikoja siinä vaiheessa, kun tajusin että olisin mahdollisesti saavuttamassa tuplamaratonin verran kilometrejä. Pakotin itseni juoksuntapaiseen etenemiseen ja Antin tsemppaamana jatkoin sitä itseasiassa loppuun saakka. Anttihan vedätti tässä vaiheessa väsynyttä vaimorukkaansa, olin jo juossut siihen vaadittavat kilometrit.

Viimeinen tunti tuntui kestävän ikuisuuden. Siinä viimeisen tunnin aikana oli tunteet niin pinnassa, että juoksin viimeiset kilometrit onnenkyyneleet silmissä. Pirulauta, kohta minä olen juossut 12h. Kaikki Sisulaiset ja katsojat hurrasivat ja kannustivat loppukiriin, jännä miten ihminen kykenee löytämään itsestään vielä sellaisen vauhdin valvottujen tuntien ja juostujen kilometrien jälkeen. Onnellinen juoksumuikkeli juoksi 12 tunnissa omat ennätyskilometrinsä 88,662km ollen N40 neljäs. Parasta näissä juoksuissa on ystävät, jotka aidosti iloitsevat kanssasi saavutuksista. Näillä onnen halauksilla pärjään seuraavaan kisaan asti!  Kiitos tuhannesti Joensuu Night Run! Muistona ansaittu, upea, taottu mitali ja nilkkapannasta jääneet jäljet! Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän!

DUV Ultra Marathon Statistics: Eini Eronen

Melkein sata

Kaija Hattunen

kaija_k4

Viimeisiä minuutteja mennään. Kuva: Heidi Ikäheimo

Kolmas kerta toden sanoo. Tai sitten ei. Nimittäin tuo sadan kilometrin ylitys, joka jäi vieläkin hieman vajaaksi. Kilometrejä kertyi kuitenkin tällä kertaa Night Runissa 99,596 km. Täytyyhän tuohon olla tyytyväinen, kun syntyi oma ennätys ja tavoitteena oli edetä semmoinen reilu 90 km. Tuloskehitys on ollut minulla semmoinen, että toissa vuonna kilometrejä kertyi 79,172 ja viime vuonna 89,147. Kehityssuunta on siis hyvä ja ehkäpä ensi kerralla tuo maaginen satanen ylittyy.

Kisaan lähdin hieman jännittävin fiiliksin, koska polvi oli oireillut Kolin Vaarojen maratonin jälkeen. Polvi teipattiin ja ei kun matkaan. Kiitos Pastisen Lauralle teippauksesta. Alku lähti hyvin käyntiin ja polvi ei oireillut sekä juoksu tuntui mukavalta. Lähdin taktiikalla viisi minuuttia juoksua ja minuutti kävelyä. Piippari trikoiden vyötäröllä ilmoitti, milloin tuli tehdä mitäkin.

Ensimmäiset tunnit meni iloisesti hölkkäillen enkä sen kummemmin miettinyt kilometrien kertymistä. Pyrin syömään ja juomaan tasaisesti ja siinä onnistuinkin ihan hyvin. Sittenpä jossain vaiheessa polveen alkoi tulla semmoisia outoja tuntemuksia ja pelkäsin, että taitaa tulla stoppi etenemiseen. Oireilu kesti reilusti yli puolen välin, ja sen jälkeen jalka tuntui jotenkin turtuvan ja lopetinkin ajattelemasta mokomaa oiretta.

Meno tuntui taas hyvältä, mutta sitten mahassa alkoi kuplimaan ja vessassa tulikin vietettyä muutama tovi. Tässä vaiheessa päätin ottaa Imodiumin, mikä oli hyvä päätös. Mahakipu ja turvotus hellitti, ja juoksu jatkui taasen hymy huulilla.

Kilometrien kertymistä rupesinkin seuraamaan tarkemmin, kun huomasin, että se tavoitteena oleva 90 km ei olekaan ehkä mahdottomuus. Kannustus ja huolto olivat kyllä niin mahtavia, että sitä iloissaan ohitti aina Sisun huoltopöydän. Kiitos kaikille sisulaisille, kun jaksoitte luoda hyvää fiilistä ja voimaa juoksuun. Antti, Mika, Iida, Jari, Aura, Piritta, Laura, Sointu ja ketä teitä nyt muita olikaan.

Rakas isäni tuli kannustamaan paikan päälle klo 5.15 ja sitten minulle rupesikin satelemaan tsemppejä oikein urakalla. “Elä tyttö luovuta”. “Elä anna periksi”. “Hyvin se menee”. Huikkasin isälle jossain vaiheessa, että nyt on saavutettu ennätys eli tuo 90km. Ja siitä ei kun lisää vaan kilometrejä kerryttämään. Perinteisesti pari varvasta tuntui olevan ihan muussina, mutta kirvelystä huolimatta eteenpäin vaan.

Musiikista tuntui saavan virtaa ihan hirveästi viimeisiin tunteihin ja useasti kävinkin omia suosikkibiisejä toivomassa. Tuntui suorastaan, että lensin, kun kajareista tärähti Bruce Springsteeniä ja Bon Jovia. Kaija Koon “Nää yöt ei anna armoo” tuntui myös sopivan jotenkin aamuyön hetkiin. Kiitos musatoiveiden toteuttajille Atso, Jarkko ja Ville.

Alkuvaiheessa taisin olla jossain sijalla 16, sitten sijalla 12 ja sitten keikuin sijalla 7 ja 8. Sijoituksen paraneminen nosti fiilistä ja toivoin, että pääsisin kymmenen sakkiin. Loppusijoitus olikin sitten kahdeksas. Näin on taas yksi ultrajuoksu takana ja maalissa olo oli niin onnellinen ja iloinen. Olin hyvävoimainen ja olisihan tuota juoksua voinut vielä jatkaakin. No, helmikuussa Espoossa saa jatkaa vielä tuon 12 tunnin jälkeen tuplasti! Ja kenties heinäkuussa Kauhajoella 6 päivää. Saa nähdä hyytyykö se hymy sen jälkeen 🙂

Joku on joskus kysynyt, että mitä mietin, kun kierrän ympyrää 12 tai 24 tuntia, niin en oikein osaa tuohon vastata. En tiedä liikkuuko päässä mitään, ei ainakaan mitään kovin syvällistä. Sitä vaan kiertää ympyrää, seuraa tulostaulua, miettii tankkausta ja seurailee kanssajuoksijoita. Enkä osaa siihenkään oikein vastata, että miksi juoksen ultramatkoja. Ultrajuoksu on vaan yksinkertaisesti kamalan ihanaa! Love it! Ja olen niin ylpeä saadessani edustaa seuraani Ultrajuoksuseura Sisua, joka on täynnä mitä ihanampia ihmisiä ja kovakuntoisia juoksijoita. Teidän seurassa oli helppo taivaltaa tämä juoksu läpi. Ensi vuonna uudestaan ja tulos alkaa ykkösellä. Piste.

DUV Ultra Marathon Statistics: Kaija Hattunen

 

Tahkon Vuorijuoksu 21.10.2017

Salla Makkonen

Tahkovuorella kisattiin viime viikonloppuna 2km, 12km, 21km ja 42km pituisilla matkoilla. Oma osallistumiseni ja päätös nimenomaan maraton-pituiselle matkalle lähdöstä selkiintyi vasta muutamia päiviä ennen kisaa. Minua mietitytti lähinnä se, olenko riittävän palautunut Vaarojen Maratonin 43km:sta, josta oli vasta kaksi viikkoa aikaa. Olen erityisesti polkujuoksijana kokematon ja useimmiten se tarkoittaa myös pelottomuutta. Lopulta siis Koko rahan edestä -mentaliteettini vei voiton järjen äänestä ja näpyttelin ilmoittautumiseni 42km:lle.

Kisa-aamuna oli pakkasta muutama aste ja lähtö oli klo 10 Break Sokos Hotel Tahkovuoren edestä. Meillä oli huone varattuna kyseisestä hotellista, ja viimeiset hetket ennen lähtöä kuluivatkin parvekkeella kahvikuppi kädessä lähtöpaikalla jo olevia muita kisaajia katsellen. Sainkin hyvän alkulämmittelyn kun läksin
klo 9.57 rivakasti hotellihuoneesta lähtöpaikalle.  Koska minulla on eniten kokemusta sileällä juoksemisesta, läksin alun tieosuudella kovaa, ehkä vaarallisenkin kovaa. Tiesin olevani naisista ykkösenä, mutta kun loivasti nousevaa polkua oli 5km:n kohdalla menty jo hetkinen, meni mikkeliläisen Antin Tallin Mia Tuoriniemi minusta tasaisen varmasti ohi, kuten olin odottanutkin käyvän. Tuoriniemi juoksi saman 43km matkan Vaarojen maratonilla 40 minuuttia minua joutuisammin ja on kokenut polkujuoksija – hänen peesiinsä en siis yrittänytkään jäädä.

unnamed_salla1

Startin odottelua.

Juoksu tuntui hyvältä ja pystyin menemään lähes kaikki nousut juosten lyhyellä askelella. Toisin oli Vaarojen maratonilla, jossa nousut olivat paljon kivisempiä ja juurakkoisempia, ja siksi lähes mahdottomia juosta. Vuorijuoksussa jalat tuntuivat vievän niin hyvin, etten uskonut kenenkään naisen enää tulevan takaa ohitseni. Siksi olikin järkytys, kun tasaisella tiepätkällä noin 5:15 –vauhtia juostessani pinkkitakkinen pitkä leidi (Anna Kuikka) meni minusta kepeällä askelella ohi ja järkytyksen lisäämiseksi tervehti minua suorastaan ylipirteän oloisena!

Noin suvereenissa ohituksessa oli nieleskelemistä pitkäksi aikaa. Kaikesta huolimatta pidin oman vauhtini. 12km paikkeilla tultiin mielestäni reitin haastavimpaan osuuteen, josta oli varoitettu syystä myös kisaohjeessa: ensin mentiin jyrkkää ja kivistä laskettelurinnettä alas, jossa olisi ollut hyvä mahdollisuus loukata itsensä pahemminkin. Onni oli matkassani, ja säästyin kaatumiselta vaikka vauhtini kiihtyi rinteessä hallitsemattoman kovaksi. Rinteen juurelta lähdettiin taas kipuamaan  ylös, tällä kertaa Tahkon 800-metrisiä eli Suomen pisimpiä portaita. Olin jo etukäteen luvannut itselleni, että portaat saan suurimmaksi osaksi kävellä ja säästän voimia toiseen kierrokseen ja helpompiin nousuihin. Pahan nousun jälkeen loppumatka ennen toiselle kierrokselle lähtöä olikin hyvin alamäkivoittoista ja siinä juoksuni oli parhaimmillaan.

Image_Sallax


Salla Makkonen (2.) Mia Tuoriniemi (1.) Anna Kuikka (3.)

Toisella kierroksella olin jo tottunut ajatukseen 3. sijasta ja ajatukset alkoivat olla enemmän tavoitteessa juosta 42km reitti alle 4.30. Olin juossut kenties maltillisemmin kuin koskaan kisassa ja siksi minulla oli vielä 30 kilometrin jälkeenkin voimia juosta töpötellä ylämäet. Malttini palkittiin 38km kohdalla, jossa ylämäessä edelläni käveli minusta aikoja sitten ohi mennyt Kuikka. Menin lähes paniikkiin, koska en ollut koskaan aiemmin ohittanut ketään kisan viimeisillä kilometreillä. Se oli hieno tunne, mutta kauhulla jouduin välillä vilkuilemaan taakse siltä varalta, jos Kuikka vielä taipuisi loppukiriin. Kun matkaa maaliin oli enää 2km ja lopun laskeva ja tasainen osuus alkoi, rupesi hymy hiipimään kasvoilleni. Tiesin pääseväni lopun niin kovaa, ettei taakse näkymättömiin jäänyt Kuikka enää voisi tulla ohitseni. Aika maalissa 4.24 reitillä, jossa oli noin 1500 nousumetriä – siihen voi olla tyytyväinen!

Vuorijuoksi oli hieno kokemus ja tärkeä oppitunti siitä, miksi voimia kannattaa opetella säästämään koko matkaksi. Kesän aikana tapahtuneesta kehityksestäni ja hyvästä sijoituksesta Vuorijuoksussa kiitoksen ansaitsevat kaksi Ultrajuoksuseura Sisun juoksijaa: Leo Sivonen, joka jo alkukesästä neuvoi minua parempaan tekniikkaan ylämäkijuoksussa, sekä miesystäväni Tomi, joka alun perin tutustutti minut polkujuoksuun ja lähti kanssani Tahkolle Vuorijuoksuun.

Naiset 42km:
1. Mia Tuoriniemi 03:59:44
2. Salla Makkonen 04:24:22
3. Anna Kuikka 04:28:31

Kaikki tulokset >

http://vuorijuoksu.tahkorun.fi/

Sisulaisilla vahva edustus Vaaroilla

vaarojen_logo_177Peräti 22 sisulaista osallistui tänä vuonna Vaarojen Maratonille, joka saatiin taivaltaa kivassa syyssäässä sateen pysytellessä poissa lähes koko kisan ajan. Sateinen kesä oli kuitenkin huolehtinut siitä, että mutaa ja liukkaita paikkoja reitillä riitti.

Sisulaisista pisimmällä 130km matkalla parhaiten menestyi Ville Maksimainen jaetulla toisella sijalla ja Antti Eronen oli seitsemäs. Antti Varis ja Mika Issakainen taistelivat hienosti maaliin sijoilla 16. ja 18. Tomi Ronkainen oli 86km matkalla viides ja Mika Leppälä 18. ja naisten vastaavalla matkalla Eini Eronen 15.

Miesten maratonilla oli mukana peräti 305 juoksijaa ja sisulaisista parhaiten matkan taittoi Jari Jormanainen ajalla 4:46  ollen 17. Naisten maratonilla paras sisulainen oli Anna-Leena Talasterä 22. 160 juoksijan joukossa ajalla 6:09.

Tuloksia:

42,5 km
Miehet

1. Henri Ansio Salomon-Suunto Racing Team 3:45:04
2. Simo-Pekka Fincke Sajaniemen Sonnit 3:58:47
3. Sami Vähänen Sajaniemen Sonnit 4:02:00

17. Jari Jormanainen Ultra Sisu 4:46:36
99. Juha Lemmetyinen Ultra Sisu 5:48:38
135. Leo Sivonen Ultra Sisu 6:15:13

42,5 km
Naiset

1. Maija Oravamäki Salomon-Suunto Racing Team 4:37:56
2. Eija Hartikainen Antin Talli Mikkeli 4:57:43
3. Irina Nousiainen Rovaniemi 5:24:57
4. Virva Nyyssönen 5:29:20

22. Anna-Leena Talasterä Ultra Sisu 6:09:02
24. Salla Makkonen Ultra Sisu 6:10:21

30. Piritta Torssonen Ultra Sisu 6:14:30
32. Satu Hyytiäinen Ultra Sisu 6:14:55
34. Inka Volotinen Ultra Sisu 6:16:15

35. Heidi-Maria Haaranen Ulta Sisu 6:16:56
54. Mira Makkonen Ultra Sisu 6:36:01
66. Kaija Hattunen Ultra Sisu 6:49:53
68. Henna Karhu Ultra Sisu 6:50:43

86 km
Miehet
1. Miikka-Pekka Rautiainen Samba Trail Running Club 10:07:25
2. Tomi Mikkola Jyväskylä Trail Runners 10:12:43
3. Markku Kouva Northern trailrunners 10:17:16
4. Juha Virtanen Finnish Marathon Runners 10:51:02
5. Tomi Ronkainen Ultra Sisu 10:55:57

18. Mika Leppälä Ultra Sisu 13:02:13
DNF Mika Sivonen Ultra Sisu Kiviniemi 2. kierros

Naiset
1. Pirjo Saukko Ylivieska 12:11:03
2. Piia Siitonen Jyväskylä Trail Runners 12:29:26
3. Susanna Kujanpää Turku Trail Runners 13:18:26
4. Elina Virkkunen Jyväskylä Trail Runners 13:51:47
5. Satu Niskavaara Jyväskylä Trail Runners 14:13:27

15. Eini Eronen Ultra Sisu 16:31:41


130 km

Miehet
1. Juuso Simpanen Samba Trail Running Club 19:10:30
2. Ville Maksimainen Ultra Sisu / HOKA ONE ONE Team (FI) 21:32:33
2. Miika Lahtela Rauman palomiesurheilijat / NTR 21:32:33
4. Eero Lumme NUTS 22:26:15
5. Antti Toivanen LTRC / Samba 22:58:56
6. Olli-Pekka Holttinen KarSu 23:04:02
7. Antti Eronen Ultra Sisu 23:11:33
8. Tommi Lahtonen RC Eemeli 23:11:55
9. Jukka Toivanen KarSu 23:26:38
10. Kimmo Karppinen Endurance 23:29:55
11. Timo Jokiranta Lahti Trail Runners 23:29:56
12. Ilkka Lassila Resistance 23:33:34
13. Anssi Tervonen TTR 23:36:14
14. Karo Hämäläinen 23:44:51
15. Henry Aalto Vivobarefoot Suomi 23:58:45
16. Antti Varis Ultra Sisu 24:06:00
17. Jarkko Aspegren Northern Trail Runners 24:53:25
18. Mika Issakainen Ultra Sisu 24:53:26
19. Niko Junnila Minkiönkylän Mahti 25:00:56
20. Sami Kuusi Team DA-Group 25:00:56
( Yhteensä 65 juoksijaa joista 36 keskeytti tai hylättiin. )

Naiset
1. Saara Päätalo Northern Trail Runners 22:34:14
2. Piia Nieminen Tawastia Trail Club 24:06:28
3. Laura Järvinen Tytöt tunkkaa tykimmin / Samba Trail Running Club 26:51:29
4. Anni Toppila Sotanorsut Seikkailulla 27:25:55
( Yhteensä 10 juoksijaa joista kuusi keskeytti. )

Kaikki tulokset: My Race Result>>

Kuvia: ONEVISION

Sisulaiset Kuopiomaratonilla

Sisulaisia oli kiitettävästi Kuopiomaratonilla pikamatkojen hupailussa 1.9. kokeilemassa syysvauhtia. Hienoja omia ennätyksiäkin saatiin puristettua. Tässä poimintoja tuloslistoista.

Naiset Yleinen Maraton

1) Mari Ukkonen Tuusniemi 3.29.08
2) Reetta Nenonen Franke 3.31.30
3) Salla Makkonen UltraSisu 3.36.39

7) Henna Karhu Ultra Sisu 3.54.40

12) Maria Maunumaa UltraSisu 4.20.26

Naiset 40 v Maraton
1) Inka Volotinen UltraSisu 3.49.53
2) Niina Valtonen Siilinjärvi 3.57.02
3) Mirkka Koponen RRR 4.20.42

Naiset 45 v Maraton
1) Satu Hyytiäinen UltraSisu 3.38.38
2) Maarit Räisänen 3.54.17
3) Saija Kauhanen Lehmon Lenkkeilijät 3.58.15

Naiset 50 v Maraton
1) Birgi Putkonen RRR 3.46.14
2) Tuula Martiskainen Ultra Sisu 3.55.38

Miehet Yleinen Puolimaraton
1) Teemu Toivanen Vuorela 1.12.04
2) Tomi Ronkainen UltraSisu 1.15.50
3) Arttu Kärkiö 1.17.10

Kaikki tulokset >>