Ultrajuoksijat metsäretkellä

Olen harrastanut suunnistusta vajaat kymmenen vuotta ja jäänyt täysin koukkuun siihen tunteeseen, jonka kokee joka kerta rastilipun löytyessä. Mikan vaikutuksesta aikaisempi maratontausta on jalostunut ultrajuoksuksi, joten tällä lajiyhdistelmällä olin kuin luotu kokeilemaan rogainingia. Sain Mikan helposti innostumaan ajatuksesta ja kesällä 2017 löimme lukkoon suunnitelman osallistua vuoden 2018 rogainingin SM-kisoihin Jämijärvellä.

Rogaining on peräisin Australiasta ja rantautunut Suomeen noin kymmenen vuotta sitten. Kilpailu käydään 2-5 hengen joukkueilla ja kilpailun kesto on tavanomaisia suunnistuskilpailuja pidempi (3-24 tuntia). Rogainingissa 24h kilpailu on se niin sanottu ”perusmatka”. Kilpailun alussa joukkueille jaetaan kilpailualueen kartat, joihin on merkitty kaikki rastipisteet. Rastit ovat ”eriarvoisia” ja rastin numero kertoo kuinka paljon pisteitä mikäkin leimaus tuottaa. Joukkueilla on 1-3 tuntia aikaa suunnitella reitti, joka tuottaa mahdollisimman paljon pisteitä. Maaliin on ehdittävä kilpailuajan puitteissa tai alkaa sakkopisteet ropista. Yli puolen tunnin myöhästyminen aiheuttaa hylkäyksen. Eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa. Kisakeskuksessa saa käydä lepäämässä, tankkaamassa, vaihtamassa varusteita jne vaikka kuinka monta kertaa kisan aikana. Toki sinä aikana ei pisteet kerry. 🙂

Luotimme kisaan valmistautuessa lähinnä runsaaseen ulkoiluun ja jalkaisin liikkumiseen. Yksi harjoittelukisa käytiin Kuopiossa viime vuonna ja juhannuksena treenasimme kisakartan mittakaavassa kulkemista Kainuun korpimaisemissa. Tällöin Mika totesi oppineensa armeijassa käyttämään kompassia ja taito oli vielä tallessa. Tämän kummempaa suunnistuskokemusta rogaining ei välttämättä vaadi. Kartan mittakaava on usein 1:40000, joten rastiympyrän sisäänkin mahtuu paljon informaatiota. Totesimme tämän kantapään kautta Kuopion kisassa, jolloin reittisuunnittelussa käytetyt nuppineulat olivat tehneet karttaan niin ison reiän, että olennaiset karttamerkinnät hävisivät rastiympyrästä. Myös levykompassin suurennuslasi on tässä lajissa oiva apuväline.

Suunnitteluun varatut kolme tuntia meni kuin siivillä. Olimme jo etukäteen päättäneet, että käymme yhden kerran kilpailukeskuksessa syömässä jotain muutakin kuin energiageeliä ja teemme muut tarvittavat huoltotoimenpiteet. Kahta lenkkiä lähdimme siis kartalle hahmottelemaan. Maasto osoittautui hyvin kaksijakoiseksi: laajat kangasalueet kartan pohjoisosassa ja soista, kivikkoista metsäaluetta eteläosassa. Kummallakaan meistä ei ole pahemmin kokemusta pimeällä suunnistamisesta, joten jätimme suosiolla helpommat maastot pimeällä kuljettaviksi. Pyrimme myös hyödyntämään mahdollisimman paljon olemassa olevia polkuja ja teitä kulkemista helpottamaan. Onnistunut reittisuunnittelu on tässä lajissa erittäin tärkeässä roolissa lopputuloksen kannalta ja siihen panostimme kovasti. Suunnitelmamme oli hyvin realistinen ja arvioimme ehtivämme käydä kaikki suunnitellut rastit. Jälkeenpäin ajatellen reitti olisi pitänyt suunnitella ”ylipitkäksi” niin, että lopusta olisi voinut tarvittaessa oikaista aikaisemmin pois.

Lauantaina klo 12 retki sitten alkoi. Rogainingin lähtö ei tapahdu viivalta vaan alueelta, josta kukin joukkue lähtee valitsemaansa suuntaan. Samalle rastille meidän kanssa suuntasi useita joukkueita ja kovin kovalla kiireellä ei kukaan matkaan sännännyt. Aikaa oli 24 tuntia käytettävissä.. Rogainingissa rasteja ei piilotella mihinkään kiven koloihin, vaan ne näkyvät kauas maaston ollessa avointa. Minun vastuulla oli aina kertoa seuraavan rastin sijainti rastiympyrässä ja ylivoimaisesti suosituin rastipiste oli kumpareen päällä. Mikan tehtävänä oli huolehtia ajan kulumisesta ja siitä, että tunnin välein otamme energiaa jossakin muodossa. Lauantai oli todella lämmin päivä vuodenaikaan nähden ja urheilujuomaa kului paljon. Kartalla oli 5 juomarastia ja näiden sijainti piti ottaa huomioon reittiä suunnitellessa. Meillä molemmilla oli noin kolme litraa nestettä lähtiessä juomaliiveissä ja ensimmäiselle vesipisteelle tultaessa melkein kaikki oli juotu.

Kilpailualue on valtavan laaja ja välillä kuljimme jopa tunteja näkemättä yhtäkään kilpakumppania. Piristi aina kummasti, kun joku joukkue tuli vastaan iloisesti tervehtien. Matkaa elävöitti myös aivan järkyttävä hirvikärpästen määrä. Välillä toinen käsi piti täysin vapauttaa hirvikärpästen nyppimiseen hiuksista. Mikan sininen paita oli selvästi kutsuvampi kuin minun vaaleampi.

Ensimmäinen lenkki taittui suunniteltua nopeammin ja huoltotauolle saavuimme vielä valoisan aikaan noin klo 8. Teimme kaikki tarvittavat huoltotoimenpiteet kaikessa rauhassa ja käytimme siihen aikaa 1,5 tuntia. Minulla oli yksi rakko jo tässä vaiheessa kantapäässä ja sitä vähän tohtoroitiin hyväksi todetuilla ultrajuoksuopeilla. Meidän tauolla ollessa matkaan lähti 8 tunnin maastopyöräilijät ja oli hieno näky seurata pyörän valojen hajaantumista eri suuntiin.

Toiselle lenkille lähtiessä ilta oli pimentynyt ja käynnistimme upouudet otsavalomme. Rastilippujen heijastimet erottuivat hyvin ja totesimme selviävämme myös yöosuudesta kunnialla. Oli hienoa liikkua pimeällä kankaalla ja nähdä aika ajoin muiden kilpailijoiden valoja siellä täällä. Yön aikana liikkeellä oli meidän perusmatkalaisten lisäksi myös kahdeksan tunnin fillari- ja tossusarjalaiset. Lämmintä (jopa hikistä) päivää seurasi leppeän lämmin yö eikä vaatetusta tarvinnut lisätä kuin vasta aamuyön viileimpinä tunteina.

Pitkäkin kisa lähestyy jossain vaiheessa loppuaan ja jo hyvissä ajoin aamulla meidän etukäteen suunniteltu reitti alkoi olla jo kahlattu. Minun kantapäät ja meidän molempien jalkapohjat olivat jo tuskallisen kipeät ja Mika sai ihan tosissaan houkutella minua vielä yhdelle pienelle lisälenkille. Olihan siitä vielä 3 pistettä otettavissa! Tämä tarkoitti vielä lisää hiekkatietä, polkua, polviin asti ulottuvaa varvikkoa, suota ja hirvikärpäsiä. Tämän jälkeen oli vain ”loppusuora” jäljellä, joka tarkoitti noin 4 kilometrin pituista taivallusta maaliin. Ei siinä enää montaa juoksuaskelta otettu. Sitä taapertaessa aloitettiin jo kisan läpikäyminen ja spekulointi siitä mitä olisi voitu tehdä toisin. Sijoituksesta ei tässä vaiheessa ollut tietenkään minkäänlaista käsitystä, mutta olimme omaan suoritukseemme kokonaisuudessaan tyytyväisiä. Maaliin tullessa aikaa oli käytetty 22 tuntia 21 minuuttia. Kuljettuja kilometrejä kertyi mittariin 113. Tätä ennen pisin yhtäjaksoisesti kulkemani matka oli ollut 60 kilometriä Suomi-juoksussa Joensuussa 2017.

Tulosten julkistamiseen oli vielä vähän aikaa, joten otimme pienet päikkärit ennen palkintojenjakoa. Oli aika hieno fiilis, kun kuultiin olevamme kakkosia! Voittajapari oli meitä tällä kertaa niin paljon parempi, että sen suhteen ei jäänyt spekuloitavaa. Reittisuunnittelun osalta jäi kyllä parantamisen varaa ja sepä se taitaa ollakin tämän lajin suola. Pärjätäkseen rogainingissa ei tarvitse olla huippusuunnistaja eikä huippujuoksija. Terävällä päällä ja hyvällä ”peruskunnolla” pärjää. Tietenkin kokemukset aikaisemmilta ultramatkoilta auttaa ja monenlaisiin vaikeuksiin osataan jo etukäteen varautua. Ensi vuonna SM-kisat järjestetään elokuun lopussa Turussa ja meidän tiimi on jo aloittanut henkisen valmistautumisen.

Team Ultra Sisu
Anna-Leena Talasterä ja Mika Issakainen

rogaining_mika_liinu

SM-Rogaining 2018 tulokset >>

Mainokset

UTMB 2018 – Unelmat on tehty toteutettavaksi

villemaalissa

Kun syksyllä 2013 juoksin ensimmäisen polkumaratonini Vaaroilla, olin hädin tuskin kuullut kisasta nimeltä UTMB. Melko pian ajatus sinne joskus tulevaisuudessa osallistumisesta kuitenkin kirkastui mieleeni ja aloin tehdä määrätietoista työtä haaveeni eteen viimeistään syksyllä 2014. Pitkäjänteistä harjoittelua, karsintakisoja, kaikkea mitä tähän tapahtumaan pääsimiseen ja siitä kunnialla selviämiseen vaaditaan. Tämän vuoden tammikuussa arpaonni oli suosiollinen jo toisessa arvonnassa ja sain kunnian osallistua tähän legendaariseen kilpailuun. Kierros jalkaisin Mont Blancin ympäri vastapäivään. 170 km ja noin 10000 nousumetriä.

Erinäiset sairastelut häiritsivät talveani ja pääsin kunnon harjoittelun makuun vasta maaliskuussa. Onneksi sen jälkeen sain olla terveenä ja pystyin tekemään progressiiviset harjoitusjaksot suunnitelman mukaisesti. Viimeinen kuusi viikkoa oli jo omalla mittapuulla melkoisen totista tekemistä. Tunteja kertyi keskimäärin noin 16 h/vko ja verttiä yhteensä yli 35 kilometriä. Hyvin sujuneen viimeistelyjakson jälkeen matkustin kisapaikalle Chamonixiin kisaviikon maanantaina levollisin mielin. Olisi hyvää aikaa totuttautua korkeampaan ilmanalaan ja kisamaisemiin.

Pikkuhiljaa perjantai lähestyi maisemia ihastellessa ja tunnelma alkoi kohota. Pian oli edessä se hetki, jota olin lähes viisi vuotta odottanut. Koko tämän vuoden harjoittelu oli tähdännyt vain tähän yhteen tapahtumaan, joten pelissä oli aika paljon. Ulkopuoliset odotukset tuntuivat myös kasvavan kisan lähetessä ja vaikka en sitä tunnustanutkaan, niin väistämättä osan niistä paineista kannoin harteillani. Oma tavoitteeni ennen kilpailua oli ehjä suoritus ja 30 tunnin haamurajan rikkominen. En ollut tehnyt mitään tarkkaa etukäteisaikataulua, vaan olin päättänyt edetä tuntuman mukaan.

Vihdoin perjantaina noin klo 18 aikaan tapahtui tämän vuoden UTMB:n lähtö Vangeliksen soidessa ja 2561 juoksijaa lähti tavoittelemaan unelmaansa. Koetin löytää alussa mahdollisimman rennon matkavauhdin, mutta sykkeet olivat silti vähän normaalia ylempänä. Ennen Les Houchesin huoltoa juoksimme porukassa Antin ja Johanneksen kanssa, mutta viimeistään pian Saint-Gervaisin huollon jälkeen tiemme erkanivat lopullisesti. Yö oli laskeutunut ja juoksimme eteenpäin otsalamppujen valossa. Les Contaminesin huollon jälkeen kiristin ehkä vähän matkavauhtia ja napsin selkiä kun lähdettiin ensimmäiseen pitkään nousujaksoon kohti Bonhommea.

Yö oli kirkas ja varsin kylmä. Kun nousimme korkeaan Col de la Seignen solaan pakkasta oli useampi aste. Tästä matka jatkui Lac Combalin kautta Mont-Favrelle, josta avautui upea näkymä kuunvalossa kohti Italian puolista Mont Blancin massiivia. Pian pudottelimme jo alaspäin pitkää ja loppua kohti haasteellisempaa mäkeä kohti Courmayeuria, johon saavuin hieman ennen 12 tunnin täyttymistä. Matkaa oli takana noin 80 km. Tässä huollossa oli myös reissun ainoa dropbag, josta täydensin oikeastaan vain geelit loppumatkaa varten.

Alkumatka oli mennyt hieman oletettua nopeammin, mutten antanut sen haitata menoa. Tein nopean huollon myös täällä ja ohitin sen aikana noin 30 kilpailijaa. Sijoitukseni Courmayeurissa oli 131. kaikista osallistujista ja omassa ikäsarjassani olin jo viidenkymmenen parhaan joukossa. Pian huollon jälkeen lähdettiin nousemaan lähes 800 m korkeammalla sijaitsevaa Bertonen majaa kohden. Tässä vaiheessa siihen saakka hyvin sujunut reissu alkoi saada huolestuttavia piirteitä.

Nousu Bertonen majalle oli kaikkea muuta kuin helppo. Tuoreus oli jaloista kadonnut ja etenkin jyrkät kohdat tuntuivat todella vaikeilta. Pikkaisen meinasi jo hiipiä pelko puseroon, että mitenhän koko reissussa mahtaa käydä. Katselin vauhdissa reittikarttaa sen verran, että Arnouvaziin saakka oli suhteellisen helppoa pätkää ja sen jälkeen sitten nousu reitin korkeampaan kohtaan Grand Col Ferretille. Sen jälkeen odottelisi yli 20 kilometrin laskuosuus. Tämä mielessä jaksoin painaa synkät nousuosuudet ylös saakka, sillä alamäet olivat kulkeneet hyvin koko ajan ja olin niissä selkeästi kanssakilpailijoita nopeampi.

Pian Sveitsin puolen pitkä alamäki oli ohitse ja aloitin lähestymisen kohti Champex-Lacin vuoristokylää. Saavuin sinne vähän alle 20 tunnin ajassa ja haave 30 tunnin alituksesta alkoi realisoitua. Matkaa oli jäljellä noin maraton, mutta ylitettävänä vielä kolme vuorta. Sitkeästi lähdin nousemaan La Gieteä kohti. Tämä norsu olisi syötävä pala kerrallaan. Kun saavuin alas Trientin kylään minua odotti iso yllätys. Jukka ja Tiina olivat ajelleet seuraamaan kisaa paikan päälle ja kertoivat minun olevan sillä hetkellä jo sadan parhaan joukossa koko porukasta. En ollut sitä millään uskoa, mutta kannustus ja tuttujen näkeminen sai jalkoihini ihan uutta lentoa. Olin tehnyt pitkään matkaa yksin ja hiljaisuudessa.

Les Tseppesin haastava nousu menikin jo olosuhteisiin nähden varsin mainiosti ja nappasin siinä useamman kaverin kiinni. Valloricinen huoltopisteellä minua odotti vielä suurempi yllätys, kun suuri joukko suomalaisia oli tullut kannustamaan minua. Kylmät väreet kulkivat sisälläni, kun kuulin huudot ja annoin läpsyjä kavereille ohi juoksiessani. Tässä vaiheessa alkoi realisoitua myös se, että kaiken onnistuessa minulla olisi mahdollisuus kautta aikojen parhaaseen suomalaisaikaan. Päätin hylätä mukavuudenhalun ja kokeilla repiä viimeisen etapin sen mitä vain ikinä kykenen.

Viimeiset kukkulat menivät kuin huumassa. Ohitin tällä välillä ennen maalia kahdeksan kanssakilpailijaa. Polku oli välillä todella teknistä, mutten antanut sen hidastaa matkantekoa. Kaikki oli pelissä. Kun saavuin viimeiselle La Flegeren huoltopisteelle, minulla oli vajaa tunti aikaa ennätyksen tekoon. Matkaa maaliin 8 km ja reilut 800 m alamäkeä. Helpommin sanottu kuin tehty yli vuorokauden töitä tehneillä jaloilla. Latasin viimeiseen alamäkeen kaiken sen mitä vain miehestä sai irti ja saavuin Chamonixin kaupunkiin noin 40 min kuluttua. Siellä oli jo suomalaisia ohjaamassa menoa oikeaan suuntaan ja pian juoksin karsinaa kohti maalia. Sain Suomen lipun käteeni ja kannustus yltyi sanoinkuvaamattomaksi. Ylitin maaliviivan ajassa 27 h 47 min 49 sek. Haaveeni oli tullut todeksi. Maalissa olin kokonaiskisassa sijalla 69. ja omassa ikäsarjassa 21. Molemmat sellaisia sijoituksia, etten ollut nähnyt niistä edes unta. Top 3% joukkoon pääseminen eräässä maailman kovatasoisimmista vuorikilpailuista on jotain sellaista, mitä ei yksinkertaisesti voi todeksi uskoa.

Minulta on kisan jälkeen kysytty monesti, miten tämä suoritus oli mahdollista. En ole lahjoiltani kovin hyvä juoksija, enkä harjoittele mitenkään älyttömän paljon. Minulle on suotu syntymälahjana hyvä rasvanpolttokyky ja kaiken kelpuuttava ultravatsa, jotka auttavat jo melkoisesti näillä pitkillä matkoilla. Lisäksi osaan reagoida kisan aikaisiin tilanteenmuutoksiin vaistomaisesti oikein. Lisää nestettä, lisää energiaa, lisää jotakin. Toki taustalla on myös pitkäjänteistä työtä, joka huipentui tämän vuoden aikana. Suuri kiitos kuuluu siitä ystävälleni, valmentajalleni ja esimerkilleni Antille.

Lähes legendaarisesti haluan myös kiittää kaikkia teitä, jotka olette seuranneet matkaani tähän pisteeseen. Toivottavasti voin antaa inspiraatiota ja tsemppiä teille kohti omia unelmianne. Erityiskiitos myös Hoka One Onen Suomen porukalle harrastukseni tukemisesta.

Suurin ja tärkein kiitos menee kuitenkin omalle perheelle. Maarit, en voi sanoin kuvata miten hienoa sinun suhtautumesi harrastukseeni on. Ihanaa, että myös lapseni ovat tässä kaikessa mukana. Ja Kaisa, kiitos että jaksat poikasi toilailuja ympäri maailmaa. Taas kerran lähetin perinteisesti viimeisen mäen päältä terveiset isälleni, tällä kertaa lähempää taivasta kuin koskaan aiemmin.

On aika levähtää hetki.

Polkujuoksutapahtuma Kaltimon kierrolla

kaltimonkierto_w

Ultrajuoksuseura Sisu järjestää keväällä 18.05.2019 uuden polkujuoksutapahtuman Kaltimon kierrolla. Reitti sisältää vaaramaisemissa 25 km verran monipuolista polkua, pitkospuita sekä pieniä metsäteitä. Kierros vie juoksijan seitsemän vaaran yli. Reitti soveltuu niin vasta-alkajalle kuin kokeneemmillekkin juoksijoille.

23.09.2018 testaamme reittiä WarjoWaarat yhteislenkin merkeissä. Kaikki polkujuoksusta kiinnostuneet ovat tervetulleta avoimeen ja maksuttomaan tapahtumaan. Lenkki toimii myös hyvänä kenraaliharjoituksena ja varusteiden testauksena Vaarojen maratonia varten. Lähtöpisteenä Kaltimontuvan parkkipaikka, Joensuuntie 50. Liikkeelle lähdemme klo 10.00.

Antin Juhannusputki 22.-24.6

antti1Pieni tarina matkasta Itä-Suomen poluilla ja syvällä oman pään sisällä.

”Sano mitä sanot, juoksemista älä lopeta…” Happoradio.

Ajatus Karhunpolun ja Susitaipaleen köpöttelystä yhten menoon tuli Toni Tiasen FB päivityksestä Aulanko Tower Trailin markkinoinnin yhteydessä joskus syksyllä. Ajankohta valikoitui juhannukseksi kahdesta syystä, Kaldoaivi trail 130 km on 10.8. ja keskikesän öiden valoisuus. Alun perin olin lähdössä Tonin porukan mukaan, mutta hänen aikataulu ei sopinut minulle, joten lähdin yksin.

Suunnitelmissa oli ottaa huoltoauto matkalle mukaan, mutta Einin työvuorojen sovittaminen ei onnistunut. Siispä lähdin matkaan yksin ilman huoltoautoa. Reppu täyteen evästä ja eväsjemma Särkkäjärven autiotuvalle 220 kilometrin päähän lähdöstä. Eväsjemma paikka valikoitui Säkkäjärvelle kahdesta syystä, se oli ohi kulku matkalla Petkeljärveltä Patvinsuolle ja siinä pystyy laittamaan ruokaa ja nukkumaan. Reitti oli entuudestaan minulle tuntematon, ainoastaan Suomunkierto reitti tuli tutuksi 10.6. Mennään metsään kiertueen yhteydessä. Silloin myös sovin retkituvan yrittäjän kanssa ruokailusta Suomulla ja vein eväsjemman Särkkäjärvelle. Ensimmäisen ruokailun olin ajatellut Ruunaan retkeilykeskukselle.

Perjantai aamuna kello soi 3:45 ja kotoa startattiin Antonin kanssa klo 4:30. Meno matkan Teljoon ajoin itse kun poika oli nukkunut ehkä tunnin ennen herätystä. Vettä satoi aamulla ja oli satanut koko yön, se siitä jenkkien ennustamasta ”seksihelteestä”. Teljossa olimme 5:50 ja hetken harkittuani lähdin juoksemaan tavallinen kuoritakki päällä pieneen kesä sateeseen. Anton jäi nukkumaan autoon ennen kotimatkaa. Jostakin syystä en ollut ennakkoon katsonut polun lähtöpistettä retkikartasta, olettamuksella, että on selvät kyltit minne päin lähdetään. Kipaisin ensimmäiselle polulle minkä huomasin, no ei sattunut oikein. Heti parinsadan metrin pummi alkuun. Alku olikin useampi satametriä asfalttia ja siihen kilometri tolkulla metsäautotietä päälle ennenkuin pääsi polulle.

Polun alettua sitä olikin mukavat pätkät ja reilun kilometrin jälkeen polku tulikin Jongunjoen varteen. Joki vartta polku seuraili yli 10 kilometriä. Polku oli helppoa neulaspolkua lisukkeena neulasten peittämiä märkiä pitkoksia. Onneksi Feet trail pitää hyvin myös märillä pitkoksilla, siitä puolesta ei ollut mitään ongelmaa. Isoin ongelma tuli heti alkumatkasta noin 9 km juoksun jälkeen, alkoi tulla kylmä veden pitämättömässä kuoritakissa. Sade oli vain yltynyt ja alkoi myös tuulla kovemmin, oli pakko ruveta katselemaan suojaisaa paikkaa missä saa vaihdettua takin niin ettei palellu enempää. Sopiva kota löytyi noin 12 km kohdalta, sinne takin vaihtoon että heilahtaa. Vaan ei heilahtanut, näpit oli kohmettuneet yllättävän pahasti eikä takin vaihdosta meinannut tulla mitään! Reilu 20 minuuttia siinä taisi vierähtää kun kaikki kamat oli taas niskassa ja pääsin takaisin polulle.

Keli jatkui vielä sateisena ja koleana mutta nyt alkoi kroppa lämmetä takin vaihdon ja buffien ranteisiin laiton seurauksena. Jongunjoki jäi taakse n. 16 km juoksun jälkeen. Polku oli edelleen suht helppoa neulaspolkua, jonkin verran mäkiä harjuille mettei mitään suuria nousuja. Maisemat ovat Karhunpolun varrella varsin rauhoittavia, on jokea, harjua, lampia/järviä ja soita. Ihmisiä ei reitillä ruuhkaksi saakka ollut, ensimmäinen caravaanari porukka oli Änäkäisen maisemissa n. 33 km lähdöstä.

Energia ja neste tuntui menevän hyvin alas ja myöskin pysyvän siellä, ainoastaan kusitaukoja joutui pitämään tasaisin välein. Viileä keli auttoi todella paljon energioitten imeytymisessä, eikä sen vuoksi varmaankaan ongelmia tullut. Aurinko alkoi näyttäytyä puolen päivän aikoihin, matkaakin alkoi olla jo 50 km kuljettuna. Kelin lämmettyä kuoritakki jouti reppuun ja matka jatkui t-paidassa ja shortseissa, välillä mielessä käväisi mitähän reissu tuo tullessaan. Juoksu kulki alun hankaluuksien jälkeen ihan kivasti, alussa myös vettä lainehtiva polku toi ongelmia rakkuloiden muodossa. Niitä kun ei sen kummemmin ajatellut oli eteneminen varsin mukavaa. Noin 60 km seutuvilla reitti koukkaa Naarajoen varteen, siellä tapasin seuraavat kaksi ihmistä, nyt oli patikoijia laavulla. Kyselin laavulla olleelta mieheltä minkä verran olisi matkaa Ruunaan retkeilykeskukselle, hän arveli olevan reilu 8 km. Tästä seuraavalla tie osuudella tuli pummattua reitiltä ja menin vajaan 2 km väärää reittiä. Matkaa laavulta retkeilykeskukselle tuli n. 20 km, mittarissa oli himpun alle 80 km taivallettuna. Reissun ensimmäinen lämmin ateria reilun 11 tunnin liikkeellä olon jälkeen. No ateria oli pitsa pala ja puoli litraa pepsiä. Ostin matkaevääksi aakkospussin ja 2 Fazerin sinistä suklaapatukkaa.

Olinkin soittanut jo viiden maissa Suomun retkeilytuvan Pekalle, että siirretään sovittu ruokailu aamuyöltä aamuksi. Alku puolen palelu oli verottanut voimia jonkin verran ja arvelin, että on viisainta pitää lyhyt välitauko Pitkäjärven autiotuvalla, sillä matkaa olisi edessä vielä enemmän mitä olin koskaan aiemmin mennyt. Ruunaalta matka jatkui hetken Lieksanjoki vartta ja Haapavitjan riippusillan jälkeen kohti Ruunaanjärveä. Polut edelleen pääasiassa neulasbaanaa ja pitkoksia.

Matka eteni edelleen ihan mukavasti, pientä väsymystä oli jo havaittavissa. Seuraavan vaeltajan tapasin 105 km paikkeilla Kohtilammentammen laavulla leiriytymis puuhissa. Pari sanaa vaihdettiin ja sekin selvi että autiotuvalle on matkaa noin 10 km. Vasemman reiden it-jänne oli jonkin matkaa kipuillut reiden puolivälin alapuolelta, se sai tämän 10 km matkan tuntumaan todella pitkältä.

Lopulta saavuin autiotuvalle, matkaa oli kertynyt 116 km ja aikaa mennyt 18 tuntia. No vielä kerran tuli pettymys, ovi olikin lukittu vahvalla riippulukolla! Meinasi luiskahtaa pari kirosanaa, varaustupa vaikka retkikartta näytti että on autiotupa. No hetken mietin paikoillani, jatkoin mökin toiseen päähän ja sieltä löytyikin lukoton ovi. Olipa aikamoinen yllätys kun avasin oven, sisällä oli hääpari aikeissa viettää hääyönsä siellä! No oli se varmaan pahempi yllätys heille, onneksi samassa pihassa oli myös toinen tupa. Meni suosiolla omaan tupaan ja lämmittelin vettä pussikeittoa varten, jonka sekoitin toisessa juomapullossa. Oli muuten loistavan hyvä autiotupa, nukuin reilun tunnin ja matka jatkui n. 2 tunnin pysähdyksen jälkeen kohti Suomua.

Saavuin Suomunkierto reitille vähän ennen kuutta, laitoin Pekalle viestiä että olen seitsemän jälkeen perillä. Nyt jalatkin alkoivat löytyä alle kun tiesi kohta saavansa kunnon aterian. Vasemman reiden vuoksi päätin ruokailun jälkeen nukkua jonkin aikaa Suomulla. Sain Pekan makuupussin lainaan ja sänky löytyi tuvan yläkerran majoitustilasta. Laitoin herätyksen neljän tunnin päähän mutta heräsin kolmen tunnin unien jälkeen. Join vielä kahvit lähtiessäni ja kävin veskissä.

Matka kohti Susitaivalta alkoi, eka 3 km tosin samaa Karhunpolkua mitä oli tullut Suomulle. Kello oli hieman yli 12 ja keli aurinkoinen. Otinkin parin kilometrin jälkeen takin ja pitkät housut pois ja jatkoin matkaa lyhkäsissä kamoissa. Jalat tuntuivat hieman raskailta, mutta erikoisempia kipuja ei ollut. Pitkoksille tultua pätin että juoksen ne kokonaan olipahan niitä kuinka paljon tahansa. Pitkoksilla 150 km juoksun jälkeen löytyi juoksu flow, meno oli epätodellisen helppoa. Onneksi sentään muistin syödä ja juoda niin energiat eivät päässeet loppumaan juoksuhuumassa. Ensimmäinen kymppi meni joutuisaan helpon polun ja pitkosten siivittämänä. Pitkoksia oli 10 km matkalla lähes 6 km.

Seuraava mukava pätkä oli Lutinjoen varsi, 4 km meni varsi joutuisaan parhaimmillaan alle 6min/km. Sitten olikin reitin toinen vetolautta, ensimmäinen oli Suomunjoen yli. Tämä oli sentään 50 metriä leveä, ensimmäinen noin 10 metriä. Lutinjoen ylitys olikin pisin kaikista vetolautta ylityksistä, muista olisi tainnut pästä kahlaamallakin yli. Lutinjoen ylityksen jälkeen täytin juomapullon joesta, laitoin varmuuden vuoksi puhdistustabletin veteen ettei vaan ”jallajalla” pääse yllättämään. Karhunpolullakin pulloja joutui täyttämään luonnon vesistä, matkalla kun ei ole kaivoja ihan joka nurkan takana.

Lutinjoen jälkeen metsäautotie osuudella evästellessä menin muutaman sata metriä ohi polun risteyksen. Viitat olivat sopivasti pajupuskassa, onneksi rupesin tarkistamaan retkikartalta olenko reitillä ja en ollut! Takaisin päin ja sieltä se puskan seasta reitti löytyi. Susitaipaleella on aika paljon metsäautotietä ja niillä osuuksilla reitti meinaa toisin paikoin olla huonosti merkattu. Tähän saakka matka oli edennyt varsin mukavasti ja uutta virtaa sain Villen viestistä: ”Tullaan Maaritin kanssa moikkaamaan Naarvanvaaralle”. Vielä toinen viesti: ”Huoltopiste katettu. Kiipeä ylös”. Muutaman kilometrin juoksun jälkeen tuttu hujoppi hölkkäsi vastaan ja jatkettiin loppu matka Naarvanvaaran huipulle Villen kanssa porukassa. Siellä Maarit oli odottamassa pullan, keksien ja kokiksen kanssa, olipas mukava nähdä tuttuja ja saada ylimääräinen eväs ja vesi huolto. Matkaakin oli kertynyt jo reilu 180 km, Suomulta olin lähtenyt noin 6 tuntia aiemmin. Heti Naarvalta lähdettyä pitikin kaivella kuoritakki päälle kun alkoi sataa, enkä halunnut enää näin illasta kylmettää itseäni. Oli huoltotauolla pohdittu matkaa Särkkäjärvelle, arveltiin olevan noin 30 km. Se tuntui kuuden aikaan illasta ihan sopivalta matkalta, ehtisi ihan ok ajassa autiotuvalle ruokailemaan ja nukkumaan. Oltiin Villen kanssa sovittu, että hän tulee sunnuntai aamuna klo 8:00 hölkkäämään loppu matkan minun seurana Möhköön. Olisi ihan mukavaa saada pitempi palautumisaika ennen loppu matkaa.

Illan edetessä alkoi vasen pohje osoittaa vastahakoisuutta etenemistä kohtaan. Juoksu meinasi vaihtua yhä helpommin kävelyksi, onneksi matkaa autiotuvalle on alle 10 km!? Pysähdyin lisäämään pitkäthousut ettei loppu matkalla vauhdin hidastumisen vuoksi tulisi kylmä. Edelleen neste ja energia meni hyvin alas eikä vatsa kapinoinut. Harkkojärven autiotuvalla en viitsinyt täyttää juomapulloja, matkaa kun ei ole kuin vajaa 15 km Särkkäjärvelle ja pullot yli puolillaan. Siellä olisi ollut kaivokin!

Ilta vaihtui yöksi ja mittari alkoi olla semmoisilla lukemilla että kohta pitäisi olla perillä. Alkoi pikku hiljaa hiipiä epäilys jonkinlaisen erehdyksen mahdolisuudesta jäljellä olevasta matkasta. Aloin tutkia retkikarttaa ja siltähän se näytti että matkaa olisi vielä kymmenkunta kilometriä muutaman sijaan! Jotenkin mieleen juolahti PMMP:n Matkalaulu: ”Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan” , sarkasmi onneksi vielä jaksoi kukkia. Matka todellakin tuntui jatkuvan. Monen monta kertaa lammen tai järven lähellä tuli helpottunut olo, nyt se on Särkkajärvi! Ei ollut, piti vaan jatkaa matkaa hitaaasti mutta kuitenkin. Vasen pohje ei suostunut vertymään, kokeilin kaikki helpot polku pätkät mennä hölkäten. Oli todella tuskastuttavaa vaikka kuinka yritin tankata energiaa, ei tilanne suostunut helpottamaan. Lopulta yöllä klo 2:00 tutun näköinen autiotupa ilmestyi näkyviin, loppu matka meni jopa hölkällä. Ensimmäisenä menin kumminkin rantaan kaivolle täyttämään juomapullot vedellä, ne kun tyhjenivät jokunen kilometri aiemmin.

Olo oli jopa hieman liikuttunut, olin tullut yksin lähes kokonaan oman huollon varassa 220 km. Nyt sisälle laittamaan pasta-ateriaa etukäteen viedystä eväspaketista ja sitten nukkumaan. Särkkäjärvellä olikin jo pari juoksijaa majoittuneena ja kaminassa tulet valmiina. Pääsin pastan laitossa helpolla kun oli jo lähes kiehuvaa vettäkin valmiina. Söin mahdollisimman ripeästi ja nautiskelin palan painikkeeksi alkoholittoman oluen, minkä toin etukäteen muiden eväiden kanssa. Hienoa huomata kuinka kaikki eväät olivat tallessa ja olipa pussien alle laitettu tsemppi viesti pyöräilevän kaiman toimesta. Nukkuminen ei oikein ottanut sujuakseen, pohje oli niin kipeä ja jäykkä ettei vasenta jalkaa saanut suoraksi. Eikä nukkumista helpottanut onnettoman ohut patja ja puuttuva peitto.

Aamulla heräsin jo ennen seitsemää toisen porukan kanssa aamupalalle, aamupalana tomaatti pussikeittoa salamimakkaralla ja keksejä lisukkeena. Pohje ei ollut vertynyt toivomallani tavalla yön aikaan, mitenkähän se loppu 24 km lähtee Villen kanssa sujumaan. Jalkoja herätelläkseni lähdin vessa reissulle paljain jaloin ja samalla laskeuduin rantaan käsien pesulle. Aika tuskaista, mökille takaisin odottamaan Villeä. Ville olikin jo tullut, oli ottanut kunnon eväsleivät minulle että jaksan lopun matkaa. Riisuin pitkät kamat ja söin leivät, nyt olisi aika lähteä kokeilemaan kuinka loppu matka sujuu.

Annoin Villen menä edellä vauhdin pitäjänä, alku mentiinkin kävellen. Aika heti alkuun sanoin Villelle, että aletaan vaan hölkätä. Pohje tuntuikin vertyvän pikkuhiljaa kilometrien karttuessa, nyt tuli tunne ettei loppu matka olisi ollenkaan mahdoton. Ville malttoi hyvin pitää vauhdin sopivana ja matka eteni kohtuullisen ripeästi ottaen huomioon, että matkaa oli yli 220 km jo taivallettuna. Tällä etapilla ehdoton kohokohta on Sysmänharju, Sysmäjärven ja Eteläisen Pitkäjärven välissä. Polku harjulla on sen verran kivinen että suurimmaksi osaksi mentiin kävellen, ettei minun väsyneet jalat kippaisi minua nurin tässä loppu matkasta.

Matkan loppu alkoi häämöttää, jäljellä noin viisi kilometriä. Eininkin tuli vastaan meitä ja lopun matkaa hölkkäsimme kolmistaan. Viimeisellä tien pätkällä löysäsin hieman vauhtia, että Eini ja Ville ehtivät ”maaliin” vastaan ottamaan minua. Viimeisellä sadalla metrillä taisi pari kyyneltäkin pyörähtää silmäkulmaan, pitkä yksinäinen matka alkoi olla lopussa, oliko se helpotusta vai haikeutta?

Maalissa oli myös Maarit Juhon ja Iinan kanssa vastassa. Ei ollut torvisoittokuntaa, mutta ei sitä kaivannutkaan. Itselle tätä tehdään ja onnistumisen ilo on hienointa jakaa ystävien ja rakkaiden kanssa. ”Mikään ei ole niin tärkeää kuin ultrajuoksu, eikä sekään ole niin kovin tärkeää” erään tuntemattoman wannabee ultrajuoksijan aforismi.

Nyt reissusta on jo yli viikko aikaa, keho ja mieli on palautunut kohtuullisen hyvin. Menneellä viikolla tuli hölkkää reilu 60 km. Pahimmat krampit tulivat tätä rapsaa kirjoittaessa, DNF oli tosi lähellä. Nyt voi hyvillä mielin jatkaa valmistautumista Kaldoaivin 130 km ultralle. Voi olla että jonkinlainen rapsa tulee sieltäkin.

Pieni lista varusteista ja eväistä:
Reppu Ultimate Direktion PB
Kengät Feet trail, Karhunpolku sukat jalassa ja Susitaival ilman sukkia
Kuoritakit, Berghaus ja Halti
Puukko mallia KK 160 km Finisher
Ensiside, itseliimautuva tukiside, tulitikut, wc-paperia, micropur vedenpuhdistustabletteja
Repun eväät, salami snacit 1435 kcal
maxim geelit 830 kcal
dexal geelit 1225 kcal
JuiceenGummer karkit 283 kcal
suolaiset salmiakit 791 kcal
pähkinät 742 kcal
pussikeitto 97 kcal
repun energiasisältö n. 5404 kcal

Lisäksi Ruunaalla syöty pitsapala ja 0,5 l pepsi ja kaksi Fazerin sinistä patukkaa ja pieni aakkospussi. Suomulla riisiä, kasviksia, kanafileitä, leipää ja smootieta. Lähtiessä pullakahvit. Särkkäjärvellä yöllä pasta-ateria salami-snacilla terästettynä pullan ja oluen kera. Aaamupalaksi tomaattipussikeitto salamilla terästettynä, keksejä ja smootie. Lisäksi Villen tuomat leivät ja illalla pullaa, keksejä sekä kokista.

Ei suomalaiset tanssi

Hautajärveltä Rukalle

tero_ruokolainen2

”Kesälauantai nyt
Oon mökille lähtenyt
Polttopuut tehty jo
Meni rikki myös radio.”

Tällä fiiliksellä ja tämän biisin (Haloo Helsinki, Ei suomalaiset tanssi) starttasin tämän vuotisen polkuiloittelun Kuusamon Rukalla. NUTS:n herrat ovat tehneet hienoa työtä tapahtuman suosion kasvattamiseksi enkä ihmettele sitä yhtään. Karhunkierroksen ultrajuoksu on jotain sellaista alkukesän kivaa, joka jokaisen täytyy ainakin kerran elämässä kokea. Järjestelyt, talkoohenki, vaihteleva reitti huikeine maisemineen sekä iloiset ihmiset luovat edellytykset mielen ja kehon oivalliselle kilvoittelulle. Oli siis hienoa olla mukana näillä polkufestareilla.

Matkanani Karhunkierroksella oli tuttuakin tutumpi 80km (todellinen matka 83km) eli perinteinen vaellusreitti Sallan Hautajärveltä Kuusamon Rukalle. Samaisen reitin olin kulkenut läpi jo kolmesti aiemmin erilaisissa olosuhteissa (munahangesta shortsisurfailuun). Tänä vuonna tilanne oli kuitenkin siinä mielessä uusi, että tein päätöksen osallistumisesta perheneuvotteluiden seurauksena vasta 3 vkoa ennen koitosta. Oma suorituskyky ja jaksaminen oli täten täysi arvoitus, joskin aktiivisen työmatkaliikunnan ansiosta tiesin peruskuntoni olevan hyvä. Painolastina reissussa oli tietenkin aiemmin vuosien voitot (3kpl) sekä reittiennätys, joista en tosin sen suuremmin ottanut painetta, mutta tiedostin ne kuitenkin.

Startti tapahtui klo 7 Hautajärveltä ja tarkoituksena oli juosta alun helppo osuus kera parin teknisen juurakkopätkän Oulankaan kivan rennosti alle 2,5 tunnin. Lähdin reippaasti matkaan ja yllätyksekseni seuraani ilmestyi ainoastaan yksi herra eli Lintalan Mika. Siinä iloisesti läpsytellessä höpöttelimme niitä näitä juoksusta, elämästä sekä mahtavista maisemista ja kivasta reitistä. Vajaan kympin kohdalla tarjosin Mikalle vetovastuuta ja hän otti sen ilolla vastaan. Samalla hän kuitenkin hävisi horisonttiin ja olin, että hupsis. Noh, samalla totesin itselleni, että tuolla laukalla voi tulla seinä vastaan loppumatkasta, keskittyen samalla vain omaan vauhtiin kera kevyen askeleen. Siinä 16 kilsan paikkeilla Mika tuli sitten selkä edellä vastaan, todeten että tuli vedettyä pari kilsaa hieman reippaasti. Heitin ilmoille ajatuksen, että ”niin mie vähän katoin, että lähdit kuin rusakko puskasta”.

Samassa yhteydessä huomasin venäjän tykin Maxim Voronkovin taustapeilissä ja päätin odotella herraa hetken ja tiedustella samalla, josko yhteinen kyyti passaisi. Sehän passasi ja tästä eteenpäin jatkoimme matkaa yhdessä Oulankaan saakka, jonne saavuimme hyvissä ajoin (n. 2h 18min) ennen lyhemmän matkan starttia.

Oulangassa nautimme rennosti järjestäjän juoma- ja ruokatarjoilusta, 53 km:n juoksijoiden hurjasta kannustuksesta (nöyrä kiitos) ja Marko Krapun haastattelusta. Ilmassa oli siis selkeää festarimeininkiä.

Tarjoilun jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti Kitkajokivartta ja Basecampin huoltoa, joka odotti reilun 31 kilsan päässä. Alku oli jälleen nopeaa ja helppoa hiekkadyyniä, jonka menimme leppoisaa kyytiä. Vajaan 50 kilsan kohdalla reitti saapui Kitkajokivarteen, joka olikin sitten paahtavan lämmin ja hieman hitaampi teknisyyden ja muutaman pienen nousun vuoksi. Samalla kohtaa tein myös ensimmäiset havainnot Maxi-miehen iskukyvystä ja vahvuuksista. Ylä- ja alamäissä näytin olevan selkäesti vahvempi, joten tämän myötä uskalsin jatkaa kivaa yhteistaivalta ja jättää mahdollisen ratkaisun vasta Valtavaaran nousuihin.

Tullessamme pienelle karhunkierrokselle, huomasin yllätykseni Maxi-miehen jääneen. Tällä helpolla osuudella nostin hieman vauhtia, vaikkakin jalkani alkoivat olla jo semisti finaalissa. Samalla kun verta alkoi tihkua nenästä viidettä kertaa päivän aikana, aloin kuulla ihmeellistä huutokonserttia ja kellon kilkatusta. Seuraavan mutkan takaa paljastuikin sitten melkoinen yllätys, kun Krapun Marko oli järjestänyt sattumalta polttareita samalla seudulla viettäneen naisseurueen minua reitin varrelle kannustamaan. Hetki oli ikimuistoinen ja antoi ämpärillisen lisäfiilistä loppumatkalle. Kiitos teille!

Basecampin huollossa puhdistin kädet verestä, täytin pullot ja napsin kaksin käsin hedelmiä, sillä geelit eivät tahtoneet enää lämpimässä kelissä upota. Jalkoja herättelin vedellä huuhdellen, samalla kun vaihdoin muutaman sanan huoltopisteen väen kanssa. Juttelutuokio toi kivaa piristystä muuten varsin hiljaisena vietettyyn päivään. 🙂

Maxi-mies saapui Basecampin huoltoon samalla hetkellä, kun minä lähdin jatkamaan matkaa. Hiki näytti hänelläkin hieman olevan. Jalkani olivat rakoilla ja todella väsyneet, mutta en uskaltanut antaa tässä vaiheessa periksi, sillä odotukset olivat valtaisat. Näinpä lähdin jatkamaan matkaa, omaan rauhalliseen tahtiin hölkötellen. Positiivinen asia tässä vaiheessa matkaa oli se, että reitti oli ennestään tuttu.

Matka Basecampista Konttaisen huoltoon sisälsi koko reitin tylsimmät ja ankeimmat osuudet. Muutaman suon, pehmeää metsäautotietä, pari hakkuuaukon ylitystä ja rappuset Konttaiselle. En nauttinut tästä yhtään. Viimeiseen huoltoon Konttaiselle saavuin n. tuntia ennen reittiennätysajan umpeutumista, joten tiukkaa alkoi tehdä, mikäli halusin siitä riemuita. Oma äitimuori (#geomummo) ja Simpasen Juuso olivat huoltopisteellä vastassa, se lämmitti mieltä kovasti. Muori kannusti iloisesti, joskin oli samalla huolissaan nenän verenvuodosta. Kerroin sen kuuluvan lajin luonteeseen, mikä sai myös talkooporukan hymyilemään. Juuso tiedusteli huollossa minulta, josko hän voisi hölkätä kanssani Rukalle. Totesin että sehän passaa enemmän kuin hyvin. Samalla sovittiin myös siitä, että mikäli kävelen liian helpot pätkät, käskee hän minut juoksemaan.

Tämä systeemi superisti ja sain hetkellisen laiskuuden jälkeen taas tossuihin eloa. Samalla oli kiva höpötellä Juuson kanssa muutama sananen ultrajuoksusta ja urheilullisesta elämästä. Se oli kokonaisvaltaisesti varsin piristävää. Matka eteni nyppylältä toiselle, ylämäen ja alamäen seuratessa toisiaan. Valtavaaran kohdilla Mr. Triathlon eli Lemmettylän Teemu (53 km) tuli takaa ohi, huikaten samalla että ”hyppää peesiin”. Tein työtä käskettyä ja lähdin völjyyn – ihanaa.

Viimeisen ylämäen päälle kavutessa tsekkasin kelloa, aikaa uuden reittiennätyksen tekemiseen oli vielä riittävästi jäljellä. Koska olin ylipäätänsä päässyt tähän saakka, halusin tehdä uuden reittiennätyksen ja niinpä laitoin tossut vielä kertaalleen rennolle rullailuasetukselle ja annoin alustan viedä. Samalla mieleeni tuli Haloo Helsingin uuden biisin sanat ja totesin, ”Etteikö suomalaiset muka tanssi?”. Viimeinen alamäki, Karhunkierroksen puinen alitusportti ja rappuset – jalkani suorastaan tanssivat ilosta ja ihmetyksestä. Sieltähän sen punainen mattokin tuli näkyviin – Mun jalat olivat ihanat, mä olin ihana ja mä olin tänään paras!

Ylitin maalilinjan ajassa 8.19.15, mikä on samalla uusi reittiennätys. Päivä ei ollut missään nimessä helppo vaan täynnä erilaisia tunnetiloja ja tuntemuksia – polkujuoksua parhaimmillaan. Mielenhallinta, erityisen tuttu reitti, mahtavat maisemat, kanssakilpailijoiden ja muiden kannustukset sekä tieto läheisten läsnäolosta saivat minut kuitenkin jaksamaan. Kiitos teille kaikille kannustuksesta ja myötäelämisestä ja kiitos äitille ja isälle siitä, että olette kasvattaneet minusta tällaisen. Erityiskiitoksen ansaitsee myös #samallapolulla tahkoava Hilppa – arvostan sitä mitä teet ja olet.

Tero ”soturi” Ruokolainen

80km
Miehet
1. Tero Ruokolainen Ultra Sisu 8:19:15
2. Maxim Voronkov Galaxy St.Petersburg 8:37:11
3. Jaakko Keskikuru Northern Trail Runners 9:13:57

6. Ville Maksimainen Ultra Sisu/HOKA ONE ONE 9:37:17
201. Jarkko Saksa Ultra Sisu 16:22:34

160 km
Miehet
1. Antti Itkonen Partioaitta 20:12:40
2. Jaakko Eskelinen Vegaanijuoksijat 20:36:56
3. Juha Jumisko 21:53:47
4. Heikki Siivari Ultra Sisu 22:10:45

32. Mika Issakainen Ultra Sisu 31:52:58
37. Antti Varis Ultra Sisu 32:40:24

53 km
Miehet
1. Markus Rannankari 5:08:09
2. Teemu Lemmettylä Pentik 5:19:30
3. Kai Reiman Jyväskylä Trail Runners 5:34:07

27. Jari Jormanainen Ultra Sisu 6:45:40

53 km
Naiset
1. Maija Oravamäki Salomon Suunto Trail Team Finland 5:44:36
2. Riina Kuuselo Sajaniemen Sonnit 6:12:57
3. Saara Grönholm Puijon Mahti 6:17:53

51. Anna-Leena Talasterä Ultra Sisu 8:22:55
114. Kirsi Kouvo Ultra Sisu 9:15:26

31 km
Naiset
1. Reetta Peltonen Sajaniemen Sonnit 3:41:21
2. Mari Lindström Imatran Urheilijat 3:46:32
3. Iina Lumiaho Puijon Mahti 3:52:46

372. Tuija Mononen Ultra Sisu 6:51:59
374. Sointu Hyttinen Ultra Sisu 6:52:00

Kaikki tulokset >

 

 

82 km omin jaloin

Jarkko Saksa

Jarkko Saksa maalissa 83 km taipaleen jälkeen.

Kauan kauan sitten, lokakuussa ennen pitkääkin pidempää talvea, ilmoittauduin KK:n 80km matkalle. Viime vuonnahan se oli jo tarkoitus juosta, mutta syystä ja toisesta treenit jäivät vähille ja myin paikan pois. Tällä kertaa Espoon 24h juoksu toimisi hyvänä välietappina ja lisämotivaationa harjoittelussa. Näin siis etukäteen ajattelin. Marras-, joulu- ja tammikuu menivätkin hyvin – treeniä tuli enemmän kuin koskaan ja jopa monipuolisesti. Espoon kisan jälkeen iskenyt ”ultrajuoksijan blues” ei vain ottanut hellittääkseen, vaikka maaliskuu vaihtui huhtikuuksi ja toukokuukin saapui ajallaan. Muutakin tekemistä tuntui aina olevan ja lyhyesti sanottuna monen monta viikkoa meni vain muutamalla lenkkikerralla. ”Kunnon ylläpitoa”, selittelin itselleni, vaikka tiesi ettei se siihenkään riittänyt. Pitkäksi lenkiksi laskettavia lenkkejä ei juuri tullut tehtyä kuin ihan muutama huhti-toukokuun vaihteessa.

Toukokuun loppu tuli yllättäen kevään vihreyttä ihmetellessä. Puiden ja kukkien ilmoile työntämä siitepölykin saattoi tehdä lenkillä velton olon – tai sitten se oli vain huono kunto. Enpä juuri jaksanut välittää. Opinnot pitivät kiireisinä viimeiset pari päivää ennen Kuusamon reissua, joten viime vuosien juoksuista tuttua täpinää ja jännitystä ei etukäteen ilmaantunut.

Torstaina ennen yhdeksää suuntasimme Siivarin Heikin kanssa kohti Kuusamoa. Kisafiilis alkoi väkisinkin nousta, kun juttelimme kaiken muun ohella ultrajuoksusta ja polkujuoksusta. Tässä vaiheessa alkoi innostus väkisinkin nousta. Jos ei Heikin kaltaisen kokeneen ultraajan kertomukset, vinkit ja ennen kaikkea asenne saa innostumaan tulevasta polkujuoksusta, niin on parempi jäädä kotiin tai vaihtaa suosiolla lajia.

Samalla kuitenkin kurkistelin peruutuspeilistä ikävästi punoittavaa nielua. Osaan siis vielä tässä iässä vilustuttaa itseni keväällä. Tämä ja tunnista toiseen vaihteleva huterahko olo saivat pohtimaan juoksun järkevyyttä. Päätin kuitenkin uskoa hyvien yöunien parantavaan voimaan. Hyvin tulikin nukuttua toissavuodelta tutussa majoituksessa Porokaarteessa, muutaman kilometerin päässä kisakeskuksesta.

Perjantaina hyvin nukutun yön jälkeen läksin Heikin kuskiksi ja knihdiksi 160 km lähtövalmisteluihin. Kun Heikki, Mika ja muut perusmatkalaiset oli saatettu matkaan, palasin mökille pakkaamaan dropbäkkiä ja pakollisia varusteita juomareppuun. Mittailin siinä vielä kuumetta, jota ei tietenkään löytynyt vaikka olo oli edelleen jonkin verran köhäinen. Omalla ilmoittautumisreissulla osti vielä kunnolliset 4,5 dl pitkäpilliset lötköpullot urkkajuomaa varten. Hyvä ostos, oiken hyvä. Kaikenlaista säätämistä riitti ja viime hetken tankkaamistakin tuli tehtyä. Lopulta seitsemän aikoihin aloin rauhoittua nukkumaan, aamulla olisi herätys jo neljältä. Ja en sitten todellakaan ole aamuihminen. Yllättävän hyvin sain unta jo ennen kahdeksaa, mutta heräsin jo vähän kymmenen jälkeen kieriskelemään kisajännityksen kourissa. Ja vakaasta päinvastaisesta päätöksestäni huolimatta, huomasin katselevani kerta toisensa jälkeen perusmatkalaisten gps-pallukoiden kulkua live-seurannassa.

Launtaina heräsin vähän ennen kellon soittoa syömään illalla valmiiksi laittamaani aamupalaa: lautasellinen tonnikalapastaa ja kolme kinkkumunakasvoileipää sekä tietenkin kunnon kahvit. Ehdin hyvissä ajoin kisakeskukseen bussia odottamaan ja viimeiselle kevennykselle. Keventelystä huolimatta repun ja juoksijan yhteispaino taisi tässä tapauksessa olla kolminumeroinen. Tai ainakin siltä tuntui. Vaikka kisabussissa ja lähtöalueella jotkut juoksijat tyypilliseen tapaan spekuloivat varusteiden tarpeellisuudella ja sillä, että kuinka vähällä nesteellä voisivat tulla toimeen, niin en antanut sen vaikuttaa omiin valintoihini. Näin siitä huolimatta, että oli ennustettu viileämpää päivää. Juomarakkoon laittamani 1,5l veden lisäksi täytin lötköpullot urkkajuomalla. Pakollisten varusteiden lisäksi minulla oli mukana ihan kunnon ”eväsretken” valikoima; pussillinen paahtosuolattuja manteleita, rusina-pähkinä-auringankukansiemen -sekoitusta, snickerssejä, simanzee energiapatukoita, pähkinäsekoitus, ja paria kolmea erilaista geeliä. Kaikkea vähintäänkin riittävästi ja dropbäkissä lisää odottamassa. Suolaakin oli kolmea laatua: merisuola, apteekin salmiakki ja suolatabut. Näistä viimeksi mainittuihin en taaskaan koskenut. Massiivista varustautumista perustelin itselleni sillä oikeaan osuneella aavistuksella, että retkestä tulisi pitkä. Eväiden lisäksi olin ajatellut laittavani tämän kevään Hoka ATR – kengät dropbäkiin ja juoksevani vanhoilla Hokilla ensimmäiset helpoksi mainitut 27,5 km Hautajärveltä Oulankaan. Vanhat Hokat olivat kuitenkin muistikuvianikin hatarammassa kunnosa, joten päätin juosta koko matkan uudemmilla popoilla. Tämäkin oli hyvä valinta, vanhat kengät olisivat luultavasti irronneet lopullisesti liimauksistaan jonnekin pohkeeseen pyörimään, tai ainakin olisin saanut ne täyteen alkumatkan hiilimurskaa.

Vihdoin koitti lähdön hetki. Ymmärrettävistä syistä jäin vähän taaemma. 300 juoksijan rynnätessä poluille tuli alkumatkasta useamman ruuhkaa ja odotusta. En antanut sen häiritä. Jossain noin kymmenen kilometrin kohdilla sain kuitenkin tarpeekseni itselleni liian lyhyen askeleen tavoittelusta mutkaisella polulla ja tein muutamat letkan ohitukset polunsyrjästä. Siinä vaiheessa ohitin myös ensimmäisen kerran Pastisen Lauran joka eteni kadehdittavan maltillisesti. Väljemmässä jonossa juokseminen tuntui kuitenkin hyvältä ja samalla hälveni pahin pelko tilttaamisesta kuumeoireisiin Kuusamon korvessa. Hienot maisemat vilahtelivat siellä täällä, en jäänyt niitä ihastelemaan vaan enneminkin tiedostin ne ympärilläni. Hieman ennen Taivalköngästä ohitin ensimmäiset perusmatkalaiset.

Oulankaan saavuin yhden puskareissun jälkeen varttia vaille 11. Kelloa kysyin tälläkin kertaa muilta, sillä minulla ei nytkään ollut urheilukelloa mukana kun en sitä harjoitellassakaan jaksa pitää. Kännykkäkin ja some, sekä muu ulkomaailma oli syvällä repussa. Spibeltissä kannoin sen sijaan rataultraa varten hankkimaani timeria, joka piippasi aina 20 minuutin välein energiatankkauksesta muistuttaen. Drobäkin käpälään, istumapaikka ja uutta naposteltavaa mukaan. Koska geelit olivat maistuneet odotetun vastenmielisiltä, otin enemmän pähkinöitä ja energiapatukoita – suklaat jätin ottamatta koska lämpötila tuntui jo tarpeeksi korkealta eikä ajatus tahmaisesta suklaasta houkuttanut. Juomarakko täyteen vettä, pulloihin järjestäjien urkkajuomaa, ja kinttuun vähän kylmävoidetta. Polvissa jo vähän tuntui. Sipsejä ja suolakurkkuja napostellessa huomasin myös kahvia olevan tarjolla, mutten enää jaksanut kaivella omaa mukia repun pohjalta joten kahvipapupatukka sai käydä kahvista. Vielä wc- käynti ja naaman huuhtelu ja sitten matka jatkuin. Noin vartin tauko.

Oulangasta Juuman Basecampin huoltoon oli matkaa 32 km, eli pisin taipale oli nyt alkamassa. Toissa keväisestä 53km matkalta tuttua hyvää neulaspolkua riitti miltei ensimmäisen 14 km aina puolivälin kyltille saakka. Hieman harmillisesti tämä helppo osuus ja samalla hyvä juoksuvire loppui hieman aiemmin pitkään metsäiseen ylämäkeen. Puoliväliin tulin melko tarkkaan kuuden tunnin ajassa. Ihan hyvin etenkin lähtökohdat huomioiden. Mutta tämäkään ei ollut mikään exel-ultra, joten meno hidastuisi arvaamattomissa määrin matkan jälkipuoliskolla. Kauan ei tarvinnutkaan odottaa, kun jo ennen etukäteen hankalaksi tietämääni Kitkajokivarren osuutta, jossakin ennen 45 km kohtaa vasemman pohkeen yläosassa alkoi kiristämään. Suolaa olin syönyt, eikä se muutenkaan tuntunut krampilta. Juoksu pyrki väkisin menemään koukkupolvihumpaksi, jokivarressa sain sitten vielä revittyä itseni muutaksi kilometriksi hyvään kulkuun. Vettä jouduin ottamaan lisää jo ennen Kitkajokea Jussinkämpän vieressä olevasta järvestä. Hieman siinä näkyi jotain pikkuelävää uiskentelevan, mutta hyvin ne tulivat juttuun omien bakteerieni kanssa. Päätiin kuitenkin ottaa vähän parempaa vettä seuraavasta purosta joka tulikin melko pian ja siinä vettä kykkiessäni Laura ohitti minut enkä sitten nähnyt häntä loppujuoksun aikana. Tästä päättelin että hänellä oli alun maltti kannattanut ja että olin itsen hyytymässä enemmän kuin arvasinkaan.

Pikku ikuisuuden kuluttua saavuin yhtä matkaa juoksusauvoja käyttävän nuorukaisen kanssa Basecampin huoltoon. Totesin taas kerran, että kävelyni on suhteellisen hidasta, koska pysyin vain kankealla hölkällä paremmin samassa tahdissa. En muistanut oliko kisaohjeissa sanottu josko täällä olisi ollut kahvia tarjolla, mutta olin silti sitä toivonut. Huonosti nukutun yön jälkeen viiden aikoihin juotu kahvi voisi olla paikallaan. Huollon tarjonta oli NUTSin tason huomioon ottaen laimea, syömistä lähinnä sipsit ja suolakurkut. Cocktailtikkuja tai muuta vastaavaa ei näkynyt, joten päätin jättää suolakurkut syömättä. Vatsan estävyyttä tultaisiin muutenkin koettelemaan, enkä halunnut ottaa riskiä.

Lyhyen mutta rauhallisen huoltotuokion jälkeen jatkoin matkaa. Vasemman polvitaipeen, pohkeen ja molempien polvien kipuillessa oli kuitenkin todella hyvä fiilis siitä, että tässä sitä kuitenkin mennään ja ensimmäistä kertaa yli 60 km polku-ultralla. Viimeistään tässä vaiheessa viimeisetkin vähäisistä epäilystä maaliinpääsyn suhteen haihtuivat. Näissä tunnelmissa helppoa hiekkatietä edetessäni vastaan tuli Jussi Riku. Totesin hänelle että, ”sattuu ja tuntuu hyvältä” ja sain suosituksen osallistua Masokistin ultraan. Tiesin kyllä tapahtuman ja sanoinkin etten ihan niin masokisti ole. Väärinkäsitysten välttämiseksi sanottakoon, että minusta tuntui hyvälle kivusta huolimatta. Eikä se kipu niin paha ollut, ärsyttävä tosin kun ei voinut kunnolla juosta. Vaikka tämä taival oli kaikista osuuksista maastoltaan helppokulkuisin ja pituudeltaan vain 17km, niin sain siihen menemään hieman yli 3,5h. Myötäleet juoksin ja kaikki pitkospuuosuudet hyödynsin myös, tosin tarkasti askeleita varoen, sillä monessa paikkaa oli tarjolla keskeytyksen arvoisia murtumia pitkoksissa.

Vihdoin ja viimein se kaivattu Konttaisen huolto tuli eteen. Ja kyllä sitä kannattikin odottaa; sipsejä, suklaata ja mandariinejä kourakaupalla ja suolakurkkuja myös. Nesteitä tankkasin vain lötköpulloihin, juomarakossa oli vähän vettä jäljellä. Viimeinen taival tulisi kuitenkin olemaan vain 6,9 km – olkoonkin että muistin sen olevan vaativa kaikkine nousuineen. Siinä penkillä istuessani tyhjensin myös spibeltistä timerin ja pähkinäpussin sekä laitoin tilalle kännykän ja kuulokkeet korviin. Koska ilta oli jo alkanut viilenemään – olihan kello jo melkein puoli kymmenen, niin laitoin vielä Inovin stormschell -takin päälle kun olin sitä kumminkin koko päivän kantanut. Sitä paitsi vaaroilla tuulee.

Viimeisen taipaleen aloitin kuuntelemalla Sibeliuksen Finlandia op 26 ja perään vielä itse hymni mieskuoron laulamana. Aurinko paistoi kaukaisten järvien takaa suuren maiseman keskellä – hyvin, hyvin tunnelmallinen hetki. Loppupätkällä kuuntelin sitten enempi rytmimusiikkia. Tästä huolimatta jalat eivät oikein enää loivassa myötämäessäkään tahtoneet ottaa juoksuaskelta. Sauvojen hankinta oli matkan kuluessa alkanut vaikuttamaan yhä paremmalta idealta, sillä vaikka treenaamalla voi loivemmat mäetkin juosta taloudellisesti, niin juoksun vaihtuessa kävelyksi tai etureisien ja varpaiden kipeytyessä on sauvoista ilmiselvää hyötyä alamäessä.

Siinä ensimmäistä vaaraa noustessa tuli myös mieleen varmistella pizzan saatavuutta sitten matkan joskus päättyessä. En siis enää halunnut olla siellä missä olin, jos joku ei sitä jo arvannut. Lopulta selvisi, että pizzaa olisi tarjolla ainakin puoli kahteentoista. Maalintuolaika olikin sitten vaikeammin etukäteen arvioitavissa. Rukan mökin ja hyppyrimäen ensi kertaa näkyessä arvioin maaliin olevan puolen tunnin matkan, mutta tunti siihen kuitenkin meni. En tainnut tuossa vaiheessa syödä juuri muuta kuin pähkinöitä ja juoda urkkajuomaa. Ei vain tehnyt mitään muuta mieli ja tiesin jo pääseväni maaliin. Siksi ei ollut mikään ihme, että viimeisessä ylämäessä jo vähän huojuttikin.

Vasta kisakeskuksen pilkottaessa mutkan takaa uskoin viimeisen alamäen alkaneen. Parov Stelarin All Night soidessa viimeiset portaan sujuivat ihan steppaillen ja loppusuora suorastaan lennokkaasti. Maaliin ajassa 16.22. Ehkä olisin voinut tunnin tai kaksi tuosta nipistää ilman tuota mystistä pohjejumitusta – mutta oikeesti ihan sama! Tällä kertaa parasta ja tärkeintä oli se, että uskalsin lähteä.

Jarkko Saksa

11. Endurance 24h sisäratajuoksu

e24sisulaiset11. Endurance 24h sisärataultra juostiin Esport Arenalla 24.-25.2.2018. Mukana oli totuttuun tapaan myös sisulaisia. Ohessa tuloksia, kuvia ja statistiikkaa kisasta.

Miehet
1. Kari Ranta FIN Endurance 231,436 km
2. Dan Välitalo SWE Västerås LK 223,426 km
3. Ville Niemenmaa FIN Team Rahola 220,674 km

9. Jari Soikkeli FIN Ultra Sisu 203.789 km
77. Jarkko Saksa FIN 121,302 km

Naiset
1. Mizuki Aotani JPN 221,413 km
2. Marianne Mäkinen FIN 206,492 km
3. Anu Ossberg FIN Team Rahola 182,701 km

15. Kaija Pesonen FIN Ultra Sisu 143,696 km
19. Kaija Hattunen FIN Ultra Sisu 140,531 km
30. Tuula Martiskainen FIN Ultra Sisu 100,240 km
Kaikki tulokset ( Live-tulokset, täydet kierrokset )

Endurance 24h 2018 Lap statistics

Petteri Jokelan kuvia kisasta
Jarmo Koskelan kuvia kisasta
Juha Nurmelan kuvia kisasta

Kotisivut: http://endurance.fi/e24/