19.-20.11 Joensuu Night Run 12h – 139,8km

tomi_jnr_2016Viime vuoden Night Runin ja 121,7km jälkeen totesin, että ei enää ikinä. Silloin viimeiset pari tuntia menivät lähinnä kävellessä ja ihmetellessä koko homman järkeä. Päätös tämän vuoden Night Runille syntyi vasta noin kuukausi ennen tapahtumaa. Suht hyvin mennyt juoksukesä ja juoksukavereiden houkuttelu saivat mielen kääntymään ja varovainen 130km tavoite oli asetettu.

Kisaa varten ei sen erikoisempia treenejä tarvinnut tehdä vaan luotin peruskuntoon, mitä tämän vuoden vajaa 3000 harjoituskilometriä oli tuonut. Kesäkuussa ollut 100km Suomi-juoksu antoi myös uskoa tavoitteen täyttymiseen, sillä tuolloin kisa meni mahavaivojen takia hieman pieleen loppuajan ollessa 8h ja 40min paikkeilla. Night Runin taktiikkaa miettiessä, totesinkin, että jos tuota vauhtia pystyy vaivojen kanssa juoksemaan, niin kai sitä pystyy terveenä sitten pidempäänkin menemään.

Osallistujalistalta poimin ennakkosuosikiksi tietysti tämän vuoden tuplatriathlonin MM-3:sen Hyppölän Teron, jonka uskoin rikkovan kevyesti ainakin hallijuoksun Suomen ennätyksen. Kakkossijasta ajattelin taistelevan espoolaisen Toni Validon kanssa, joka oli väläytellyt kestävyyttään kesän pitkillä matkoilla. Kisapäivänä Validoa haastatellessa oltiinkin samoilla taktiikoilla liikenteellä, eli yritettäisiin pysyä Hyppölän perässä mahdollisimman pitkään.

Starttipamauksen törähdettyä tuttu kolmikko säntäsikin kärkeen Hyppölän johdolla. Vauhti tuntui kevyen sopivalta, joten yllätyin kun Valido lähtikin kiristämään vauhtia ottaen meidät kohta kierroksella kiinni. Yllättävä shakkipelimäinen liike ei kuitenkaan saanut pasmojani sekaisin sillä aikaa oli vielä pitkälti. Kuin ilmaiseksi pääsin Hyppölästä kierroksen edelle tämän käydessä tutustumassa Areenan wc-tiloihin.

Kolmen tunnin taaperruksen jälkeen jalat kaipasi hieman vaihtelua tuttuun rytmiin. Mietin miten Valido reagoisi, jos ottaisin hänet kiinni kierroksella ja eikun tuumasta toimeen. Hieman nopeampi vauhti tuntui sopivan myös jaloille ja Valido oli äkkiä ajettu kiinni. Jatkoin vauhtia vielä jonkun aikaa, tosin sillä mentaliteetillä että kisaa oli vielä melkein 9 tuntia jäljellä!

Hyppölän juna puksutti tasaisia kierrosaikoja, joten tähän imuun oli aika ajoin hyvä jäädä roikkumaan ja lepäilemään. Energiageelit ja siripiri-glukoosipastillit olivat maullaan, lisäksi tasatunnein olin varannut reilumman palautusjuoman tai mustikkakeiton. Muutamat lyhyet vessatauot näistä seurasikin mutta tämä vain oikeastaan piristi menoa. Musiikin pauhatessa ja välillä juoksukavereiden kuulumisia vaihdellessa kilometrit ja tunnit lisääntyivät kuin itsestään.

Viimeiselle suunnanvaihdolle tultaessa eli yhdeksän tunnin juoksun jälkeen olin karannut jo reilun kilometrin Hyppölältä ja Valido oli hiipunut kauemmas taaksemme. Pienoinen hyvän olon tunne alkoi puseroon tulla kun juoksu tuntui edelleen kevyeltä. 100 kilometriäkin oli taittunut omaan ennätysvauhtiin, joten laskeskelin jo mielessä mahdollista lopputulosta. 130km pitäisi ainakin kevyesti ylittyä mikäli vauhti vain pysyisi samana.

Kuin salaman iskusta sitten 10h kohdalla juuri Hyppölän huoltopöydän luona iski jalkaan kramppi! Tiesin, että se helpottaa mikäli vain koitan jotenkin eteenpäin päästä ja vaihtamalla juoksuasentoa edes vähän vähemmän kipeämmäksi. Kierros menikin hitaasti sipsuttaen ja samalla menetin reilusti johtoani. Huoltopöydältä reilusti suolaa kitusiin ja juomista mukaan ja jalat ymmärsivät, että vielä ei keskeytetä. Validokin huomasi ongelmat ja tsemppasi jatkamaan vaikka mikä olisi! Sopiva rytmi löytyikin ja krampit helpottivat ja pystyin huokaisemaan helpotuksesta.

Viimeiselle tunnille lähtiessä alkoi oma 130 kilometrin tavoite täyttymään ja voittopokaalin nostaminen urheilujuomineen kutitteli mielessä jo mukavasti. Tähän väliin pystyi vielä iskemään koneistoon lisää kierroksia ja Hyppölään sain lisää eroa tehtyä. Puoli tuntia ennen päätössummeria tiesin olevani lähellä myös hallijuoksun Suomen ennätystä. Seurakavereiden kannustaessa vauhti ei kuitenkaan aivan riittänyt ja loppuheittäytyminen jäi 66 metriä vajaaksi. Paljoa tämä ei kuitenkaan harmittanut, sillä kova työ, voitto ja Suomen kautta aikain viidenneksi kovin tulos oli tosiasia!

Tästä on hyvä jatkaa ensi kesän kisoihin ja jo tiistain palauttavalla lenkillä pystyi vetoreeniä tekemään. Kiitos kisakumppaneille, mahtavalle Ultrajuoksuseura Sisulle sekä valmistautumis- ja huoltotoimenpiteisiin osallistuneille henkilöille!

Tomi Ronkainen

joensuu12h.com

WIHAN KILOMETRIT 15.10.2016

Lauantaina 15.10.2016 juostiin Tampeereella Pirkkahallin ympäristössä Wihan kilometrit. Lajeina oli 100km, 50km,  maraton ja puolimaraton.

Miten meni? – Tuula Martiskainen

Minulla 50km:n kilpailu Wihalla oli kaiken kaikkiaan kolmas. Aikaisempi harjoittelu, sekä kisaviikon valmistautuminen ja tankkaus olivat sujuneet suhteellisin normaalisti ja tavoitteenani oli parantaa omaa ennätystä joitakin minuutteja.

Kilpailun startti oli lauantai aamuna klo 9.00. Sää oli melko viileä, lämpötila oli noin +3 astetta ja aamulla tihkutti hivenen vettä. 50km kisassa juostiin 15 x 3.33 km:n lenkkiä. Reitti oli miltei tasainen ja alustana sekä asfalttia että hiekkaa.

Lähtiessä kroppa oli ihan jäässä ja ensimmäiset kierrokset piti yrittää juosta kovempaa, että keho lämpiäisi ja muutenkin pääsisin normaaliin kilpailuvauhtiin. Koko matkan juoksin suhteellisen tasaisella vauhdilla, nopeimpien kilometrien ollessa 5.17min/km ja hitaimpien 5.30min/km. Huolto toimi loistavasti,  energiaa tankkasin sekä omasta huoltopöydästä, että järjestäjien tarjoilusta.  Geelejä otin noin kympin välein vedellä höystettynä, ja SiriPiriä miltei joka kierroksella. Lisäksi joka kierroksen päätteksi hörppäsin pari desiä urheilujuomaa ja vettä. Ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ei  tässä kisassa juurikaan ollut, vaikka yksi puskareissukin matkalle mahtui.

Tämän kaiken juoksemisen aiheuttaman endorfiinihumalan, tuskan ja kivun  päätteeksi nautin maallissa omasta 50km ennätyksestäni ajalla 4:33:48 ja sijoitukseni 50km naisten sarjassa oli toinen. Omasta mielestäni kisa sujui yli odotusten, joskin aina jotakin jää hampaankoloon, jota voi yrittää parantaa seuraavissa koitoksissa. Nyt palautellaan muutamia päiviä ja sitten harjoittelu jatkuu seuraavia pidempiä ultria kohden.

N 50km

 1. Sanna Kullberg      N40  KU-58                          3:55:33
 2. Tuula Martiskainen  N45  UltraSisu                      4:33:48
 3. Katariina Turpeinen N50  Hippoksen maratonkerho         4:49:03
 4. Arja Härmä          N50  Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 4:49:10
 5. Milka Rajala        N    Endurance                      5:03:06

Kaikki tulokset »

Ville Maksimainen NUTS Pallas (134 km, 4000+ asc) 15.-16.7.2016

Sisun pojat lähtövalmiina

Ville ja Tomi lähtövalmiina Ylläksellä.

Keväisen Kanarian hupailun (Transgrancanaria 125 km) jälkeen meni muutama viikko lepäillessä ja parannellessa sormeen iskenyttä tulehdusta. Kevään aikana tuli vielä sairastettua pakollinen flunssa, mutta toukokuussa sain taas treeneistä hyvin kiinni ja harjoitukset sujuivat hyvin viimeistelyyn saakka. Siksi lähdin melko luottavaisin mielin matkaan kohti elämäni toistaiseksi pisintä juoksukisaa. Asetin tavoitteeksi 19 tunnin loppuajan ja ajattelin sen riittävän kovassa porukassa jonnekin 10.-15. sijan paikkeille. Molemmissa arvioissa olin tällä kertaa väärässä.

Saavuin lähtöpaikalle Ylläkselle vasta kisapäivänä ja ylimääräistä aikaa hengailuun ei juuri jäänyt. Tuttuja tuli tavattua ennen starttia ja höpötettyä niitä näitä. Keli oli Ylläksellä aurinkoinen ja jopa kuuma. Startti koetti klo 18 ja satapäinen juoksijajoukko lähti tunkkaamaan kohti Ylläksen huippua.

Strategiani oli aloittaa rauhallisesti, saada kroppa toimimaan ja sitten säilyttää saavutettu vauhti mahdollisimman tasaisena. Kohtuullisesti tässä onnistuinkin, mutta pikkaisen liian lujaa tuli mentyä ensimmäinen yli 400 verttimetrin nousu ja sitä seurannut lasku. Ensimmäisessä väliajassa taisin olla suunnilleen kahdeskymmenes. Seuraavaksi noustiin Pirunkurua ylös Kesänkitunturille ja aurinko porotti todella paahtavasti. Pikkuhiljaa matkan edetessä muodostui muutaman hengen juoksuporukka (mm. naisten sarjan tuleva voittaja ja kolmonen), joka jatkoikin sitten yhdessä matkaa ensimmäiseen huoltoon saakka. Tässä vaiheessa matkaa oli takana noin 30 km.

Huollin itseni vähän muuta porukkaa nopeammin ja lähdin kiipeämään seuraavalle tunturille. Tässä vaiheessa reitti muuttui teknisemmäksi ja olennaisesti hitaammaksi. Reitillä oli paljon kaatuneita puita mitä piti kierrellä ja juoksurytmi rikkoutui. Tämä kesä on ollut myös Lapissa aika märkä ja jalat kastuivatkin tuon tuosta. Tavoiteajat alkoivat karata jo tässä vaiheessa mielestä. Eteneminen oli kuitenkin muihin nähden kohtuullisen vauhdikasta ja nappailin porukkaa kiinni tasaisesti. Erityisesti ylä- ja alamäet olivat omaa vahvuusaluetta. Rauhalan huollosta (noin 58 km) lähdin jatkamaan matkaa joukon viidentenä ja pian vastaani käveli keskeyttämään joutunut Simpasen Juuso. Ennen Pallasta eräs juoksija saavutti minut ja menimme porukassa ohi silloin kolmantena olleesta juoksijasta, jolla oli polviongelmia. Pallaksen huoltoon saavuimme siis jaetulla kolmossijalla.

Myös täällä tein muita nopeamman huollon ja lähdin yksin kiipeämään kohti Pallaksen huippua noin 10 min aiemmin menneen Marko:n perässä. Kärjessä edennyt Mikael oli lähtenyt noin 45 min ennen minua. Olin siis paljon lähempänä kärkeä kun ikinä olisin uskonut. Jo tullessamme Pallakselle keli alkoi muuttua ja kiskaisin itsekin kuoritakin päälle huollossa. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä Taivaskerolla kävi jo melkoinen myrskytuuli. Pian alkoi myös satamaan ja näkyväisyys heikkeni välillä aika paljon.

Huoltoväli Pallakselta Hannunkuruun tuntui kestävän ikuisesti ja tällä välillä koin myös suurimmat vaikeudet kisan aikana, kun olo meni melko huteraksi enkä jaksanut enää juosta kun alamäet. Ylämäet ja tasaiset meni reippaasti sauvakävellessä. Vihdoin ja viimein saavutin seuraavan huoltopisteen ja näin että ero kakkoseen ja takana tulevaan on samaa luokkaa eli noin 15 min. Loppumatkan keskityinkin vain turvaamaan kolmossijaa, sen verran ainutlaatuinen tilanne oli käsillä.

Ylä- ja alamäet vaihtelivat, kunnes viimein saavuin pitkään Pyhäkerolle johtavaan nousuun. Säätila meni huippua lähestyttäessä melko hurjaksi, vettä satoi kaatamalla ja tuulta oli varovaisen arvion mukaan 15 m/s. Reittimerkkejä ei enää nähnyt, vaan piti edetä polkua seuraillen ja toivoa, että seuraava tolppa tulisi kohta. Lopulta huippu kuitenkin saavutettiin ja saavuin kirkon rauniolle. Edessä oli kisan pisin alamäki kohti viimeistä huoltopistettä.

Tässä vaiheessa päästin pedon irti ja alamäki Pyhäkerolta pudoteltiin melkoista vauhtia. Viimeisestä huollosta vielä pari vihreää kuulaa naamaan ja urheilujuomaa toiseen juomapulloon. Edessä enää 11 km taivalta, normaalin peruslenkin verran. Lyhyen polkuosuuden jälkeen reitti tuli hiekkatielle, jota jatkui seuraavat 5-6 km. Jalat alkoivat olla aika valmiit ja pienetkin ylämäet oli pakko kävellä. Viimein saavuttiin asfalttitielle ja maaliin oli matkaa enää 3 km.

Pakotin itseni juoksuntapaiseen asfalttipätkällä ja roihuava tunne rinnassa alkoi kasvaa sitä suuremmaksi mitä lähemmäksi maali lähestyi. Kaikki se vuodatettu hiki, mäkitreenit Pyynikillä, Haralanharjulla ja Aitovuoressa, lukuisat yksinäiset tunnit metsän keskellä olivat saamansa palkintonsa. Viimein alkoi maalin kuulutukset kuulumaan ja näin perheeni muutaman sadan metrin päässä tien varressa. 50 m ennen maalia nappasin tyttäreni kädestä kiinni ja juoksimme yhdessä maaliin. Kaikki se matkan kärsimys muuttui hetkessä suureksi iloksi ja karjaisin kovaan ääneen maaliviivalla. Työ oli tehty.

maaliintulo

Aikani oli 19 h 32 min 3 sek, joten jäin aika kauas tavoitteestani. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että keli ja reitti oli tällä kertaa sen verran haastava, että se hidasti etenemistä vähintään tunnin verran. Hävisin voittajalle vain vähän reilun tunnin, jota on pidettävä todella hyvänä suorituksena. Jopa niin kovana, etten ikinä olisi uskonut sellaiseen kykeneväni. Jälleen kerran suorituksen mahdollisti hyvin toiminut energiahuolto ja välineet. Oikea kenkävalinta (Hoka Challenger ATR 2) ja sauvat olivat avainasemassa.

Seuraavat kolme viikkoa otan nyt todella rauhallisesti ja sen jälkeen on edessä kahdeksan viikon valmistautuminen Vaarojen 131 km:n kilpailuun. Juuri nyt takki on hieman tyhjä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

nutspallas

Marko Mattila, Mikael Heerman ja Ville Maksimainen. Kuva NUTS.fi

Nutspallas.fi >

Tulokset >

 

NUTS Karhunkierros

UltraSisun Heikki Siivari tuli jaetulle toiselle sijalle viime viikonloppuna taivalletulla NUTS Karhunkierroksella. Heikki taivalsi noin 160 km:n kisan sulassa sovussa Markus Juvalan kanssa aikaan 22:19:22.  Voiton vei selvällä marginaalilla Mikael Heerman ajalla 20:30:47.

Heerman, Juvala ja Siivari palkintojenjaossa.

Heerman, Juvala ja Siivari palkintojenjaossa.

Miehet:

1. Mikael Heerman Samba Trail Running Club 20:30:47
2. Markus Juvala Samba Trail Running Club 22:19:22
2. Heikki Siivari Ultrajuoksuseura Sisu 22:19:22
4. Vesa Aurala 23:27:17

Naiset:

1. Saara Päätalo Northern Trail Runners 29:18:09
2. Kaija Järvi Tawastia Trail Club 31:22:23
3. Lotta Korhonen 31:36:44
4. Anne Rauhamäki Peräkylän ponnistus 32:21:25

Kaikki tulokset >
Kuvia >
nuts.livewallstream.com >
Kestavyysurheilu.fi: ”NUTS Karhunkierros eteni komeassa kelissä ennätysvauhdein” >

 

Tomi Ronkainen Joensuu Maratonin voittoon

Tomi Ronkainen

Tomi Ronkainen Joensuu Maratonin maalissa.

Sunnuntaina juostulla Joensuu maratonilla oli lyhyiden matkojen kuntoa kokeilemassa myös Sisun juoksijoita. Pari voittoakin tuli. Tomi Ronkainen voitti miesten maratonin ajalla 2:50:42 ja Tuula Martiskainen oli nopein N40-sarjassa ajalla 03:49:00.

M Maraton
1. Tomi Ronkainen  02:50:42  M  UltraSisu / Abloy
2. Markus Viitaniemi  03:02:30  M40  Joensuun kaupunki
3. Tommi Peltomäki  03:05:38  M40  Helsinki
4. Jussi Pietikäinen  03:05:48  M  Kontiolahti
5. Jari Turunen  03:13:41  M50  NunnaUuni Oy

N40 Maraton
1. Tuula Martiskainen 03:49:00 UltraSisu
2. Pirkko Pennala     04:02:35 Joensuu
3. Elke Nykänen     04:06:55 kpk 24/7

Kaikki tulokset »

Tomi Ronkainen toinen SAUL:n SM-tiejuoksuissa

Tomi Ronkainen ja mitalihymy

Tomi Ronkainen ja mitalihymy Kuvaaja: Pieta-Peppi Ekari

Kovaa ”pikamatkojen” kevätkuntoa uhkuva Sisun Tomi Ronkainen oli toinen M30-sarjassa Aikuisurheiluliiton SM-tiejuoksuissa Jyväskylässä 16.4. Aiemmin Malmijuoksussa 12km matkalla piirinmestaruuden 42.50 ajalla pokannut Ronkainen kellotti nyt puolimaratonilla ajan 1.18.13.

SAUL:n SM-tiejuoksut Jyväskylä 16.4.2016
M30 Puolimaraton/Halfmarathon
1. Pasi Ahonen HKV85   1.15.03
2. Tomi Ronkainen UltraS   1.18.13
3. Aki Panula KylmäkVei   1.21.27
Kaikki tulokset >


Joensuu, 44. Malmijuoksu ja tiejuoksun pm-kilpailut, 28.3.2016

1)      Teemu Toivanen LeppävVi 39.37
2)      Jami Tirkkonen Triathlon TA 41.45
3)      Tomi Ronkainen UltraS 42.50  (pm 1.)
4)      Tomi Pyylampi JoensKa 45.10  (pm 2.)
5)      Petri Turpeinen JoensKa 45.22  (pm 3.)
Kaikki tulokset >

Transgrancanaria 2016 – Ensimmäinen vuoristoultrani

trans_gc
20 h 38 min 59 sek, 124,2 km@10:00 min/km, keskisyke 126, nousumetrit 8154, sijoitus 134. (kaikki), 41. (M40)

Koko loppusyksyn ja sydäntalven harjoitukset olivat tähdänneet kohti tätä Gran Canarian lomasaarella järjestettävää Ultra Trail World Touriin kuuluvaa kilpailua. Tänä vuonna kisa sattui onnekkaasti hiihtolomaviikolle, niin sain myös perheen mukaan kannustamaan. Saavuimme pelipaikoille kisaviikon maanantaina ja alkuviikko meni viettäessä perhelomalaisen normaalia arkea. No pari pientä valmistavaa lenkkiä tuli sentään heitettyä, että edes aavistukseen tottui lämpimämpiin olosuhteisiin. Kerran käytiin myös autolla ylhäällä vuorilla, missä kisareitti pääasiassa kulki. Roque Nublo tuli nähtyä siis pariin otteeseen tällä reissulla. Vihdoin koetti sitten perjantai ja keskittyminen itse kilpailuun alkoi lopullisesti.

transgrancanaria_s

Roque Nublo

Tapasimme suomalaisten pitkänmatkan kisaajien kanssa illalla ennen starttiin Agaeteen vievien bussien lähtöä ja jatkoimme miittiä myös lähtöpaikalla, jossa piti odotella hieman toista tuntia ennenkuin pääsi matkaan. Tunnelma meidän kesken oli varsin vapautunut, vaikka varmaan itsekullakin oli perhosia mahanpohjassa. Mukana oli useiden vuoristoultrien konkareita ja sitten myös meitä noviiseja. Noin 20 minuuttia ennen starttia siirrymme varsinaisena lähtöpaikkana toimivalle aallonmurtajalle ja tasan klo 23 paikallista aikaa yli 700 päinen juoksijajoukko päästettiin matkaan melkoisissa karnevaalitunnelmissa.

Vähän matkaa juostiin katuja pitkin ja haettiin asetelmia ennen kääntymistä ensimmäiseen noin 10 km (1400 nousumetriä) pitkään nousuun. Olin päättänyt ottaa ensimäisen nousun melko rauhallisesti ja se sujuikin leppoisasti sauvakävellessä muutaman muun suomalaisjuoksijan (Nina, Pekka, Tomi) kanssa. Sykkeet eivät nousseet edes aerobisen kynnyksen tasolle ja pian mäki olikin takana. Ensimmäinen väliaikapiste saavutettiin noin ajassa 1 h 45 min ja sijoitus oli 333.

Pian ensimmäisen nousun jälkeen käännyttiinkin lähes yhtä pitkään laskuun, joka oli osittain aika teknistä serpentiinialamäkeä irtokivillä höystettynä. Luonnollisesti oli säkkipimeä, joten senkin takia piti ottaa vähän varovaisesti. Kaikki loppuu aikanaan, kuten myös tämäkin alamäki ja saavuin pian Tirman huoltoon. Alamäkeä seurasi taas luonnollisesti ylämäki, joka olikin varsin tekninen ja paikoin jyrkkä. Tässä ylämäessä alkoi tulla selkiä vastaan oikein urakalla ja olinkin parantanut sijoitustani seuraavaan väliaikapisteeseen yli 70 pykälää. Aika moni oli lähtenyt hurjaa kyytiä liikenteeseen. Tällä pätkällä ohitin kamojaan säätämässä olleen Jenni:n, jonka kanssa juostiinkin sitten yli 4 tuntia yhdessä. Ensimmäinen maraton oli takana Fontanalesin huollossa noin ajassa 7 h 10 min ja nousua oli tehty jo 3800 metriä. Olo oli silti vielä todella virkeä ja pian aamukin alkoi sarastamaan.

Hieman ennen Terorin huoltoa reitille sattui erittäin jyrkkä muutaman sadan metrin tömpyrä, jota noustessani en huomannut juoksukumppanin jääneen jälkeen. Jatkoin matkaa yksin kohti Teroria ja sinne pudotellessa oli taas aika paljon jyrkkää asfalttialamäkeä, kuten monen muunkin kylän yhteydessä. Tähän en oikein ollut osannut varautua ja se olikin osoittautua kohtalokkaaksi virheeksi. Terorin väliaikapisteellä oli aikaa kulunut reilu 9 tuntia ja olin noussut kokonaiskisassa jo sijalle 184. Tähän sitten loppuikin helpot kilometrit ja alkoi varsinainen ultraaminen.

Olin jo ennen kisaa kuullut useammalta taholta pelotteluja Cruz de Tejedalle johtavasta yli tonnin noususta valehuippuineen ja päättymättömine rinteineen. Nousu oli kieltämättä maineensa veroinen ja oma tunkkauskuntoni alkoi hyytyä uhkaavasti juuri niihin aikoihin kun Advanced-sarjan kärki ohitti minut. Reidet ja pakarat osoittivat selkeitä väsymyksen merkkejä, mutta sitkeästi sauvomalla tämäkin huippu saavutettiin ja lähdettiin pudottelemaan alaspäin kohti Tejedan kylää. Tässä laskussa alkoivat sitten myös etureidet ilmoittelemaan työsopimuksen päättymisestä. Ensimmäistä kertaa alkoi käydä mielessä, että mitenhän tässä vielä mahtaa äijän käydä. Vauhti pysyi kuitenkin koko ajan ihan siedettävänä ja Tejedan huollon jälkeen aloin nousemaan jo toisen kerran viikon sisällä kohti kenties Gran Canarian kuuluisinta maamerkkiä Roque Nubloa. Tässä vaiheessa alkoi paistaa myös aurinko ja se ei varsinaisesti helpottanut yhtään jo väsyneen taapertajan matkaa.

Nousu Roque Nublolle oli itselleni koko kisa vaikeinta aikaa, energiatasot olivat todella alhaalla ja lihakset jo kovin väsyneet. Toisaalta tiesin että tämä on koko kisan viimeinen ISO nousu ja viimeinen maraton olisi pääosin laskuvoittoista. Suomalaisella SISUlla raahustin huipun check pointille ja otin itsestäni pakollisen selfien, johon vahingossa tallettuikin sen hetkinen olotila kasvonpiirteisiin. Kummasti sijoitukseni nousi koko ajan, joten ei kai se sitten muillakaan helppoa ollut. Täältä ei ollutkaan kuin lyhyt siirtymä seuraavalle huoltopisteelle Garanoniin, jossa odotteli myös oma dropbag. Päätin pitää aavistuksen pidemmän huollon, join palautusjuoman dropbagista, täydensin geelit ja nautin runsain mitoin järjestäjien pöydän antimista. Eli ehkä peräti 10 min maltoin pysähtyä. Täällä tuli täyteen toinen maraton ja siihen kului aikaa aika tasan 7 h.

Matka jatkui seuraavaksi kohti Gran Canarian korkeinta kohtaa Pico Nievesia, jonne saavuin vähän alle 15 tunnin ajassa lyhyen mutta koko kisan jyrkimmän nousupätkän jälkeen. Tässä vaiheessa aloin ensimmäistä kertaa haaveilla jopa 22 tunnin ajasta, matkaa oli jäljellä 40 kilometriä josta suurin osa alamäkeen. Heti ensimmäinen yli 10 kilometriä pitkä alamäki Tunteen kertoi sitten totuuden. Etureidet olivat totaalisen jumissa ja jokainen juoksuaskel alamäkeen sattui niin pirusti. Purin hammasta ja pakotin itseni juoksemaan sen minkä kykenin kivisiä polkuja ja kiviteitä ja lopulta saavuttiin Tunteen. Ohitseni oli lappanut aika paljon porukkaa, mutta olin itsekin ohitellut vielä enemmän hyytyneitä, joten sijoitukseni oli pysyny suunnilleen vakiona.

Tunten jälkeen matka jatkoi pitkin viime vuodesta uusittua reittiä kohti Ayagauresin kylää. Nyt meinasi kipeiden reisien lisäksi väsymyskin tulla peliin ja huomasin välillä käveleväni jo tasaisiakin. Piti oikein pakottaa itseään takaisin juoksuun. Ensin tunkattiin taas muutama sata metriä ylös ja sitten lähdettiin laskeutumaan kohti seuraavaa huoltoa kenties koko kisan teknisintä kivikkoalamäkeä pitkin. Ei varsinaisesti mitään herkkua kun etureidet eivät enää toimi ja jalkojen ajoitus on ihan pielessä. Sauvoista oli tässä vaiheessa iso apu myös alamäessä, kun niillä pystyi lievittämään vähän reisille tulevia iskuja. Ayagauresin kylässä olin vielä sellaisessa hapessa ajassa 18 h 14 min että olin jo melko varma 22 tunnin alittumisesta, mitä olin pitänyt itselleni ihan maksimisuorituksena etukäteen. Tätä paremmasta en vieläkään uskaltanut haaveilla.

Maaliin oli matkaa enää reilu 17 km ja viimeinen pätkä alkoi vielä yhdellä nousulla vuoren rinteelle, tosin tietä pitkin ja sitten lyhyellä mutta jyrkällä polkualamäellä joenuomaan joka veisi kohti Maspalomasia. Tätä erittäin kivikkoista joenuomaa jatkui sitten yli 10 km. Maasto tasottui olennaisesti ja väsyneet jalat innostuivat vielä uudestaan juoksuaskelista. 10 km ennen maalia huomasin että mullahan on vielä melkein 1,5 h aikaa alittaa jopa 21 tunnin raja ja sisäinen kilpailuviettini heräsi. Pistin sauvat reppuun ja rutistin itsestäni vielä yhden vaihteen päälle.

Viimeinen kymppi menikin sitten jalkojen kuntoon ja miehen olemukseen nähden yllättävän hyvin alle tuntiin. Pian saavuttiin jo Maspalomasin kaupungin laidalle ja juoksemaan tulvavesikanavaan. Siitä pikainen pistäytyminen viimeiselle huoltopisteelle ja sitten kohti maalipaikkaa Expo Melonerisia. Viimeinen pari kilsaa tultiin katuja pitkin ja jo kaukaa kuului maalipaikan karnevaalipauhu. Tiesin perheeni olevan vastaanottamassa ja kun saavuin viimeiseen käännökseen alkoi järjestäjien kaiuttimista kuulumaan järjetöntä ”Ville, Ville, Ville”-kannustusta. Mikki oli lyöty suoraan vaimon naaman eteen ja poikanikin pääsi ääneen. Loppusuora meni aikamoisen tunnekuohun vallassa, löin läpsyt perheeni ja kannustamaan tulleen tuttavan kanssa ja kiipesin maalikorokkeelle jossa innostuin vielä spontaaniin ilmahyppyyn. Olin alittanu 21 h ja vielä reilusti. Loppuaikani oli 20 h 38 min ja 59 sek. Paljon parempi kun olin itse arvioinut pystyväni edes ns. pöljänä päivänä. Sijoitus kaikista maaliintulleista 134. ja ikäsarjassani 41. Maalin jälkeen kellahdin asfaltille reilu 25 min aiemmin maaliin tullen Juha:n viereen vaihtamaan kisakuulumisia…

Näinkin hyvän suorituksen mahdollisti oikein kohdennettujen erikoisharjoituksien lisäksi myös se, että neste-/energiahuolto toimi kisan aikana aivan täydellisesti. Jalkojen iskunkestävyyttä olisi pitänyt saada vielä paremmalle tolalle, tietoinen riski toteutui siltä osin että etureidet menivät kyllä muusiksi jo melko aikaisessa vaiheessa. Onneksi tähän on lääke tiedossa, kunhan vaan jalat kestävät treeniä kovemmilla alustoilla ja alamäessä. Vauhti pysyi läpi kisan kuitenkin tasaisena, joten siinä mielessä voimanjako oli onnistunut suhteellisen hyvin. Nyt hieman huilia suunnitelmallisesta treenauksesta ja sitten huhtikuussa aloitetaan valmistautuminen kohti NUTS Ylläs-Pallas-Hetan 134 km:n matkaa.

transgrancanaria