Ville Maksimainen NUTS Pallas (134 km, 4000+ asc) 15.-16.7.2016

Sisun pojat lähtövalmiina

Ville ja Tomi lähtövalmiina Ylläksellä.

Keväisen Kanarian hupailun (Transgrancanaria 125 km) jälkeen meni muutama viikko lepäillessä ja parannellessa sormeen iskenyttä tulehdusta. Kevään aikana tuli vielä sairastettua pakollinen flunssa, mutta toukokuussa sain taas treeneistä hyvin kiinni ja harjoitukset sujuivat hyvin viimeistelyyn saakka. Siksi lähdin melko luottavaisin mielin matkaan kohti elämäni toistaiseksi pisintä juoksukisaa. Asetin tavoitteeksi 19 tunnin loppuajan ja ajattelin sen riittävän kovassa porukassa jonnekin 10.-15. sijan paikkeille. Molemmissa arvioissa olin tällä kertaa väärässä.

Saavuin lähtöpaikalle Ylläkselle vasta kisapäivänä ja ylimääräistä aikaa hengailuun ei juuri jäänyt. Tuttuja tuli tavattua ennen starttia ja höpötettyä niitä näitä. Keli oli Ylläksellä aurinkoinen ja jopa kuuma. Startti koetti klo 18 ja satapäinen juoksijajoukko lähti tunkkaamaan kohti Ylläksen huippua.

Strategiani oli aloittaa rauhallisesti, saada kroppa toimimaan ja sitten säilyttää saavutettu vauhti mahdollisimman tasaisena. Kohtuullisesti tässä onnistuinkin, mutta pikkaisen liian lujaa tuli mentyä ensimmäinen yli 400 verttimetrin nousu ja sitä seurannut lasku. Ensimmäisessä väliajassa taisin olla suunnilleen kahdeskymmenes. Seuraavaksi noustiin Pirunkurua ylös Kesänkitunturille ja aurinko porotti todella paahtavasti. Pikkuhiljaa matkan edetessä muodostui muutaman hengen juoksuporukka (mm. naisten sarjan tuleva voittaja ja kolmonen), joka jatkoikin sitten yhdessä matkaa ensimmäiseen huoltoon saakka. Tässä vaiheessa matkaa oli takana noin 30 km.

Huollin itseni vähän muuta porukkaa nopeammin ja lähdin kiipeämään seuraavalle tunturille. Tässä vaiheessa reitti muuttui teknisemmäksi ja olennaisesti hitaammaksi. Reitillä oli paljon kaatuneita puita mitä piti kierrellä ja juoksurytmi rikkoutui. Tämä kesä on ollut myös Lapissa aika märkä ja jalat kastuivatkin tuon tuosta. Tavoiteajat alkoivat karata jo tässä vaiheessa mielestä. Eteneminen oli kuitenkin muihin nähden kohtuullisen vauhdikasta ja nappailin porukkaa kiinni tasaisesti. Erityisesti ylä- ja alamäet olivat omaa vahvuusaluetta. Rauhalan huollosta (noin 58 km) lähdin jatkamaan matkaa joukon viidentenä ja pian vastaani käveli keskeyttämään joutunut Simpasen Juuso. Ennen Pallasta eräs juoksija saavutti minut ja menimme porukassa ohi silloin kolmantena olleesta juoksijasta, jolla oli polviongelmia. Pallaksen huoltoon saavuimme siis jaetulla kolmossijalla.

Myös täällä tein muita nopeamman huollon ja lähdin yksin kiipeämään kohti Pallaksen huippua noin 10 min aiemmin menneen Marko:n perässä. Kärjessä edennyt Mikael oli lähtenyt noin 45 min ennen minua. Olin siis paljon lähempänä kärkeä kun ikinä olisin uskonut. Jo tullessamme Pallakselle keli alkoi muuttua ja kiskaisin itsekin kuoritakin päälle huollossa. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä Taivaskerolla kävi jo melkoinen myrskytuuli. Pian alkoi myös satamaan ja näkyväisyys heikkeni välillä aika paljon.

Huoltoväli Pallakselta Hannunkuruun tuntui kestävän ikuisesti ja tällä välillä koin myös suurimmat vaikeudet kisan aikana, kun olo meni melko huteraksi enkä jaksanut enää juosta kun alamäet. Ylämäet ja tasaiset meni reippaasti sauvakävellessä. Vihdoin ja viimein saavutin seuraavan huoltopisteen ja näin että ero kakkoseen ja takana tulevaan on samaa luokkaa eli noin 15 min. Loppumatkan keskityinkin vain turvaamaan kolmossijaa, sen verran ainutlaatuinen tilanne oli käsillä.

Ylä- ja alamäet vaihtelivat, kunnes viimein saavuin pitkään Pyhäkerolle johtavaan nousuun. Säätila meni huippua lähestyttäessä melko hurjaksi, vettä satoi kaatamalla ja tuulta oli varovaisen arvion mukaan 15 m/s. Reittimerkkejä ei enää nähnyt, vaan piti edetä polkua seuraillen ja toivoa, että seuraava tolppa tulisi kohta. Lopulta huippu kuitenkin saavutettiin ja saavuin kirkon rauniolle. Edessä oli kisan pisin alamäki kohti viimeistä huoltopistettä.

Tässä vaiheessa päästin pedon irti ja alamäki Pyhäkerolta pudoteltiin melkoista vauhtia. Viimeisestä huollosta vielä pari vihreää kuulaa naamaan ja urheilujuomaa toiseen juomapulloon. Edessä enää 11 km taivalta, normaalin peruslenkin verran. Lyhyen polkuosuuden jälkeen reitti tuli hiekkatielle, jota jatkui seuraavat 5-6 km. Jalat alkoivat olla aika valmiit ja pienetkin ylämäet oli pakko kävellä. Viimein saavuttiin asfalttitielle ja maaliin oli matkaa enää 3 km.

Pakotin itseni juoksuntapaiseen asfalttipätkällä ja roihuava tunne rinnassa alkoi kasvaa sitä suuremmaksi mitä lähemmäksi maali lähestyi. Kaikki se vuodatettu hiki, mäkitreenit Pyynikillä, Haralanharjulla ja Aitovuoressa, lukuisat yksinäiset tunnit metsän keskellä olivat saamansa palkintonsa. Viimein alkoi maalin kuulutukset kuulumaan ja näin perheeni muutaman sadan metrin päässä tien varressa. 50 m ennen maalia nappasin tyttäreni kädestä kiinni ja juoksimme yhdessä maaliin. Kaikki se matkan kärsimys muuttui hetkessä suureksi iloksi ja karjaisin kovaan ääneen maaliviivalla. Työ oli tehty.

maaliintulo

Aikani oli 19 h 32 min 3 sek, joten jäin aika kauas tavoitteestani. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että keli ja reitti oli tällä kertaa sen verran haastava, että se hidasti etenemistä vähintään tunnin verran. Hävisin voittajalle vain vähän reilun tunnin, jota on pidettävä todella hyvänä suorituksena. Jopa niin kovana, etten ikinä olisi uskonut sellaiseen kykeneväni. Jälleen kerran suorituksen mahdollisti hyvin toiminut energiahuolto ja välineet. Oikea kenkävalinta (Hoka Challenger ATR 2) ja sauvat olivat avainasemassa.

Seuraavat kolme viikkoa otan nyt todella rauhallisesti ja sen jälkeen on edessä kahdeksan viikon valmistautuminen Vaarojen 131 km:n kilpailuun. Juuri nyt takki on hieman tyhjä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

nutspallas

Marko Mattila, Mikael Heerman ja Ville Maksimainen. Kuva NUTS.fi

Nutspallas.fi >

Tulokset >

 

NUTS Karhunkierros

UltraSisun Heikki Siivari tuli jaetulle toiselle sijalle viime viikonloppuna taivalletulla NUTS Karhunkierroksella. Heikki taivalsi noin 160 km:n kisan sulassa sovussa Markus Juvalan kanssa aikaan 22:19:22.  Voiton vei selvällä marginaalilla Mikael Heerman ajalla 20:30:47.

Heerman, Juvala ja Siivari palkintojenjaossa.

Heerman, Juvala ja Siivari palkintojenjaossa.

Miehet:

1. Mikael Heerman Samba Trail Running Club 20:30:47
2. Markus Juvala Samba Trail Running Club 22:19:22
2. Heikki Siivari Ultrajuoksuseura Sisu 22:19:22
4. Vesa Aurala 23:27:17

Naiset:

1. Saara Päätalo Northern Trail Runners 29:18:09
2. Kaija Järvi Tawastia Trail Club 31:22:23
3. Lotta Korhonen 31:36:44
4. Anne Rauhamäki Peräkylän ponnistus 32:21:25

Kaikki tulokset >
Kuvia >
nuts.livewallstream.com >
Kestavyysurheilu.fi: ”NUTS Karhunkierros eteni komeassa kelissä ennätysvauhdein” >

 

Tomi Ronkainen Joensuu Maratonin voittoon

Tomi Ronkainen

Tomi Ronkainen Joensuu Maratonin maalissa.

Sunnuntaina juostulla Joensuu maratonilla oli lyhyiden matkojen kuntoa kokeilemassa myös Sisun juoksijoita. Pari voittoakin tuli. Tomi Ronkainen voitti miesten maratonin ajalla 2:50:42 ja Tuula Martiskainen oli nopein N40-sarjassa ajalla 03:49:00.

M Maraton
1. Tomi Ronkainen  02:50:42  M  UltraSisu / Abloy
2. Markus Viitaniemi  03:02:30  M40  Joensuun kaupunki
3. Tommi Peltomäki  03:05:38  M40  Helsinki
4. Jussi Pietikäinen  03:05:48  M  Kontiolahti
5. Jari Turunen  03:13:41  M50  NunnaUuni Oy

N40 Maraton
1. Tuula Martiskainen 03:49:00 UltraSisu
2. Pirkko Pennala     04:02:35 Joensuu
3. Elke Nykänen     04:06:55 kpk 24/7

Kaikki tulokset »

Tomi Ronkainen toinen SAUL:n SM-tiejuoksuissa

Tomi Ronkainen ja mitalihymy

Tomi Ronkainen ja mitalihymy Kuvaaja: Pieta-Peppi Ekari

Kovaa ”pikamatkojen” kevätkuntoa uhkuva Sisun Tomi Ronkainen oli toinen M30-sarjassa Aikuisurheiluliiton SM-tiejuoksuissa Jyväskylässä 16.4. Aiemmin Malmijuoksussa 12km matkalla piirinmestaruuden 42.50 ajalla pokannut Ronkainen kellotti nyt puolimaratonilla ajan 1.18.13.

SAUL:n SM-tiejuoksut Jyväskylä 16.4.2016
M30 Puolimaraton/Halfmarathon
1. Pasi Ahonen HKV85   1.15.03
2. Tomi Ronkainen UltraS   1.18.13
3. Aki Panula KylmäkVei   1.21.27
Kaikki tulokset >


Joensuu, 44. Malmijuoksu ja tiejuoksun pm-kilpailut, 28.3.2016

1)      Teemu Toivanen LeppävVi 39.37
2)      Jami Tirkkonen Triathlon TA 41.45
3)      Tomi Ronkainen UltraS 42.50  (pm 1.)
4)      Tomi Pyylampi JoensKa 45.10  (pm 2.)
5)      Petri Turpeinen JoensKa 45.22  (pm 3.)
Kaikki tulokset >

Transgrancanaria 2016 – Ensimmäinen vuoristoultrani

trans_gc
20 h 38 min 59 sek, 124,2 km@10:00 min/km, keskisyke 126, nousumetrit 8154, sijoitus 134. (kaikki), 41. (M40)

Koko loppusyksyn ja sydäntalven harjoitukset olivat tähdänneet kohti tätä Gran Canarian lomasaarella järjestettävää Ultra Trail World Touriin kuuluvaa kilpailua. Tänä vuonna kisa sattui onnekkaasti hiihtolomaviikolle, niin sain myös perheen mukaan kannustamaan. Saavuimme pelipaikoille kisaviikon maanantaina ja alkuviikko meni viettäessä perhelomalaisen normaalia arkea. No pari pientä valmistavaa lenkkiä tuli sentään heitettyä, että edes aavistukseen tottui lämpimämpiin olosuhteisiin. Kerran käytiin myös autolla ylhäällä vuorilla, missä kisareitti pääasiassa kulki. Roque Nublo tuli nähtyä siis pariin otteeseen tällä reissulla. Vihdoin koetti sitten perjantai ja keskittyminen itse kilpailuun alkoi lopullisesti.

transgrancanaria_s

Roque Nublo

Tapasimme suomalaisten pitkänmatkan kisaajien kanssa illalla ennen starttiin Agaeteen vievien bussien lähtöä ja jatkoimme miittiä myös lähtöpaikalla, jossa piti odotella hieman toista tuntia ennenkuin pääsi matkaan. Tunnelma meidän kesken oli varsin vapautunut, vaikka varmaan itsekullakin oli perhosia mahanpohjassa. Mukana oli useiden vuoristoultrien konkareita ja sitten myös meitä noviiseja. Noin 20 minuuttia ennen starttia siirrymme varsinaisena lähtöpaikkana toimivalle aallonmurtajalle ja tasan klo 23 paikallista aikaa yli 700 päinen juoksijajoukko päästettiin matkaan melkoisissa karnevaalitunnelmissa.

Vähän matkaa juostiin katuja pitkin ja haettiin asetelmia ennen kääntymistä ensimmäiseen noin 10 km (1400 nousumetriä) pitkään nousuun. Olin päättänyt ottaa ensimäisen nousun melko rauhallisesti ja se sujuikin leppoisasti sauvakävellessä muutaman muun suomalaisjuoksijan (Nina, Pekka, Tomi) kanssa. Sykkeet eivät nousseet edes aerobisen kynnyksen tasolle ja pian mäki olikin takana. Ensimmäinen väliaikapiste saavutettiin noin ajassa 1 h 45 min ja sijoitus oli 333.

Pian ensimmäisen nousun jälkeen käännyttiinkin lähes yhtä pitkään laskuun, joka oli osittain aika teknistä serpentiinialamäkeä irtokivillä höystettynä. Luonnollisesti oli säkkipimeä, joten senkin takia piti ottaa vähän varovaisesti. Kaikki loppuu aikanaan, kuten myös tämäkin alamäki ja saavuin pian Tirman huoltoon. Alamäkeä seurasi taas luonnollisesti ylämäki, joka olikin varsin tekninen ja paikoin jyrkkä. Tässä ylämäessä alkoi tulla selkiä vastaan oikein urakalla ja olinkin parantanut sijoitustani seuraavaan väliaikapisteeseen yli 70 pykälää. Aika moni oli lähtenyt hurjaa kyytiä liikenteeseen. Tällä pätkällä ohitin kamojaan säätämässä olleen Jenni:n, jonka kanssa juostiinkin sitten yli 4 tuntia yhdessä. Ensimmäinen maraton oli takana Fontanalesin huollossa noin ajassa 7 h 10 min ja nousua oli tehty jo 3800 metriä. Olo oli silti vielä todella virkeä ja pian aamukin alkoi sarastamaan.

Hieman ennen Terorin huoltoa reitille sattui erittäin jyrkkä muutaman sadan metrin tömpyrä, jota noustessani en huomannut juoksukumppanin jääneen jälkeen. Jatkoin matkaa yksin kohti Teroria ja sinne pudotellessa oli taas aika paljon jyrkkää asfalttialamäkeä, kuten monen muunkin kylän yhteydessä. Tähän en oikein ollut osannut varautua ja se olikin osoittautua kohtalokkaaksi virheeksi. Terorin väliaikapisteellä oli aikaa kulunut reilu 9 tuntia ja olin noussut kokonaiskisassa jo sijalle 184. Tähän sitten loppuikin helpot kilometrit ja alkoi varsinainen ultraaminen.

Olin jo ennen kisaa kuullut useammalta taholta pelotteluja Cruz de Tejedalle johtavasta yli tonnin noususta valehuippuineen ja päättymättömine rinteineen. Nousu oli kieltämättä maineensa veroinen ja oma tunkkauskuntoni alkoi hyytyä uhkaavasti juuri niihin aikoihin kun Advanced-sarjan kärki ohitti minut. Reidet ja pakarat osoittivat selkeitä väsymyksen merkkejä, mutta sitkeästi sauvomalla tämäkin huippu saavutettiin ja lähdettiin pudottelemaan alaspäin kohti Tejedan kylää. Tässä laskussa alkoivat sitten myös etureidet ilmoittelemaan työsopimuksen päättymisestä. Ensimmäistä kertaa alkoi käydä mielessä, että mitenhän tässä vielä mahtaa äijän käydä. Vauhti pysyi kuitenkin koko ajan ihan siedettävänä ja Tejedan huollon jälkeen aloin nousemaan jo toisen kerran viikon sisällä kohti kenties Gran Canarian kuuluisinta maamerkkiä Roque Nubloa. Tässä vaiheessa alkoi paistaa myös aurinko ja se ei varsinaisesti helpottanut yhtään jo väsyneen taapertajan matkaa.

Nousu Roque Nublolle oli itselleni koko kisa vaikeinta aikaa, energiatasot olivat todella alhaalla ja lihakset jo kovin väsyneet. Toisaalta tiesin että tämä on koko kisan viimeinen ISO nousu ja viimeinen maraton olisi pääosin laskuvoittoista. Suomalaisella SISUlla raahustin huipun check pointille ja otin itsestäni pakollisen selfien, johon vahingossa tallettuikin sen hetkinen olotila kasvonpiirteisiin. Kummasti sijoitukseni nousi koko ajan, joten ei kai se sitten muillakaan helppoa ollut. Täältä ei ollutkaan kuin lyhyt siirtymä seuraavalle huoltopisteelle Garanoniin, jossa odotteli myös oma dropbag. Päätin pitää aavistuksen pidemmän huollon, join palautusjuoman dropbagista, täydensin geelit ja nautin runsain mitoin järjestäjien pöydän antimista. Eli ehkä peräti 10 min maltoin pysähtyä. Täällä tuli täyteen toinen maraton ja siihen kului aikaa aika tasan 7 h.

Matka jatkui seuraavaksi kohti Gran Canarian korkeinta kohtaa Pico Nievesia, jonne saavuin vähän alle 15 tunnin ajassa lyhyen mutta koko kisan jyrkimmän nousupätkän jälkeen. Tässä vaiheessa aloin ensimmäistä kertaa haaveilla jopa 22 tunnin ajasta, matkaa oli jäljellä 40 kilometriä josta suurin osa alamäkeen. Heti ensimmäinen yli 10 kilometriä pitkä alamäki Tunteen kertoi sitten totuuden. Etureidet olivat totaalisen jumissa ja jokainen juoksuaskel alamäkeen sattui niin pirusti. Purin hammasta ja pakotin itseni juoksemaan sen minkä kykenin kivisiä polkuja ja kiviteitä ja lopulta saavuttiin Tunteen. Ohitseni oli lappanut aika paljon porukkaa, mutta olin itsekin ohitellut vielä enemmän hyytyneitä, joten sijoitukseni oli pysyny suunnilleen vakiona.

Tunten jälkeen matka jatkoi pitkin viime vuodesta uusittua reittiä kohti Ayagauresin kylää. Nyt meinasi kipeiden reisien lisäksi väsymyskin tulla peliin ja huomasin välillä käveleväni jo tasaisiakin. Piti oikein pakottaa itseään takaisin juoksuun. Ensin tunkattiin taas muutama sata metriä ylös ja sitten lähdettiin laskeutumaan kohti seuraavaa huoltoa kenties koko kisan teknisintä kivikkoalamäkeä pitkin. Ei varsinaisesti mitään herkkua kun etureidet eivät enää toimi ja jalkojen ajoitus on ihan pielessä. Sauvoista oli tässä vaiheessa iso apu myös alamäessä, kun niillä pystyi lievittämään vähän reisille tulevia iskuja. Ayagauresin kylässä olin vielä sellaisessa hapessa ajassa 18 h 14 min että olin jo melko varma 22 tunnin alittumisesta, mitä olin pitänyt itselleni ihan maksimisuorituksena etukäteen. Tätä paremmasta en vieläkään uskaltanut haaveilla.

Maaliin oli matkaa enää reilu 17 km ja viimeinen pätkä alkoi vielä yhdellä nousulla vuoren rinteelle, tosin tietä pitkin ja sitten lyhyellä mutta jyrkällä polkualamäellä joenuomaan joka veisi kohti Maspalomasia. Tätä erittäin kivikkoista joenuomaa jatkui sitten yli 10 km. Maasto tasottui olennaisesti ja väsyneet jalat innostuivat vielä uudestaan juoksuaskelista. 10 km ennen maalia huomasin että mullahan on vielä melkein 1,5 h aikaa alittaa jopa 21 tunnin raja ja sisäinen kilpailuviettini heräsi. Pistin sauvat reppuun ja rutistin itsestäni vielä yhden vaihteen päälle.

Viimeinen kymppi menikin sitten jalkojen kuntoon ja miehen olemukseen nähden yllättävän hyvin alle tuntiin. Pian saavuttiin jo Maspalomasin kaupungin laidalle ja juoksemaan tulvavesikanavaan. Siitä pikainen pistäytyminen viimeiselle huoltopisteelle ja sitten kohti maalipaikkaa Expo Melonerisia. Viimeinen pari kilsaa tultiin katuja pitkin ja jo kaukaa kuului maalipaikan karnevaalipauhu. Tiesin perheeni olevan vastaanottamassa ja kun saavuin viimeiseen käännökseen alkoi järjestäjien kaiuttimista kuulumaan järjetöntä ”Ville, Ville, Ville”-kannustusta. Mikki oli lyöty suoraan vaimon naaman eteen ja poikanikin pääsi ääneen. Loppusuora meni aikamoisen tunnekuohun vallassa, löin läpsyt perheeni ja kannustamaan tulleen tuttavan kanssa ja kiipesin maalikorokkeelle jossa innostuin vielä spontaaniin ilmahyppyyn. Olin alittanu 21 h ja vielä reilusti. Loppuaikani oli 20 h 38 min ja 59 sek. Paljon parempi kun olin itse arvioinut pystyväni edes ns. pöljänä päivänä. Sijoitus kaikista maaliintulleista 134. ja ikäsarjassani 41. Maalin jälkeen kellahdin asfaltille reilu 25 min aiemmin maaliin tullen Juha:n viereen vaihtamaan kisakuulumisia…

Näinkin hyvän suorituksen mahdollisti oikein kohdennettujen erikoisharjoituksien lisäksi myös se, että neste-/energiahuolto toimi kisan aikana aivan täydellisesti. Jalkojen iskunkestävyyttä olisi pitänyt saada vielä paremmalle tolalle, tietoinen riski toteutui siltä osin että etureidet menivät kyllä muusiksi jo melko aikaisessa vaiheessa. Onneksi tähän on lääke tiedossa, kunhan vaan jalat kestävät treeniä kovemmilla alustoilla ja alamäessä. Vauhti pysyi läpi kisan kuitenkin tasaisena, joten siinä mielessä voimanjako oli onnistunut suhteellisen hyvin. Nyt hieman huilia suunnitelmallisesta treenauksesta ja sitten huhtikuussa aloitetaan valmistautuminen kohti NUTS Ylläs-Pallas-Hetan 134 km:n matkaa.

transgrancanaria

Uudenvuodenjuoksu

Sisu järjestää tänäkin vuonna perinteisen uudevuodenjuoksun.

Paikka: Kartanotie 9 Joensuu »
Aika: Aloitetaan 31.12.2015 klo 19:00 ja lopetetaan klo 24:00.
Reitti: Juostaan noin 500m pitkää kierrosta
Ilmoittautuminen: Ei ennakkoilmoittautumista
Osallistumismaksu: vapaaehtoinen osallistumismaksu
Huolto: Käytössämme on keittiö ja lämmintä tilaa juomahuoltoa ja varusteiden vaihtoa varten. Lisäksi saunomis- ja peseytymismahdollisuus. Tarjolla kahvia ja glögiä.

Jokainen voi juosta tai kävellä oman halunsa ja kiinnostuksensa mukaan kilometrin tai miten paljon kerkeää. Valaistuksen taso vaihtelee reitin varrella, eli kannattaa ottaa varmuuden vuoksi otsalammppu mukaan.

Lisätietoja: Jari Soikkeli 0415177792

Tervetuloa!

Satun ja Inkan tunnelmia Vaarojen maratonilta 2015

Sisu-tytöt Satu, Inka ja Sointu ennen maratonin starttia.

Sisu-tytöt Satu, Inka ja Sointu ennen maratonin starttia.

Lähdetään pitämään hauskaa, kokeillaan omia rajoja ja juostaan reipasta vauhtia! Siinä etukäteissuunitelmia ennen tämän vuotista Vaarojen maratonia. Juoksurepussa riittävästi nestettä mukana ja aiemmin hyviksi havaitut geelit ja muut eväät matkassa starttasimme satojen muiden juoksijoiden letkassa kauniissa syyssäässä. Pieni alkujännityskin kaikkosi alkumatkaa taivaltaessa, varsinkin kun alkumatka oli melkoisen helppoa ja alamäkivoittoista juoksemista.

Olimme sopineet aiemmin, että jos vauhti on molemmille sopivaa, niin juostaan porukassa, mutta jos siltä tuntuu, niin ei kun vaan tossua toisen eteen ja menoksi. Vauhti oli mukavan reipasta, ja vielä reippaammaksi se muuttui, kun Satu bongasi polulta kepeästi taivaltavan tuttunsa. Joten ei kun perään, ja alle kuuden tunnin aikaa tavoittelemaan. Vaikka kestävyysharjoittelua on jo jokunen vuosi takana, mäkisillä poluilla juoksemisen rankkuus yllätti. Kiviniemeen tultaessa saimme ikioman lauttakyydin ja samalla sai vähän tankattua geeliäkin, kun geelin ja nesteen nauttiminen oli juoksuun keskittyessä oli vähän unohtunut. ISO virhe, voi todeta näin jälkiviisaana. Hoippuva askel sai kummasti voimaa, kun vastarannan kannustajat olivatkin tuttuja juoksuporukoista, ja juoksu rupesi tuntumaan taas mukavalta. Alkupätkä Ryläykselle mennessäkään ei tuntunut mitenkään pahalta, kun kävelimme suosiolla jyrkimmät mäet.

Jossain vaiheessa ne Ryläyksen mäet kuitenkin rupesivat tuntumaan, niin ylä- kuin alamäetkin olivat välillä aika hankalia. Satu jaksoi pitää hienosti vauhtia yllä vaikeimmillakin osuuksilla.  Olo kyllä vaihteli valtavasti, välillä jaksoi jopa ihailla maisemiakin ja vaihtaa muutaman sanasen muiden juoksijoiden kanssa, ja toisella hetkellä taas tuntui että ilman ärräpäiden latelemista ei lenkiltä pois selviä. Onneksi kesällä olimme porukalla käyneet pari kertaa käyty tutustumassa reitin keskiosiin, joten vähän tiesi, mitä tuleman pitää. Näin jälkikäteen ajateltuna emme olisi selvinneet matkasta läheskään niin hyvin, jos näitä etukäteistreenejä ei olisi ollut. Kiitos kuuluu sisulaiselle kesätreenien puuhamiehelle Mikalle! Myös muut sisulaiset ovat auliisti jakaneet neuvoja ja tukeneet muutekin harjoittelussa.

No, onneksi ei kuitenkaan omakohtaisesti tiennyt reitin viimeisiä kilometrejä, niin pystyi vielä ennen lopun nousuja  nautiskelemaan tasaisemmasta menosta. Ensimmäinen koukkaus lasketteluhissien alta ylöspäin vievälle polulle yllätti, ja kipeät takareidet laittoivat melkein itkemään, onneksi satamaan sai vielä juosta alamäkeä.

Viimeiset pari kilometriä satamasta ylös hotellille olivat kyllä melkoiset. Satulla oli voimia jäljellä, joten hän kiipesi reippaasti ja hyvillä mielin viimeiset sadat metrit ylös. Inkan tunnelmat olivat vähän toiset, takareisien kipu esti kävelyn, ja juostakaan ei ylös jaksanut, tuntui, että mäen jyrkkyys vei viimeisetkin voimat. Mutta kyllä se maali loputtomalta tuntuvan kiipeämisen jälkeen tuli vastaan, ja viltti päällä suolaa kourassa olo koheni pikkuhiljaa.

LOPPUTULOKSENA:

Satu:
Negatiivinen: Vatsakrampit ja sen seurauksena ilta vessassa ja varattu kuohuviini jäi juomatta. Kolme rakkoa molempiin jalkoihin.
Positiviinen: Ensimmäinen maraton kunnialla läpi ja sen seurauksena itsetunnon kohotus, ainakin vähäksi aikaa. Halu juosta maraton uudelleen.

Inka:
Negatiivinen: Henkiset ja fyysiset voimat hävisi loppunousussa. Reppu hankasi epäilyttävän näköiset hiertymät kaulaan. Onneksi töissä oli huiviviikko.
Positiivista: Aikatavoite täyttyi, ja vanha tuttu ajatelma ”Ei koskaan enää” on jo pikku hiljaa vaihtumassa siihen vieläkin tutumpaan ”No josko sittenkin ensi kesänä uudestaan!”.