Polkujuoksutapahtuma Kaltimon kierrolla

kaltimonkierto_w

Ultrajuoksuseura Sisu järjestää keväällä 18.05.2019 uuden polkujuoksutapahtuman Kaltimon kierrolla. Reitti sisältää vaaramaisemissa 25 km verran monipuolista polkua, pitkospuita sekä pieniä metsäteitä. Kierros vie juoksijan seitsemän vaaran yli. Reitti soveltuu niin vasta-alkajalle kuin kokeneemmillekkin juoksijoille.

23.09.2018 testaamme reittiä WarjoWaarat yhteislenkin merkeissä. Kaikki polkujuoksusta kiinnostuneet ovat tervetulleta avoimeen ja maksuttomaan tapahtumaan. Lenkki toimii myös hyvänä kenraaliharjoituksena ja varusteiden testauksena Vaarojen maratonia varten. Lähtöpisteenä Kaltimontuvan parkkipaikka, Joensuuntie 50. Liikkeelle lähdemme klo 10.00.

Mainokset

Antin Juhannusputki 22.-24.6

antti1Pieni tarina matkasta Itä-Suomen poluilla ja syvällä oman pään sisällä.

”Sano mitä sanot, juoksemista älä lopeta…” Happoradio.

Ajatus Karhunpolun ja Susitaipaleen köpöttelystä yhten menoon tuli Toni Tiasen FB päivityksestä Aulanko Tower Trailin markkinoinnin yhteydessä joskus syksyllä. Ajankohta valikoitui juhannukseksi kahdesta syystä, Kaldoaivi trail 130 km on 10.8. ja keskikesän öiden valoisuus. Alun perin olin lähdössä Tonin porukan mukaan, mutta hänen aikataulu ei sopinut minulle, joten lähdin yksin.

Suunnitelmissa oli ottaa huoltoauto matkalle mukaan, mutta Einin työvuorojen sovittaminen ei onnistunut. Siispä lähdin matkaan yksin ilman huoltoautoa. Reppu täyteen evästä ja eväsjemma Särkkäjärven autiotuvalle 220 kilometrin päähän lähdöstä. Eväsjemma paikka valikoitui Säkkäjärvelle kahdesta syystä, se oli ohi kulku matkalla Petkeljärveltä Patvinsuolle ja siinä pystyy laittamaan ruokaa ja nukkumaan. Reitti oli entuudestaan minulle tuntematon, ainoastaan Suomunkierto reitti tuli tutuksi 10.6. Mennään metsään kiertueen yhteydessä. Silloin myös sovin retkituvan yrittäjän kanssa ruokailusta Suomulla ja vein eväsjemman Särkkäjärvelle. Ensimmäisen ruokailun olin ajatellut Ruunaan retkeilykeskukselle.

Perjantai aamuna kello soi 3:45 ja kotoa startattiin Antonin kanssa klo 4:30. Meno matkan Teljoon ajoin itse kun poika oli nukkunut ehkä tunnin ennen herätystä. Vettä satoi aamulla ja oli satanut koko yön, se siitä jenkkien ennustamasta ”seksihelteestä”. Teljossa olimme 5:50 ja hetken harkittuani lähdin juoksemaan tavallinen kuoritakki päällä pieneen kesä sateeseen. Anton jäi nukkumaan autoon ennen kotimatkaa. Jostakin syystä en ollut ennakkoon katsonut polun lähtöpistettä retkikartasta, olettamuksella, että on selvät kyltit minne päin lähdetään. Kipaisin ensimmäiselle polulle minkä huomasin, no ei sattunut oikein. Heti parinsadan metrin pummi alkuun. Alku olikin useampi satametriä asfalttia ja siihen kilometri tolkulla metsäautotietä päälle ennenkuin pääsi polulle.

Polun alettua sitä olikin mukavat pätkät ja reilun kilometrin jälkeen polku tulikin Jongunjoen varteen. Joki vartta polku seuraili yli 10 kilometriä. Polku oli helppoa neulaspolkua lisukkeena neulasten peittämiä märkiä pitkoksia. Onneksi Feet trail pitää hyvin myös märillä pitkoksilla, siitä puolesta ei ollut mitään ongelmaa. Isoin ongelma tuli heti alkumatkasta noin 9 km juoksun jälkeen, alkoi tulla kylmä veden pitämättömässä kuoritakissa. Sade oli vain yltynyt ja alkoi myös tuulla kovemmin, oli pakko ruveta katselemaan suojaisaa paikkaa missä saa vaihdettua takin niin ettei palellu enempää. Sopiva kota löytyi noin 12 km kohdalta, sinne takin vaihtoon että heilahtaa. Vaan ei heilahtanut, näpit oli kohmettuneet yllättävän pahasti eikä takin vaihdosta meinannut tulla mitään! Reilu 20 minuuttia siinä taisi vierähtää kun kaikki kamat oli taas niskassa ja pääsin takaisin polulle.

Keli jatkui vielä sateisena ja koleana mutta nyt alkoi kroppa lämmetä takin vaihdon ja buffien ranteisiin laiton seurauksena. Jongunjoki jäi taakse n. 16 km juoksun jälkeen. Polku oli edelleen suht helppoa neulaspolkua, jonkin verran mäkiä harjuille mettei mitään suuria nousuja. Maisemat ovat Karhunpolun varrella varsin rauhoittavia, on jokea, harjua, lampia/järviä ja soita. Ihmisiä ei reitillä ruuhkaksi saakka ollut, ensimmäinen caravaanari porukka oli Änäkäisen maisemissa n. 33 km lähdöstä.

Energia ja neste tuntui menevän hyvin alas ja myöskin pysyvän siellä, ainoastaan kusitaukoja joutui pitämään tasaisin välein. Viileä keli auttoi todella paljon energioitten imeytymisessä, eikä sen vuoksi varmaankaan ongelmia tullut. Aurinko alkoi näyttäytyä puolen päivän aikoihin, matkaakin alkoi olla jo 50 km kuljettuna. Kelin lämmettyä kuoritakki jouti reppuun ja matka jatkui t-paidassa ja shortseissa, välillä mielessä käväisi mitähän reissu tuo tullessaan. Juoksu kulki alun hankaluuksien jälkeen ihan kivasti, alussa myös vettä lainehtiva polku toi ongelmia rakkuloiden muodossa. Niitä kun ei sen kummemmin ajatellut oli eteneminen varsin mukavaa. Noin 60 km seutuvilla reitti koukkaa Naarajoen varteen, siellä tapasin seuraavat kaksi ihmistä, nyt oli patikoijia laavulla. Kyselin laavulla olleelta mieheltä minkä verran olisi matkaa Ruunaan retkeilykeskukselle, hän arveli olevan reilu 8 km. Tästä seuraavalla tie osuudella tuli pummattua reitiltä ja menin vajaan 2 km väärää reittiä. Matkaa laavulta retkeilykeskukselle tuli n. 20 km, mittarissa oli himpun alle 80 km taivallettuna. Reissun ensimmäinen lämmin ateria reilun 11 tunnin liikkeellä olon jälkeen. No ateria oli pitsa pala ja puoli litraa pepsiä. Ostin matkaevääksi aakkospussin ja 2 Fazerin sinistä suklaapatukkaa.

Olinkin soittanut jo viiden maissa Suomun retkeilytuvan Pekalle, että siirretään sovittu ruokailu aamuyöltä aamuksi. Alku puolen palelu oli verottanut voimia jonkin verran ja arvelin, että on viisainta pitää lyhyt välitauko Pitkäjärven autiotuvalla, sillä matkaa olisi edessä vielä enemmän mitä olin koskaan aiemmin mennyt. Ruunaalta matka jatkui hetken Lieksanjoki vartta ja Haapavitjan riippusillan jälkeen kohti Ruunaanjärveä. Polut edelleen pääasiassa neulasbaanaa ja pitkoksia.

Matka eteni edelleen ihan mukavasti, pientä väsymystä oli jo havaittavissa. Seuraavan vaeltajan tapasin 105 km paikkeilla Kohtilammentammen laavulla leiriytymis puuhissa. Pari sanaa vaihdettiin ja sekin selvi että autiotuvalle on matkaa noin 10 km. Vasemman reiden it-jänne oli jonkin matkaa kipuillut reiden puolivälin alapuolelta, se sai tämän 10 km matkan tuntumaan todella pitkältä.

Lopulta saavuin autiotuvalle, matkaa oli kertynyt 116 km ja aikaa mennyt 18 tuntia. No vielä kerran tuli pettymys, ovi olikin lukittu vahvalla riippulukolla! Meinasi luiskahtaa pari kirosanaa, varaustupa vaikka retkikartta näytti että on autiotupa. No hetken mietin paikoillani, jatkoin mökin toiseen päähän ja sieltä löytyikin lukoton ovi. Olipa aikamoinen yllätys kun avasin oven, sisällä oli hääpari aikeissa viettää hääyönsä siellä! No oli se varmaan pahempi yllätys heille, onneksi samassa pihassa oli myös toinen tupa. Meni suosiolla omaan tupaan ja lämmittelin vettä pussikeittoa varten, jonka sekoitin toisessa juomapullossa. Oli muuten loistavan hyvä autiotupa, nukuin reilun tunnin ja matka jatkui n. 2 tunnin pysähdyksen jälkeen kohti Suomua.

Saavuin Suomunkierto reitille vähän ennen kuutta, laitoin Pekalle viestiä että olen seitsemän jälkeen perillä. Nyt jalatkin alkoivat löytyä alle kun tiesi kohta saavansa kunnon aterian. Vasemman reiden vuoksi päätin ruokailun jälkeen nukkua jonkin aikaa Suomulla. Sain Pekan makuupussin lainaan ja sänky löytyi tuvan yläkerran majoitustilasta. Laitoin herätyksen neljän tunnin päähän mutta heräsin kolmen tunnin unien jälkeen. Join vielä kahvit lähtiessäni ja kävin veskissä.

Matka kohti Susitaivalta alkoi, eka 3 km tosin samaa Karhunpolkua mitä oli tullut Suomulle. Kello oli hieman yli 12 ja keli aurinkoinen. Otinkin parin kilometrin jälkeen takin ja pitkät housut pois ja jatkoin matkaa lyhkäsissä kamoissa. Jalat tuntuivat hieman raskailta, mutta erikoisempia kipuja ei ollut. Pitkoksille tultua pätin että juoksen ne kokonaan olipahan niitä kuinka paljon tahansa. Pitkoksilla 150 km juoksun jälkeen löytyi juoksu flow, meno oli epätodellisen helppoa. Onneksi sentään muistin syödä ja juoda niin energiat eivät päässeet loppumaan juoksuhuumassa. Ensimmäinen kymppi meni joutuisaan helpon polun ja pitkosten siivittämänä. Pitkoksia oli 10 km matkalla lähes 6 km.

Seuraava mukava pätkä oli Lutinjoen varsi, 4 km meni varsi joutuisaan parhaimmillaan alle 6min/km. Sitten olikin reitin toinen vetolautta, ensimmäinen oli Suomunjoen yli. Tämä oli sentään 50 metriä leveä, ensimmäinen noin 10 metriä. Lutinjoen ylitys olikin pisin kaikista vetolautta ylityksistä, muista olisi tainnut pästä kahlaamallakin yli. Lutinjoen ylityksen jälkeen täytin juomapullon joesta, laitoin varmuuden vuoksi puhdistustabletin veteen ettei vaan ”jallajalla” pääse yllättämään. Karhunpolullakin pulloja joutui täyttämään luonnon vesistä, matkalla kun ei ole kaivoja ihan joka nurkan takana.

Lutinjoen jälkeen metsäautotie osuudella evästellessä menin muutaman sata metriä ohi polun risteyksen. Viitat olivat sopivasti pajupuskassa, onneksi rupesin tarkistamaan retkikartalta olenko reitillä ja en ollut! Takaisin päin ja sieltä se puskan seasta reitti löytyi. Susitaipaleella on aika paljon metsäautotietä ja niillä osuuksilla reitti meinaa toisin paikoin olla huonosti merkattu. Tähän saakka matka oli edennyt varsin mukavasti ja uutta virtaa sain Villen viestistä: ”Tullaan Maaritin kanssa moikkaamaan Naarvanvaaralle”. Vielä toinen viesti: ”Huoltopiste katettu. Kiipeä ylös”. Muutaman kilometrin juoksun jälkeen tuttu hujoppi hölkkäsi vastaan ja jatkettiin loppu matka Naarvanvaaran huipulle Villen kanssa porukassa. Siellä Maarit oli odottamassa pullan, keksien ja kokiksen kanssa, olipas mukava nähdä tuttuja ja saada ylimääräinen eväs ja vesi huolto. Matkaakin oli kertynyt jo reilu 180 km, Suomulta olin lähtenyt noin 6 tuntia aiemmin. Heti Naarvalta lähdettyä pitikin kaivella kuoritakki päälle kun alkoi sataa, enkä halunnut enää näin illasta kylmettää itseäni. Oli huoltotauolla pohdittu matkaa Särkkäjärvelle, arveltiin olevan noin 30 km. Se tuntui kuuden aikaan illasta ihan sopivalta matkalta, ehtisi ihan ok ajassa autiotuvalle ruokailemaan ja nukkumaan. Oltiin Villen kanssa sovittu, että hän tulee sunnuntai aamuna klo 8:00 hölkkäämään loppu matkan minun seurana Möhköön. Olisi ihan mukavaa saada pitempi palautumisaika ennen loppu matkaa.

Illan edetessä alkoi vasen pohje osoittaa vastahakoisuutta etenemistä kohtaan. Juoksu meinasi vaihtua yhä helpommin kävelyksi, onneksi matkaa autiotuvalle on alle 10 km!? Pysähdyin lisäämään pitkäthousut ettei loppu matkalla vauhdin hidastumisen vuoksi tulisi kylmä. Edelleen neste ja energia meni hyvin alas eikä vatsa kapinoinut. Harkkojärven autiotuvalla en viitsinyt täyttää juomapulloja, matkaa kun ei ole kuin vajaa 15 km Särkkäjärvelle ja pullot yli puolillaan. Siellä olisi ollut kaivokin!

Ilta vaihtui yöksi ja mittari alkoi olla semmoisilla lukemilla että kohta pitäisi olla perillä. Alkoi pikku hiljaa hiipiä epäilys jonkinlaisen erehdyksen mahdolisuudesta jäljellä olevasta matkasta. Aloin tutkia retkikarttaa ja siltähän se näytti että matkaa olisi vielä kymmenkunta kilometriä muutaman sijaan! Jotenkin mieleen juolahti PMMP:n Matkalaulu: ”Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan” , sarkasmi onneksi vielä jaksoi kukkia. Matka todellakin tuntui jatkuvan. Monen monta kertaa lammen tai järven lähellä tuli helpottunut olo, nyt se on Särkkajärvi! Ei ollut, piti vaan jatkaa matkaa hitaaasti mutta kuitenkin. Vasen pohje ei suostunut vertymään, kokeilin kaikki helpot polku pätkät mennä hölkäten. Oli todella tuskastuttavaa vaikka kuinka yritin tankata energiaa, ei tilanne suostunut helpottamaan. Lopulta yöllä klo 2:00 tutun näköinen autiotupa ilmestyi näkyviin, loppu matka meni jopa hölkällä. Ensimmäisenä menin kumminkin rantaan kaivolle täyttämään juomapullot vedellä, ne kun tyhjenivät jokunen kilometri aiemmin.

Olo oli jopa hieman liikuttunut, olin tullut yksin lähes kokonaan oman huollon varassa 220 km. Nyt sisälle laittamaan pasta-ateriaa etukäteen viedystä eväspaketista ja sitten nukkumaan. Särkkäjärvellä olikin jo pari juoksijaa majoittuneena ja kaminassa tulet valmiina. Pääsin pastan laitossa helpolla kun oli jo lähes kiehuvaa vettäkin valmiina. Söin mahdollisimman ripeästi ja nautiskelin palan painikkeeksi alkoholittoman oluen, minkä toin etukäteen muiden eväiden kanssa. Hienoa huomata kuinka kaikki eväät olivat tallessa ja olipa pussien alle laitettu tsemppi viesti pyöräilevän kaiman toimesta. Nukkuminen ei oikein ottanut sujuakseen, pohje oli niin kipeä ja jäykkä ettei vasenta jalkaa saanut suoraksi. Eikä nukkumista helpottanut onnettoman ohut patja ja puuttuva peitto.

Aamulla heräsin jo ennen seitsemää toisen porukan kanssa aamupalalle, aamupalana tomaatti pussikeittoa salamimakkaralla ja keksejä lisukkeena. Pohje ei ollut vertynyt toivomallani tavalla yön aikaan, mitenkähän se loppu 24 km lähtee Villen kanssa sujumaan. Jalkoja herätelläkseni lähdin vessa reissulle paljain jaloin ja samalla laskeuduin rantaan käsien pesulle. Aika tuskaista, mökille takaisin odottamaan Villeä. Ville olikin jo tullut, oli ottanut kunnon eväsleivät minulle että jaksan lopun matkaa. Riisuin pitkät kamat ja söin leivät, nyt olisi aika lähteä kokeilemaan kuinka loppu matka sujuu.

Annoin Villen menä edellä vauhdin pitäjänä, alku mentiinkin kävellen. Aika heti alkuun sanoin Villelle, että aletaan vaan hölkätä. Pohje tuntuikin vertyvän pikkuhiljaa kilometrien karttuessa, nyt tuli tunne ettei loppu matka olisi ollenkaan mahdoton. Ville malttoi hyvin pitää vauhdin sopivana ja matka eteni kohtuullisen ripeästi ottaen huomioon, että matkaa oli yli 220 km jo taivallettuna. Tällä etapilla ehdoton kohokohta on Sysmänharju, Sysmäjärven ja Eteläisen Pitkäjärven välissä. Polku harjulla on sen verran kivinen että suurimmaksi osaksi mentiin kävellen, ettei minun väsyneet jalat kippaisi minua nurin tässä loppu matkasta.

Matkan loppu alkoi häämöttää, jäljellä noin viisi kilometriä. Eininkin tuli vastaan meitä ja lopun matkaa hölkkäsimme kolmistaan. Viimeisellä tien pätkällä löysäsin hieman vauhtia, että Eini ja Ville ehtivät ”maaliin” vastaan ottamaan minua. Viimeisellä sadalla metrillä taisi pari kyyneltäkin pyörähtää silmäkulmaan, pitkä yksinäinen matka alkoi olla lopussa, oliko se helpotusta vai haikeutta?

Maalissa oli myös Maarit Juhon ja Iinan kanssa vastassa. Ei ollut torvisoittokuntaa, mutta ei sitä kaivannutkaan. Itselle tätä tehdään ja onnistumisen ilo on hienointa jakaa ystävien ja rakkaiden kanssa. ”Mikään ei ole niin tärkeää kuin ultrajuoksu, eikä sekään ole niin kovin tärkeää” erään tuntemattoman wannabee ultrajuoksijan aforismi.

Nyt reissusta on jo yli viikko aikaa, keho ja mieli on palautunut kohtuullisen hyvin. Menneellä viikolla tuli hölkkää reilu 60 km. Pahimmat krampit tulivat tätä rapsaa kirjoittaessa, DNF oli tosi lähellä. Nyt voi hyvillä mielin jatkaa valmistautumista Kaldoaivin 130 km ultralle. Voi olla että jonkinlainen rapsa tulee sieltäkin.

Pieni lista varusteista ja eväistä:
Reppu Ultimate Direktion PB
Kengät Feet trail, Karhunpolku sukat jalassa ja Susitaival ilman sukkia
Kuoritakit, Berghaus ja Halti
Puukko mallia KK 160 km Finisher
Ensiside, itseliimautuva tukiside, tulitikut, wc-paperia, micropur vedenpuhdistustabletteja
Repun eväät, salami snacit 1435 kcal
maxim geelit 830 kcal
dexal geelit 1225 kcal
JuiceenGummer karkit 283 kcal
suolaiset salmiakit 791 kcal
pähkinät 742 kcal
pussikeitto 97 kcal
repun energiasisältö n. 5404 kcal

Lisäksi Ruunaalla syöty pitsapala ja 0,5 l pepsi ja kaksi Fazerin sinistä patukkaa ja pieni aakkospussi. Suomulla riisiä, kasviksia, kanafileitä, leipää ja smootieta. Lähtiessä pullakahvit. Särkkäjärvellä yöllä pasta-ateria salami-snacilla terästettynä pullan ja oluen kera. Aaamupalaksi tomaattipussikeitto salamilla terästettynä, keksejä ja smootie. Lisäksi Villen tuomat leivät ja illalla pullaa, keksejä sekä kokista.