NUTS Ylläs Pallas 134 km – Torjuntataistelua alusta loppuun

Viime viikonloppuna juostiin NUTS Ylläs Pallas polkujuoksutapahtuma, missä myös Sisulaisia oli mukana monella eri matkalla. Tässä yleiskatsaus pisimmän reitin kilpailuun ja vähän kertomusta oman kisan kulusta.

Ultra Trail Tour Finland -kisasarjaan kuuluvalla 134 kilometrin reissulla Ylläkseltä Pallaksen kautta Hettaan voiton korjasi tänä kesänä alueella retkeilyoppaana toiminut espanjalainen Hamal Villar Lázaro, joka saapui maaliin ajassa 15:30:05 tehden samalla uuden reittiennätyksen. Kakkospaikan miesten sarjassa otti Juuso Simpanen, joka voitti ensimmäisen osakilpailun Karhunkierroksella. Pronssia miesten pitkällä matkalla otti Antti Itkonen, joka taisteli kakkossijasta vielä loppumatkan tiepätkälle asti tasaisesti Juuson kanssa. Naisten UTTF-osakilpailuvoiton Ylläs Pallaksella vei Jaana Hylkinen ajalla 22:43:39 ennen Lotta Korhosta ja Lotta Puttosta.

vmax12Lähtötilanne omaan kilpailuuni oli hieman epävarma. Karhunkierroksen satamailisesta kilpailusta oli aikaa vain seitsemän viikkoa, enkä ollut ihan varma siitä kuinka hyvin olin palautunut. Tarkoitukseni oli aloittaa kisa mahdollisimman rauhallisesti ja edetä tasaisesti läpi kilpailun. Ensimmäinen nousu Ylläksen huipulle menikin suhteellisen kevyellä jalalla, mutta jo pitkässä alamäessä kohti Kellokasta aloin huomaamaan, ettei jalkojen lihaksistossa ole kaikki kunnossa. Täydensin ensimmäisessä huollossa vain vähän juomia ja jatkoin matkaa kohti Kesänkitunturia ja Pirunkurun nousua.

Tässä rakkanousussa onnistuin passaillessani keräämään perääni melkoisen letkan ja jatkoimme matkaa jonomuodostelmassa pitkään alamäkeen ja kohti Kukastunturia. Porukka eli matkan edetessä, mutta Aspegrenin Jarkko oli ottanut tiukan peesin meikäläisestä ja saavuimmekin kaksikkona toiseen huoltoon Peurakaltioon. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että omasta kisastani tulee lähinnä torjuntataistelua totaalista kanttausta vastaan ja huippuajat saa unohtaa. Jalat olivat jo reilun kahdenkymmenen kilometrin kohdalla todella väsyneet ja juoksusta oli lennokkuus kaukana. Kokeilin etsiä sisäisestä kaasuvivusta sellaisen asennon, jota tiesin kestäväni pitkään. Toivottavasti jopa maaliin saakka.

Matka jatkui Jarkon kanssa kaksikkona ja kilometrit seurasivat toisiaan. Matkalla ohittelimme muutamia väsyneempiä juoksijoita, mutta suurimman osan ajasta olimme kahdestaan luonnon keskellä ja juttelimme niitä näitä keski-ikäisten miesten elämästä ja harrastuksista. Pian olimmekin jo Rauhalan huollossa noin 57 km:n kohdalla ja aloitimme haastavan pätkän kohti Pallaksen isompaa huoltoa. Tämä väli ei kuulu suuriin suosikkeihin märkyyden ja polkujen pienipiirteisyyden takia ja taisimme molemmat vannoa useampaan otteeseen, että tänne ei enää koskaan tulla juoksemaan. Ihan kuten vime vuonnakin tuli vannottua. Vihdoin saavumme Pallakselle, teimme noin 10 minuutin kattavan huollon ja aloitimme yhdessä nousun kohti Taivaskeroa.

Seuraava huoltoväli ennen Hannukurua tuntuu loputtoman pitkältä, mutta onneksi tällä kertaa sitä ei tarvinnut taapertaa yksin. Ennen Taivaskeroa ohitimme yhden juoksijan, pian toisen, jolle Jarkko antoi Imodiumia vatsaongelmiin ja hieman ennen Lumikerolle lähtevää nousua saavutimme ruotsalaisen Andreas Falkin, elävän ultralegendan sileiltä matkoilta, joka oli ensimmäisessä polku-ultrassaan. Hänellä oli menneet etureidet täysin pois pelistä, mutta sai meidän näkemisestä sen verran virtaa että pystyi seuraamaan meitä. Juttelimme kaikkea mahdollista ultrajuoksuista ja matka jatkui lähes huomaamatta eteenpäin. Hannukurukin tuli lopulta vastaan ja saimme koko ajan väsyneemmille jaloillemme lisäenergiaa huollosta.

Pian huollon jälkeen Andreas joutui pysähtymään ”puskatauolle”, mutta saavutti meidät uudelleen ennen Pyhäkerolle lähtevää pitkää nousua. Tässä vaiheessa alkoi oma matkantekoni olla jo melkoisen väsynyttä. Etureidet ja vasen polvi kipuili melkoisesti, mutta purin hammasta ja hiivin eteenpäin muiden mukana. Andreas veti letkamme Pyhäkeron huipulle, mutta päästi meidät alamäessä edelleen ja sanoi ettei pysty seuraamaan kipeillä jaloilla. Jarkko lähtikin juoksemaan viimeistä pitkää alamäkeä sellaista vauhtia, että itsellänikin teki tiukkaa pysyä perässä. Viimeinen huoltopiste ohitettiin lyhyellä stopilla ja suunnattiin pitkälle tasaiselle pätkälle kohti maalia.

Kun saavuimme hiekkatielle meinasi omat jalkani hirttää totaalisesti kiinni. Jarkko kannusti vieressä juoksemaan, mutta en pystynyt ottamaan juoksuaskelia kuin tasaisella ja alamäessä. Jokainen lihassäe huusi armoa. Otin nestettä ja energiaa sisääni sen verran mitä vaan uskalsin ja sain konetta sen verran käyntiin, että matka eteni. Hitaasti mutta varmasti, kuten koko kisakin oli mennyt. Mutkat ja mäet seurasivat toisiaan kunnes ylitimme Ounasjoen ja saavuimme asfalttitien reunaan. Maaliin olisi siis enää viisi kilometriä. Asfalttia koko matka. Ihanaa.

Olimme pikkuhiljaa tehneet nousua tulosluettelossa koko kisan ajan ja olimme tässä vaiheessa sijalla seitsemän. Etenimme rauhassa kohti maalia suuremmin itseämme raastamatta, mutta kun tien varressa näkyi sadepukuisia toimitsijoita piti tottakai ottaa pieni loppukiri. Ylitimme maaliviivan käsi kädessä loppuajassa 19 h 12 min 51 sek jaetulla seitsemännellä sijalla. Pitkä yhteinen matka Jarkon kanssa päättyi miehekkääseen halaukseen. Tätä on polkujuoksun yhteishenki parhaimmillaan.

vmax1

Jarkko Aspegren ja Ville Maksimainen tulossa maaliin.

Vaikka juoksu ei tällä kertaa mennytkän läheskään suunnitelmien mukaan, olen kuitenkin sijoitukseen tyytyväinen. Seitsemäs sija kivenkovassa kansainvälisessä porukassa on vallan erinomainen saavutus. Aikaero kärkeen kasvoi kyllä luvattoman suureksi. Haaveilin itse ennen starttia noin 18 h loppuajasta, mutta tällä kertaa siihen ei ollut mitään mahdollisuutta. Kumulatiivinen lihasrasitus oli aivan liian korkealla tasolla. Nyt lepoa ja palauttavaa liikuntaa ja sitten katseet kohti UTTF-sarjan päättävää Kolin osakilpailua. Kauden päätavoitteena ollut top3-sijoitus koko sarjassa on vielä ihan omissa käsissä.

Ville Maksimainen

Nuts Pallas 2017 tulokset >>

 

 

NUTS Ylläs-Pallas 30k+55k tuplahäsä

Olihan viikonloppu! Tuli vetäistyä NUTS Ylläs-Pallas karkeloissa 30k+55k tuplahäsä. Perjantaina Ylläksellä juostussa 30k kisassa oli nousumetrejä 1080 ja lauantain kisassa (Pallas-Hetta) 1620. Se niistä teknisistä tiedoista ja sitten itse asiaan, eli kisareissuun.

Kimppakyytiläisiä ei ilmoittelusta huolimatta kuulunut, joten olin jo valmistautunut lähtemään itsekseni ajelemaan useamman yöpymisen taktiikalla määränpäänä Pallas ja kisayöt teltassa, tutussa hyväksi havaitussa paikassa hotellin lähellä. Olen hieman askeetti joten telttailu sinänsä ei haittaisi. Koin kuitenkin iloisen yllätyksen ja säästyin yksin reissaamisen vaivoilta ja tylsyydeltä, kun Olli Korkeakoski Karsusta soitti maanantaina. Tulimme heti hyvin juttuun ja aloitimme matkan suunnittelun. Seikkailu-urheilijana Olli hoksasi heti parhaan logistisen vaihtoehdon: hakisin Ollin torstaina iltapäivänä töistä ja ajaisimme niin pitkälle kuin hyvältä tuntuisi, mieluiten kuitenkin Rovaniemelle, jotta ehtisimme perjantaina ajoissa Ylläkselle ennen klo 16 tapahtuvaa lähtöä. Ylläkseltä Olli ajaisi auton Hettaan ja majoittautuisi Jussan tupaan minun jäädessä telttailemaan Ylläkselle. Lauantaina siirtyisimme sitten molemmat kisabusseilla Pallakselle ja sieltä omin jaloin Hettaan.

Ehdimme torstaina Rovaniemelle hyvissä ajoin hieman yhdeksän jälkeen. Ajomatkalla radiota ei tarvinnut kuunnella tai somea räplätä, sillä juttua tuli tasaiseen tahtiin monen moisista asioista. Suuret kiitokset Ollille matkaseurasta ja arvaamattomasta avusta Ylläksellä ja muutenkin. Ja tietenkin myös näistä kuvista.

tuplahasa1

Tuplahäsäköhän tässä naurattaa? On se vaan niin pölijää hommaa.

Keskellä kaupunkia sijaitsevalla Ounaskosken leirintäalueella jäivät yöunet ainakin minulla hyvin katkonaisiksi, Ollin nukkuessa ainakin äänistä päätellen huomattavasti paremmin. Kuumuus ja polttiaiset vaivasivat, miltei joka tunnille olin ylhäällä. Hieman hirvitti, että mitä tästä oikein tulee? En ollut koskaan ollut Lapissa heinäkuussa. Villeimmissä mielikuvissa räkkää olisi niin paljon, että kun lättäisi paahtoleivän viipaleet yhteen, olisi siinä pihvi.

Perjantai aamuna yhdeksän aikoihin suuntasimme kohti lähellä sijaitsevan hotelli Ounasvaaran aamiasbuffettia. Olli oli paikkaa suositellut, ja näytti nyt myös tankkaamisen mallia. Suurin piirtein muotoilimme oman seisovan pöydän näköalaravintolan nurkkaukseen ja lyhyen maiseman vilkaisun jälkeen kävimme nauttimaan runsaasta ja monipuolisesta aamiaisesta. Todella runsaasta. Aikaa lähtöön olisi kuitenkin vielä yli kuusi tuntia, joten olo ehtisi tästä kyllä keventyä. Hetki juoksukamojen nysväystä parkkipaikalla ja sitten kohti Yllästä. Aluksi pohdimme käymistä Jounin kaupassa ja retkieväiden hakemista minulle iltapalaksi, mutta sääennusteen uhkaava saderintama sai meidät suuntaaman vanhan Fordin suoraan kohti Yllästä. Telttapaikkaa on kuitenkin mukavampi hakea ennen sadetta, ja kiva olisi saada teltta myös pystyyn hyvän sään aikana.

Ylläksellä olimme noin yhden aikoihin, eli lähtöön olisi vielä kolmisen tuntia. Aika alkoi kuitenkin kulua hyvää vauhtia eri suuntiin matkaavia kamppeita jaotellessa, etenkin kun odotettu kisahermoilu alkoi iskeä päälle. Toisaalta ei pätkääkään huvittanut koko juoksu. Puolisen tuntia kamoja värkkäiltyäni, Ollin tutustuessa kisakeskuksen varustetarjontaan, läksimme hotelli Saagasta neuvoa kysyttyämme kohti Yllästunturin rinnettä ja lähintä laavua. Kyseinen wc:llä varustettu telttailupaikka tuntui kuitenkin sillä hetkellä olevan liian kaukana, joten survaisimme teltan pystyyn jonkun vanhan hotellin lähistölle olevan nuotiopaikan vierelle. Teltalle löytyi suhteellisen tasainen alusta. Sitten pieni kuvaussessio ja takaisin kisakeskukseen. Myynnissä oli kuulemma ollut paljon puhuttuja Black Diamond- sauvoja, jotka olin ajatellut ostaa lauantain pitkiä nousuja ja tulevia kisoja varten. En nyt kuitenkaan malttanut mennä niitä ostelemaan, vaan keskityin kamppeitteni viimeistelyyn. Eiköhän niitä siellä Pallaksellakin ole sitten myynnissä.

tuplahasa2

Häsääjä pohtii vaatetusta, tänään näillä ja huomenna kahden lapun lannevaate?

Kisan lähdön lähetessä läheni myös ukkonen. Salamoiden räiskyessä ja taivaan auetessa istuimme autossa, miettien tätä kisajärjestäjän tähtihetkeä. Ukkonen meni kuitenkin melko nopeasti ohi, tuulen säilyessä navakkana. Infoteltta pysyi pystyssä pakettiauton painoa hyödyntäen, mutta oranssi maalikaari mötkötti paksun makkaran lailla rinteessä. Jouko Kaarteenahon hymyillessä kaaren takana tuttua pelimiehen hymyään, teki mieli lohkaista jotain nasevaa, mutta maltoin kuitenkin mieleni. Ukkoskuuro oli huuhtonut myös ylimääräisen kisajännityksen ja ärtyisyyden pois. Kävin vielä neuvomassa Ollille foordin peruutusvaihteen salaisuuden (pengerparkissa olisi nimittäin ollut ainekset myös liiankin ikimuistoiseen kisareissuun ), ja sitten olikin lähdön aika.

 

30 km

tuplahasa3

30K ja 130K reitit olivat Pirunkurulle ja Kesänkituturille asti samaa reittiä.

Läksin rauhallisesti kävellen viimeisten joukossa etenemään kohti Ylläksen huippua. Tavoitteena oli tuhertaa tarvittaessa vaikka kuusi tuntia tällä matkalla, jottei lauantaista tulisi liian vaikeaa. Miltei heti tapasin toisen tuplahäsäläisen jonka kanssa sitten juttelimmekin muutamaan otteeseen matkan aikana. Rinteen jatkuessa ja jatkuessa ja jatkuessa rakkaisena ja sumuisena, alkoi yhä enemmän sataa ja tuulla. Mietin vaatevalintaani, olivatko shortsit sittenkin virhe? Entä pitäisikö nyt jo kaivaa kisajärjestäjien vaatimuksesta ostettu helkutin kallis Inovin Stormshell takki repusta päälle. En kuitenkaan halunnut tapella minkään tuulipussin tai leijan kanssa joten jätin sen reppuun. Shortsien suhteen Ollin suositus osoittautui oikeaksi, kun reitin kääntyessä alas tunturilta alkoi sää lämmetä. Melko reippaan alamäen jälkeen tulikin pian ensimmäinen huoltopiste. Pienet määrät suolakurkkua, sipsiä sekä keksi ja pari mukia urkkajuomaa. Se pari mukia osoittautui virheeksi, sillä pian aloin katsella pusikoita sillä silmällä nesteen painaessa mahassa. Helpotuksen hetken koitettua alkoi pitkä pitkospuu-osuus. Tällä reitillä oli aika suurpiirteisesti kaikkea; pitkää ylä­­- ja alamäkeä, pitkospuita ja rakkaa sekä pitkiä hiekkapolkuja, mutta myös hieman mutaa. Erikseen pitää vielä mainita Pirunkurun rakkanousu – mutta se on kyllä parempi itse kokea. Kaiken kaikkiaan polut ja maastopohja oli aika helppoa.

Jossain puolenvälin paikkeilla ja toisen helpotuksen hetken jälkeen, aloin hiljalleen hermostumaan hiljaiseen hipsutteluun ja yksinäiseen juoksemiseen. Aloin kiristämään tahtia. Vielä en kuitenkaan rymistellyt mutalikoista suorinta tietä, vaan välttelin kenkien kastumista. Tähän oli syynä myös se, etten halunnut kengistä liian märkiä, sillä teltassa niiden kuivamien ei olisi niinkään varmaa. Märkien kenkien jalkaan laittaminen seuraavana päivänä ei houkutellut.

Toisella huoltopisteellä – tai itse asiassa samalla mutta eri puolelta lähestyttynä – sain tietää olleeni nopeampi kuin luulinkaan. Kelloa ei taaskaan tullut reissuun vaikka sitä hieman kotona etsinkin – ja nyt oli varmasti parempikin juosta ”sokkona”. Pian huollon jälkeen alkoivat helpommat polut ja samalla sain kanssajuoksijalta tietää, että voisin päästä alle neljän ja puolen tunnin. Hienon maisemapaikan jälkeen alkoivat vieläkin helpommat polut ja lopussa, maalikuulutusten jo kaikuessa ja polun kaventuessa taas metsäisemmäksi, lisäsin vauhtia niin paljon kun vain suinkin uskalsin ja onneksi krampeista ei ollut tietoakaan. Olin pitkin matkaa imeskellyt ihan tavallista, reseptivapaata, karkeaa merisuolaa aina kun krampista oli tuntunut pieninkin aavistus. Nautinnollisen loppukirin jälkeen ajaksi tuli 4.23.10. Päällimmäisin tunne oli hämmentynyt ilo ja huvittunut ihmettely – näinkö tässä kuitenkin kävi? Tarkoitus oli ottaa oikein rauhallisesti ja säästellä ja varmistella – mutta eihän se näytä minulta onnistuvan. Mopo karkasi käsistä taas kerran, tai ainakin siltä tuntui. Kostautuisiko tämä huomenna? Sen näkisi sitten.

Riistakeiton ja pikkupurtavan jälkeen suuntasin hotelli Saagaan saunomaan ja varsinaista iltapalaa kyselemään. Onneksi en ollut viipynyt kuutta tuntia maisemia ihailemassa, sillä ehdin juuri sopivasti iltabrunssille. Rehellisesti sanottuna aika hulppea nimi poron(?) käristyksestä, muusista, salaatista ja jugurtista. Mutta onneksi ruokahalukin oli tavalliseen tapaan tallella ja söinkin pari melkoisen lihapitoista lautasellista. Sitten kosteahkot Hoka ATR 3 kengät takaisin jalkaan ja saunakamojen kanssa teltalle. Pienen harhailun jälkeen teltta löytyikin. Aika hiiskutin kalteva alusta, mutta onneksi pääpuolen sai ylös ja oviaukolle päin. Kuulutukset ja musiikit vaimenivat siedettäviksi korvatulpilla. Piikkimattoa en onneksi tarvinnut, sillä se oli vahingossa matkannut Hettaan. Lopusta piti väsymys huolen.

Aamu

Lauantai aamuna heräsin hetki ennen kellonsoittoa 6.25 erinomaisten yöunien jälkeen. Reipas kisamoodi oli päällä, energiat (geelit& suklaat) löysivät paikkansa juomareppuun ja muutenkin laittautuminen päivän koitokseen sujui kiireettömän tehokkaasti ilman tavallista sähellystä. Olin illalla tiedustellut pekonin saapuvan pöytään klo 8. Ainoastaan Pallaksen bussin aikataulu oli päässyt hukkumaan johonkin ja en viitsinyt vähäistä akkua sillä tiedonhankinnalla tyhjentää. Eiköhän joku tiedä. Aamiaisella kohtasin Yosh nimisen polkujuoksuhirmun Vermontista. Hänellä oli tavoite kärkikymmenikössä, muttei myöskään mitään hajua bussin lähtöaikataulusta. Niinpä soitin sitten Ollille, ja ilokseni sain kuulla että bussi lähtisi vasta 9.30 eikä kolmea varttia aiemmin. Hyvästä, mutta Ounasvaaran tarjontaa niukemmasta aamiaisbuffasta vedin itseni niin täyteen kuin vain uskalsin, ottaen huomion että lähtö olisi melko pian, klo 12.

Pitkän puoleisen bussimatkan Pallakselle hyödynsin nukkumalla poikkeuksellisen hyvin, sillä yleensä en juuri bussissa pysty nukkumaan. Kuten arvasinkin, piti minun siirtää rinkkani järjestäjien tavarakuljetusta varten varaamiin rullakkoon. Hyväntuulinen kuittailu tuplahäsän järkevyydestä jatkui narikkahenkilökunnan kanssa. Tässä vaiheessa kävi ilmi, ettei mitään välinemyyntiä Pallakselta löytynyt. No eipä siinä mitään, näillä mennään mitä on. Tulipahan halvempi reissu. Mitään ei oltu hoksattu sopia, mutta Olli löytyi hotelli Pallaksen yleisestä ryysiksestä suht helposti. Pidimme pienet tsemmpikeskustelut tulevasta koitoksesta. Vielä juomarakon täyttö ja sitten se kaikkein tärkein toimenpide ennen lähtöä; koeponnistus kaakelilla. Järjettömät jonot joka paikassa ja noin 700 juoksijaa. Sain kuitenkin hetkeni, mutta vaikka jalat olivat suht hyvän oloiset, tuntui inhottava kramppaava kirraus polvitaipeessa heti ylös noustuani. Siitä sitten reippaasti könkäten takaisin varustesäilytykseen ja kylmävoidetta kinttuun. Hyvin pystyinkin sitten kyykkimään kisa-mc: n kyykkyleikin ennen lähtöä.

55 KM

Tällä kertaa minulla oli erityinen syy kuunnella itseäni ja jalkojen tuntemuksia erityisen tarkasti. Läksin siis viimeisenä, virnistellen kisajärjestäjien suuntaan. Tiesin kuitenkin etten tulisi viimeisenä pysymään. Alkunousussa Pallastunturin päälle yritin hillitä itseäni, etten suotta ryntäilisi. Varsinaisen jyrkemmän ja kivikkoisen nousun alkaessa siirryin muutamien muiden tavoin vieressä olevalle isokivisemmälle rakalle. Lyhytaskelinen jonossa töpöttämien ei vain maittanut. Myöhemmin sainkin jossain nousussa kuulla pientä kuittailua seitsemän peninkulman saappaista. Ensimmäisessä alamäen tapaisessa juoksulinjoja katsellessani, taisin jotenkin jo tietää, että tänään se olisin minä joka ohitan. Vaikka tänään jätinkin urheilujuoman väliin, jouduin silti melko pian Taivaskeron jälkeen etsimään sopivan katveisen ja myötätuulisen paikan pienelle kevennykselle. Jalka keveni taas kummasti.

Rihmakurun puron ollessa reitin kohdalla vain mutainen oja, jouduin odottelemaan tovin, kunnes vastaan tuli pieni tunturipuro. Juomarakko ja pullo täyteen ja ohimenneitä tavoittamaan. Tuossa vaiheessa oli ainoa pieni sadekuuro koko kisan aikana. Muuten oli lämmintä ja hetkittäin kävi mukava vilvoittava tuuli etelästä selän takaa. Aivan loistava juoksusää. Märkää oli ja mutaista, mutta nyt ei enää tarvinnut ajatella kenkien kuivumista kisan jälkeen. Niinpä rymistelin läpi mutalikoista ja lätäköistä toisten jäädessä arpomaan kiertoreittiä. Samoin kaikki kommentit keskisykkeistä ja muusta juoksutieteestä saivat minut vain kiristämään vauhtia, halusin nimittäin suojella itseäni omilta negatiivisiltä ajatuksiltani ja etsiä positiiviisiä tilalle ympäröivän luonnon valtaisista maisemista. Jos ei tunturimaisema innosta juoksuun, niin mikäs sitten?

Ennen reitin laskeutumista Montellin majalle sain kuulla että aikaa oli mennyt vain hieman yli kahden tunnin. Aloin jo rakennella ajatuksia saapumisesta Hannukuruun hiukan alle neljässä tunnissa. Eihän tässä olisi kuin matala Vuontiskero, haastavampi mutta hyväpohjainen Lumikero sekä pitkä mutta loivanousuinen Suastunturi ennen laksettelua Hannukurun huoltoon. Aloin siinä ajattelemaan, että en jaksa passailla, jos katkean, niin sitten katkean, entäpä sitten? Vuontiskeron rinteessä kohtaisin toisen tuplahäsäläisen Marcus Jungellin. Hän tuntui vähän väliä odottelevan jotain taaempana tulevaa kaveriaan, joten totesin itsekseni, että hänen ohittamisensa tuloslistassa ei juuri mitään mistään kertoisi. Sitä paitsi tämä tuplahäsähän on ihan leikkimielinen juttu.

tuplahasa4

Lumikerolta alaspäin. Avotunturissa on mukavasti aina muita juoksijoita näkyvissä.

Laskeutuminen Lumikerolta osoittautui odottettua hankalammaksi, kun reidet alkoivat muistuttaa, että olit muuten eilenkin lenkillä. Onneksi löysin sopivan oloisen ja vauhtisen peesattavan joka kettärästi steppaili sinne tänne sauvoilla kevennellen. Enää en tuossa vaiheessa muistanut sauvojen puuttumista harmitella. Sitten vielä pieni palauttava kävelypätkä suastunturin päälle auringon paahtaessa ja sopivan juttuseuran kanssa kulkien. Vihdoin alkavaan alamäkeen aloitin kiihdytyksen kevyellä parkourpompulla, sitten pientä kivikkosteppiä ja mutamöyryä ja pian oltiinkin jo Hannukurun huollossa. Siellä olikin sitten väkeä kuin Kirgiisian markkinoilla, istukelemassa ja juttelemassa. Minulla oli toiset suunnitelmat, ripeästi keksit, kurkut, sipsit ja sitten vettä mukaan ja menoksi. Sinne jäivät.

Nyt alkoikin sitten itselle tuntematon osuus, olinhan aiemmin 2014 käynyt teatterireissulla katsomassa operaatio Paulaharjun esitystä Hannukurussa. Uudet maisemat alkoivat lupaavasti hyvillä pitkospuupätkillä ja sopivalla juoksuseuralla. Mietin siinä, että millastakohan olisi juosta joku pidempi juoksu pelkästää hyvin joustavilla pitkospuilla, varmaankin mukavaa? Jossain vaiheessa polkukin muuttui joksikin aikaa tasaiseksi hiekkapoluksi. Uusia upeita maisemia oli siinä helppo ihailla ja takaa tuleva tuuli viilensi hieman jo lämmennyttä oloa.

tuplahasa5

Näitä maisemia ei vain katsota, niissä ollaan ja ne jäävät kulkemaan mukana.

Ennen viimeistä pitkää pyhäkeron nousua jouduin taas etsiytymään vaeltajien ja huoltajien keskuudesta hieman syrjemmälle pienelle kevennykselle, porotokan laidutaessa alempanan rinteessä. Jatkettuani matkaa huomasin melkein heti tutun hahmon kulkevan rinnettä virelläni – Peltsi! No mikäs sen parempaa kuin jutella nousun ajan Peltsin kanssa liikkumisesta ja Lapista. Hän oli käynyt jonkin matkaa kävelemässä ja kannustamassa juoksijoita Hetan suunnasta käsin. Pyhäkeron päällä tarjoutui hyvä hetki lopettaa keskustelut ja jatkaa luontevasti juoksua pikku myötäleeseen. Viimeisen Pyhäkeron nyppylän jälkeen alkoi pitkä lasku kovapohjaista mutta osin kivistä polkua kohti viimeistä huoltoa. Nyt se sitten alkoi, se mitä tässä olikin odotettu jo aamusta asti. Reidet eivät enää suostuneet yrittämään rentoa juoksua, vaan meno alamäkeen tahtoi väkisinkin muuttua tökkiväksi, enkä enää voinut nauttia alamäestä kuten tähän asti.

Pyhäkeron huollosta sitten löysin sitä paljon puhuttua räkkää. Huoltotoimet sujuivat vain vähän vikkelämmin ei siinä muuta. Päätin kuitenkin kastella pääni ja pestä naaman, hieman oli alkanut olo nuutumaan. Huollon jälkeen totesi joku nuori naisjuoksija, että “hyvin köpöttää”. Ihan hyväntahtoisesti varmasti, mutta päätinpä siinä silti, että kun ohi pääsen, niin sitten ei enää nähdäkkään. Näin myös kävi. Pysähtyä ei oikein kannattaisikaan, sillä mäkäräiset olivat jo aika virkeitä. Samalla jatkoin yhä tiheämmin jojottelua, eli vuorottelevaa ohittelua yhden naisen kanssa, mitä olimme tehneet jo ainakin Hannukurusta saakka.

En ollut ennen kisaa liikoja mittaillut loppumatkan tieosuuksia, halusin vain elää hetkessä. Olin kuitenkin toiveikkaasti ajatellut asvalttia olevan vain pari kilometriä. Hyvävauhtisen hiekkatiepätkän päättyessä ja asvaltin alkaessa aloin kuullostelemaan maalikuulutusten ääniä. Ei kuulunut. Sen sijaan vastaan tuli kyltti “ Hotelli Jussan Tupa 3km”. PITÄKÄÄ TUNKKINNE!. Henkinen selkäranka napsahti niinkuin ei koskaan ennen, ja siirryin kävelevään synkissä mietteissä. Siinäpähän sitten ohittelette. Monen monta kertaa ohittamani nainen hipsutteli ohi nastakengät asvaltilla rapisten. Vihdoin ennen viimeistä ylämäkeä, maalin äänten jo kuuluessa kuulin tien varressa olleelta kannustajalta sen mitä halusin “alle kilometri maaliin”. Juoksuksi ja nyt heti. Enää ei kävellä, mäen muuttuessa alasuuntaan aloin lisätä hiljalleen vauhtia. Kääntyessäni maalia aloin suoranaisen riuhtomisen – kuten kuvista myöhemmin näin, niin hirveältähän se näytti kuten aina. Mutta se tunne! Aika lässähdys tuli kun nimen ja numeron jälkeen minut kuulutettiin pitkämatkalaiseksi. En siinä osannut muuta sanoa kuin että “mie tuplasin”. Olin näköjään oikein poikkeuksellisen herkässä mielentilanteessa tuolla hetkellä – mutta nyt jo ajattellen, että jospa voisin ottaa sen enteenä.

Ja se aika 8.26.32, siihen olen kyllä hyvin tyytyväinen. Viime vuonna meni Karhunkierroksen 53 jotain 8.46, ja silloin en käynyt lenkillä edellisenä päivänä. Lokakuun ja huhtikuun väli tuli myös treenattua huonommin kuin moneen vuoteen. Nämä on tuloslaskennassa ilmoitettuja bruttoaikoja ja järejestäjän mittaamia kilometrejä. Paljonhan noista matkojen pituuksista keskustellaan, mutta henkilökohtaisesti se on minulle ihan sama, kuhan ne eivät ole alimittaisia – ja sitähän nämä NUTS:in matkat eivät ikinä ole.

Löydettyäni pienen epätoivon hetken jälkeen Jussan Tuvan aloitimme Ollin kanssa jälkipelit ja palautumista edistävät toimenpiteet, joihin sisältyi myös muutama venytys. Tässäkään hotellissa ei valitetavasti löytynyt saunasta invahissiä. Yö meni kylmägeelin ja buranan siivittämänä kohtalaisesti. Nautittuamme hieman edellistä kevyemmän aamupalan muiden vaivaisten keskuudessa, päätimme ajella parin pysähdyksen taktiikalla Joensuuhun. Radiota ei tarvinnut taaskaan avata, mutta poroja sai katsella tavallista tarkemmin. Kertakaikkisen hieno reissu!

Jarkko Saksa

24h MM Belfast – miehemme maailmalla

tomironkainen22

Tomi Ronkainen

Sisulaiset Tomi Ronkainen ja Pasi Penttinen osallistuivat Pohjois-Irlannissa Belfastissa 1.-2.7.2017 järjestettyyn 24 tunnin MM-kisaan. Kovaa ultrakuntoa uhkunut Tomi ehtikin kerätä 200km jo 18,5 tunnin kohdalle tultaessa, mutta sitten ultrajuoksu osoitti raadollisuutensa ja pieni tapaturma ajoi nilkan siihen kuntoon, että huippulukemat jäivät nyt odottelemaan tulevia vuosia. Lopputulos 222,9km on kuitenkin Tomin oma ennätys. Pasi Penttinen ehti lopputuloksissa Tomin edelle tuloksella 225,5km.

Lisää juttua ultrajuoksu.fi : ”Belfastin MM-kisoissa rikottiin ennätyksiä”

 

pasipenttinen

Pasi Penttinen

Miehet:
1. Yoshihiko Ishikawa JPN 267,566 km
2. Johan Steene SWE 266,515 km (Ruotsin ja Pohjois-maiden ennätys )
3. Sebastian Bialobrzeski POL 265,535 km (Puolan ennätys)

23. Jyrki Kukko FIN 243,866 km (M50 sarjan kultaa)
48. Pasi Penttinen FIN 225,546 km
50. Janne Klasila FIN 224,319 km
53. Kari Ranta FIN 222,970 km
54. Tomi Ronkainen FIN 222,901 km
77. Juha Hietanen FIN 209,509 km
89. Jan Lågland FIN 200,752 km

 

Naiset:
1. Patrycja Bereznowska POL 258,339 km (Maailmanennätys)
2. Aleksandra Niwinska POL 251,078 km
3. Katalin Nagy USA 248,970 km

9. Noora Honkala FIN 234,941 km (Uusi Suomenennätys!)
54. Marianne Mäkinen FIN 195,303 km
93. Milla Vierimaa FIN 158,069 km
96. Tarja Antell FIN 155,247 km
97. Anu Ossberg FIN 155,169 km
99. Kirsi Tyni FIN 149,809

Sisulaisilta huippujuoksuja lumisella Karhunkierroksella

VMaksi

Ville Maksimaisen tyylinäyte maaliintulotuuletuksesta.

Maksimainen toinen kuninkuusmatkalla ja Ruokolainen voittoon 80 kilometrillä.

Polkujuoksutapahtuma Karhunkierros tarjosi tänä vuonna myöhässä olevan kevään ansiosta myös lumisia ja märkiä polkuja. Yhdeksän Sisulaista otti haasteen vastaan 53, 80 ja 160 kilometrin matkoilla.

Pitkän matkan temput hallitsivat parhaiten Samba Trail Running Clubin Juuso Simpanen ajalla 23:25 ja toiseksi tullut Sisun Ville Maksimainen ajalla 24:09. Sisulaisten vahvaa panosta täydensivät kuudentena Antti Eronen 28:53 ja 16. Antti Varis 31:46. Naisten kisan voitti suvereenisti Saara Päätalo (Northern Trail Runners) ajalla 30:04.

80km matkalla upeaa voittoa juhli Sisun Tero Ruokolainen ajalla 8:30 ennen Pekka Teivaanmäkeä 8:53 ja Toni Validoa 9:08.
Muista Sisulaisista Kimmo Räsänen oli 17. ajalla 11:12 ja naisten kisassa Eini Eronen 26. ajalla 14:33.

M 160km
1. Juuso Simpanen Samba Trail Running Club 23:25:13
2. Ville Maksimainen Ultra Sisu 24:09:39
3. Anssi Tervonen 27:16:54
4. Teemu Saranpää CrossFit East Turku 28:07:12
5. Jarkko Aspegren Northern Trail Runners 28:53:48
6. Antti Eronen Ultra Sisu 28:53:49
..
16. Antti Varis Ultra Sisu 31:46:02

N 160km
1. Saara Päätalo Northern Trail Runners    30:04
2. Lotta Korhonen 34:39
3. Laura Lakio Tytöt tunkkaa tykimmin 35:27
4. Laura Järvinen Samba Trail Running Club 35:27
Kaikki tulokset >

tero_r

Tero Ruokolainen ja Pekka Teivaanmäki maastossa.

M 80km
1. Tero Ruokolainen Ultra Sisu 8:30
2. Pekka Teivaanmäki Jyväskylä Trail Runners 8:53
3. Toni Valido Hölkkämäyrät 9:08

17. Kimmo Räsänen Ultra Sisu 11:12

N 80km
1. Piia Siitonen Jyväskylä Trail Runners 10:43
2. Anne Kiljunen Hippoksen maratonkerho 10:46
3. Katja Korhonen 10:47

26. Eini Eronen Ultra Sisu 14:33
Kaikki tulokset >

M 53km
1. Henri Ansio Salomon-Suunto Racing Team 4:59
2. Sami Vähänen Sajaniemen Sonnit 5:17
3. Janne Hietala Salomon-Suunto Racing Team 5:26

N 53km
1. Eija Hartikainen Antin Talli Mikkeli 6:24
2. Pirjo Saukko Oulu 6:37
3. Viivi-Anne Soots Treeningpartner 6:40
..
32. Laura Pastinen Ultra Sisu 8:52
79. Sirkku Heino KarSU / Ultra Sisu 10:47
80. Kaija Hattunen Ultra Sisu 10:47
Kaikki tulokset >

www.trailrunning.fi: ”Hankirallia ja suuria tunteita NUTS Karhunkierroksella”

karhunkierros_

Unkarin kuuden päivän World Trophy 4.5.-10.5.

Mika Issakainen ja Jari Soikkeli osallistuivat Unkarissa Balatonfüredissä järjestettyyn kuuden päivän juoksuun. Kisa juostiin tänä vuonna uudessa paikassa hieman alle kilometrin mittaisella tuoreella asfalttireitillä. Kisaa piinasi todella vaihteleva sää ja kilpailijat saivatkin osakseen hellettä, tuulta, sadetta ja kylmyyttä. Miesten kisan voittaja Johan Steenekin menetti äänensä viimeisinä päivinä. Sisun poikien mukaan hyvistä järjestelyistä ja juoksijoista huolehtivana tunnettu kisaorganisaatio selvisi kuitenkin uuden paikan ja säiden haasteiden kanssa hienosti. Sisulaiset jäivät hieman tavoitteistaan, mutta pyyhettä ei heitetty kehään missään vaiheessa, vaan tiestöä tallattiin loppuun asti sisukkaasti.

Kisan voittajat 43-vuotias Johan Steene Ruotsista ja naisten voittaja 59-vuotias Silke Gielen Saksasta olivat timanttia. Steene saavutti 870km ja Gielen 782km. Paras suomalainen oli Keijo Ikäläinen, kisan 14. tuloksellaan 714km. Jari Soikkeli sai kasaan 632km ja Mika Issakainen 561km.

Miehet:
1. Johan Steene SWE 870km
2. Peter Molnar HUN 842km
3. Olivier Chaigne FRA 842km

14. Keijo Ikäläinen FIN 714km
21. Jari Soikkeli FIN 632km
32. Mika Issakainen FIN 561km
48. Pasi Koskinen FIN 476km

Naiset:
1. Silke Gielen GER 782km
2. Tina Andersen DEN 740km
3. Kristina Paltén SWE 667km

Kaikki tulokset >

Espoo X Endurance 24h – 221.7km

Ensimmäiseen 24 tunnin juoksuun valmistautuminen meni hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Jos ensimmäinen 12h juoksukin meni opintoreissuna, niin voiko 12h juoksusta hypätä suoraan 24h juoksuun varmoin mielin? Samanlainen loikka kuin puolimaratonilta maratonille? Asettelin itselleni maltillisia 200km tavoitteita, vaikka samalla laskeskelin kierrosaikoja ja pyörittelin 240-250km mahdollisuuksia mielessäni. Areenaan kuumuus, syömiset ja pään kestävyys 12 tunnin juoksemisen jälkeen olivat kuitenkin täysiä mysteerejä.

Lauantaiaamun hotelliaamiaisen jälkeen mieli oli hyvin kevyt ja valpas. Espoon Esport-areenan puitteisiin tutustuminen, juoksukamat päälle ja vielä viimeiset ohjeet huoltoon. Arvelin 12 minuutin välein tapahtuvan nesteytyksen ja evästyksen riittävän ainakin melko pitkälle.

Kisan ensimmäiset 6h meni varsin nopeasti. Kilometrejä sopivasti 64 ja ilman ongelmia mentiin. Kovaa alkuvauhtia lähteneitä kisailijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan ja itsekin olin huomaamatta noussut yhdeksänneltä sijalta jo kolmanneksi. Kuuden tunnin kohdalla oli myös ensimmäinen suunnanvaihto, joka ehkä hieman aiheutti ihmetystä jaloissa.

8-9h juoksun jälkeen alkoi kropassa areenan lämpöisyys tuntumaan. Huollosta kylmää vettä ja rättiä viilennykseen, mutta silti askel alkoi tuntua tahmeammalta. Varusteitakin joutui hieman korjailemaan pienien hiertymien vuoksi, joten loppumatkasta ei tulisi mitenkään herkullinen. Kaivoin myös kuulokkeet korviin siinä toivossa, että musiikista olisi saanut hieman piristystä lähestyvää yötä varten.

Pari tuntia jaksoin kuunnella Kirkan parhaimpia, kunnes nekin alkoivat tökkimään. 12h rajapyykki alkoi lähestymään ja kilometrejä 120. Olin aivan lopussa. Vaihtelua sain kun pääsin kokeneemman seurakaverin Kimmo Räsäsen juoksu/kävely-peesiin ja samalla vaihdeltiin tuntemuksia ja muita kuulumisia. Myös Kimmon ehdottama vartin huoltotauko puoliltaöin sai reilusti kannatusta.

Puolen yön huollosta uudet puhtaat vaatteet ylle ja syömiset naamaan, mutta silti… juokseminen ei ollut mitään nautinnollista. Tuntui kuin olisin juossut yöllä juoksurataa ympäri vailla merkitystä. Hiertymät painoivat, suolapähkinät jäivät suuhun pyörimään, kengännauhat olivat auki, kylmi. Edessä vielä vain vajaat 12 tuntia.

Aamuneljään asti kauheaa tahkoamista väsymyksen rajamailla. Reisistä ei irronnut yhtään voimaa ja katsoin parhaimmaksi ottaa pari särkylääkettä ja pitää 10 minuutin nukkumatauon. Silmällistäkään en kyllä saanut nukuttua, mutta jotenkin olo tuntui kohenevan. Pieni hörppäys kahvia ja paikalle saapuneen vanhan juoksijatutun tsemppaukset saivat mielenkin kohenemaan. Liikkeellelähtö oli silti yhtä tuskaa. Jalat aivan voimattomat. Pää kuitenkin toimi eli eikun eteenpäin.

Mahtava flow lähti vihdoin yläkropasta liikkeelle kohti jalkoja ja seuraavat neljä tuntia meni kuin siivillä. Sijalta 10 takaisin peliin ja niin vain kierrokset taittuivat ilman kipuja samaa vauhtia mitä kisan ensimmäisillä tunneilla. Tuntui kuin olisin ollut ainut joka radalla enää edes juoksee sillä ohiteltavia riitti. Kirimisen ansiosta takaisin sijalle 4.

Aamukahdeksalta väsymys alkoi taas painaa. 200 kilometrin raja alkoi kuitenkin kutkuttelemaan joidenkin kilometrien päässä, joten jos vain sinne asti jaksaisin vaikka konttaamalla, olisin tyytyväinen. Päätin kuitenkin nelivedon sijaan ottaa näppärän taksikyydin Soikkelin Jarin takapenkiltä, ja juoksu-kävelyllä Sisulaiset kivasti peräkanaa tahkoivat matkaa eteenpäin.

Puoli kymmeneltä aamupäivällä (juoksua takana 21h 30min) 200km täyteen ja kädet ilmaan. Enää helppoja kilometrejä sen minkä loppuun vain jaksaa vaikka kannustusta riitti, että kolmossijaan ei olisi pitkä matka. Pientä loppukiriä ehkä saikin aikaan, mutta mihinkään kahden tunnin hirmurepäisyyn ei kenelläkään olisi voimia enää tässä vaiheessa.

Viimeiselle puolituntiselle lähdettäessä tsemppasin vielä itseni ylittämään 220km rajan laskemalla montako kierrosta täytyisi jaksaa. Nopeasti nuo täyttyivätkin ja vielä muutaman kierroksen sain aikaan loppuhöyryissä ennen päätössummerin pärähdystä.

Ensimmäinen 24h ultrajuoksu siis kunnialla läpi oppirahoineen ja seuraavalla kerralla voikin kokeilla sitten jo ihan oikeasti sen läpi juoksemista.

Kiitokset kisajärjestäjä Endurancelle hyvästä tunnelmasta, Team UltraSisulle (Jari, Kimmo, Mika, Kaija ja Tuula) sekä huoltoon Sallalle ja Sepolle! Ja tottakai tutut jotka radan varressa kävi kannustamassa tai kotisohvilta kisaa jännittivät!

Tomi Ronkainen

E24 – vuorokausi ympäri rataa

Tanskalainen Kim Sørensen voitti Espoon 24 tunnin juoksun 25.-26.2.2017. uudella kisaennätyksellä 249,254 km. Naisten kisan paras oli Guro Skjeggerud 211,882 km. Kisan yhteydessä ratkaistiin myös Suomen mestaruudet. Sisun Tomi Ronkainen otti ensimmäisessä 24 tunnini kisassaan hienosti SM-hopea tuloksella 221,756 km.

espoo2017

Miesten kuusi parasta. Vasemmalta: Tomi Ronkainen (4.), Jyrki Kukko (2.), Kim Sørensen (1.), Anton Tampel (3.) Jan Lågland (5.), Ismo Eriksson (6.) Kuva: Pete Jokela

Miehet:
1.     Kim Klitgaard Sørensen DEN 249,254
2.     Jyrki Kukko FIN 230,637
3.     Anton Tampel RUS 230,216
4.     Tomi Ronkainen FIN (Sisu) 221,756
5.     Jan Lågland FIN 217,157
..
7.      Jari Soikkeli FIN (Sisu) 205,605
21.    Mika Issakainen FIN (Sisu) 164,346
24.    Kimmo Räsänen FIN (Sisu) 162,781

Naiset:
1.     Guro Skjeggerud NOR 211,882
2.     Sumie Inagaki JPN 207,572
3.     Marianne Mäkinen FIN 201,263
4.     Hilde Johansen NOR 185,474
5.     Anu Ossberg FIN 182,021
6.     Takako Furuyama JPN 176,908
7.     Kirsi Kivelä FIN 176,321
..
20.   Kaija Hattunen FIN (Sisu) 139,457

Endurance 24h Espoo 2017 kaikki tulokset »