Ennen Karhunkierrosta, pisin matkani oli kesällä 2024 juostu Hetta-Pallas 66 kilometriä Nuts Ylläs – tapahtumassa. Alla oli myös pari Kolin Vaarojen maratonia ja ensimmäinen ultrani Sisun 6h-tapahtumassa. Karhunkierroksella olen ollut kerran aiemmin, 34 kilometrin matkalla. Sitä ennen juoksutapahtumani ovat olleet puolimaratonien mittaisia. Olen siis tuore sisulainen. 

Lähtöpäivä ja edeltävä viikko kuluivat jännityksessä. Kerrottakoon taustaksi, että harrastelen aktiivisesti monenlaista liikuntaa, mutta sana treenaaminen ei kuulu sanavarastooni. Aina kun alan treenaamaan, ongelmat alkavat sekä mielessä ja kehossa. Niin meinasi käydä nytkin, sillä olin treenannut Karhunkierroksen 83 kilometrin reissua varten ja pohkeen sisäsyrjä oli ärtynyt. Onneksi puolentoista viikon juoksemattomuus ja lääkevoiteet ehtivät tehdä tehtävänsä. Reissun haasteet olivat lopulta ihan muualla kuin pohkeissa. 

83 kilometrin startti oli yötä vasten. Perjantaipäivä oli kaunis ja aurinkoinen, mutta meidän starttiimme mennessä sade ehti alkaa. Lähdin siis reissuun isoveljeni kanssa. Missään vaiheessa ei kuitenkaan satanut kovinkaan häiritsevästi. Lähdöstä alkaen tosin tiesin, että tämä reissu ei tule olemaan se paistattelu ja maisemien ihastelureissu, joita NUTS-mainoksissa näkee. Se oli juurakkoa ja mutalikkoa, tuhansien ihmisten tallomia polkuja. Vähän niinkuin Kolilla olisi ollut, paitsi juostavia pätkiä oli enemmän. Olen aina ollut huono ja arka tekninen juoksija, jonka vuoksi en ole koskaan tavoitellut aikaa lähtiessäni tapahtumiin. Haastavat juurakot kävellään. 

Kelataan reissu noin kuuteenkymmeneen kilometriin, eli toiseen huoltoon. Uskalsin lähteä Karhunkierrokselle, sillä kaikki matkani, mitä tähän mennessä olen juossut, ovat tulleet omalla vauhdillani ja taidoillani jossain määrin helposti. Aiemmin siis olisin lopettanut suunnilleen tuossa 60 kilometrissä hyvävointisena. Nyt jatkettaisiin matkaa. Ja tässä kohtaa haasteet alkoivat. Tai näin jälkikäteen tiedän haasteiden yhden syyn alkaneen jo aiemmin, sillä minulla oli liian vähän nestettä pitkiin huoltoväleihin suhteutettuna. Kosteahko, yllättävän lämmin yösää ja sadetakki veivät yllättävän paljon energiaa, johon en ollut varautunut. Luulin sään olevan viileämpi. Onneksi mitään isompaa vahinkoa ei sattunut. 

Hymyilyttää miettiä, miltä tuntui yrittää juosta, kun reidet ja etenkin lantio alkoi pistämään vastaan. Oliko syynä sitten nesteongelmat vai kunto, vai niiden yhdistelmä, jokin loppui kesken. Ennestään verkkainen vauhti hidastui ja pääsin kokemaan sen tunteen, kun ei ollut enää mistä ammentaa, mutta eteenpäin mentiin. Tämän tunteen tunnistaa varmasti jokainen tätä lukeva ultrajuoksija. Mäet ovat olleet aina vahvuuteni muiden liikuntaharrastusteni vuoksi, mutta siinä kohtaa sitä ei olisi uskonut, sellaista possujunaa ja sauvoihin nojailua viimeiset 7 kilometriä Konttaiselta maaliin olivat. Maisemat peittyivät tiukkaan sumuun. Ja janontunne oli jatkuva. 

Tunnusomaista minulla on ollut, että sprinttaan maaliin. Olin aika varma, että tällä kertaa sprintti jää tekemättä, mutta niin se alamäki vain vei mennessään ja sain revittyä itseni juoksuun, eikä kukaan maalialueen ihmisistä olisi osannut arvata, millaiset viimeiset 20 kilometriä olivat olleet. Palautuminen lähti todella hyvin käyntiin, ruoka maistui ja jalkoihin ei jäänyt mitään kotiintuomisia. Se on harrastuksessani pääasia. 

Kolme oppia Karhunkierroksen retkestä itseltä itselleni ja muille:

1. Ota mukaan nestettä mieluummin enemmän kuin luulet tarvitsevasi.
2. Sadetakki on syytä vaihtaa pois jos ei sada. 
3. Maaliin on hyvä tulla vaikka myöhemmin kuin ei ollenkaan. 

Kohti seuraavia retkiä ja tapahtumia, ihanaa juoksukesää kaikille!

Niina