Taliharja Vanakuri 101 km

on

20. marraskuuta laitoin Liinalle viestiä että, olin harkinnan jälkeen lähettänyt hakemuksen Taliharja Vanakuri winter ultra endurance kisaan. Liina oli jo aiemmin ilmoittautunut ko. kisan “pehmo” sarjaan 48 km matkalle. Kisaan haettiin hakemuksella, jossa piti kertoa aiemmista ultrajuoksuista ja siten pohtia onko kykenevä suorittamaan kyseisen kisan Latvian ja Eestin takametsissä, talvella, pimeässä. Myös koko matkan mukana kannettavien pakollisten varusteiden lista mietitytti kovasti. Opiskelijabudjetilla pitäisi esim. hankkia laite, johon pystyisi tallentamaan reittijäljen ja navigoimaan sen avulla. Oman Garminin akunkesto oli todettu jo aiemmissa kisoissa riittämättömäksi. Pakollisten varusteiden lista oli muutoinkin kovin poikkeava verrattuna aiemmin Suomessa juoksemiini ultrajuoksuihin ja useita hankintoja pitäisi tehdä. Onneksi sain muutamalta ultrajuoksuystävältä hyviä vinkkejä pakollisten varusteiden hankintoihin. Selvästikin juokseminen tapahtuisi huomattavasti isomman ja painavamman repun kanssa kuin Suomen ultrakisoissa.

Taliharja Vanakuri 101 km kisa on suunniteltu itsehuollettavaksi ultrajuoksukisaksi, jolloin kilpailijan on kannettava kaikki tavarat mukanaan alusta loppuun. Ja nyt uutena konseptina matkan varrelta tulisi kerätä neljä metallista rikkaa karttaan merkityistä checkpoint paikoista, ja näistä hakaseen kerätyistä rikoista muodostuisi maalissa kilpailijan mitali. Matkan voisi taittaa juosten, pyörällä tai suksella. Tänä vuonna hiihtäminen ei ollut mahdollista lumen puuttumisen vuoksi.

Matka kilpailuun alkoi aamu varhaisella Tartosta Liinan ja Madiksen kanssa Arthurin kyydissä kohti Karulan kansallispuistoa. Matkalla juttelimme kisasta, Arthur oli osallistunut kisaan edellisenäkin vuonna, jolloin lunta oli ollut parhaimmillaan 60cm. Madis oli tässä kisassa ensimmäistä kertaa kuten mekin Liinan kanssa. Autossa pohdin ensimmäisen kerran sitä, miten helvetissä selviän maaliin, kun Madis kertoi siitä, että hänellä on mukanaan kompassi siltä varalta, että joutuu suuntaa tarkistelemaan. Kisassa olisi kuulemma hyvin todennäköistä joutua pois reitiltä ja eksyä! Olin löytänyt joulukuussa uuden Suunto Baro9 älykellon tori.fi kautta edullisesti mutten opiskelukiireiden takia sitä ehtinyt kunnolla testaamaan ja käyttämään. Siinä kyydissä pohdin kellon navigoinnin käyttöä, painavaa ja isoa reppuani ja sitä pitäisikö merinovilla sukat sittenkin vaihtaa vedenpitäviin sukkiin. Voisin jopa sanoa, että pienoinen paniikki valtasi minut tässä vaiheessa. Huonosti nukuttujen öiden takia minun piti nukkua menomatkalla kisapaikalle mutta onnistuin pysymään hereillä ja jutustelemaan englanniksi toisten kilpailijoiden kanssa. Usvan seasta paljastui vihdoin kisan tuleva maalimme Karula ja Ähijärvi. Karulan kisatoimistosta sain kisanumeron, GPS laiteen, hakasen kerättäviä rikkoja varten ja kaksi karttaa. Bussimatka kohti Pakanamaan lähtöä olisi vielä edessä. Jospa nukkuisin bussissa.

Bussissa viereeni istui kilpailija, jonka kanssa juttu luisti ja hän sai minut rauhoittumaan sillä, tiedolla että pysyisin kyllä reitillä, kun seuraisin vain merkkejä puissa ja puisia kylttejä. Vaikka tiesin reppuni painavan hitokseen niin pakkasin silti sinne vielä vedenpitävät sukat ja pitkähihaisen merinovilla paidan varmuudeksi. Matkalla pysähdyimme vielä Mid camp, Möniste Talurahvamuuseum, joka tulisi olemaan Liinan ja muiden “pehmo” 48 km sarjaisten maali. Kuin varkain ylitimme bussilla Latvian rajan, vieressäni istuva kanssakilpailija toivotti minut tervetulleeksi Latviaan. Kohta pääsisi juoksemaan, joten jo hieman rennompi olo, kait!!?

Lähdössä viimeiset säädöt tuulessa kaulassa ja päässä olevien buffien kanssa ja perinteitä kunnioittaen vielä kuva Liinan kanssa. Ainoat suomaiset Sisumuijat tässä kisassa! Tsemihalit ja vakuuttelut toisillemme siitä, että päätyyn saakka mennään, vaikka mikä olisi. Kohta mentäisiin. Startista pyöräilijöiden ja juoksijoiden joukko vyöryi kohti ensimmäistä mäkeä ja rappusia, johon sitten kilpailijoista kunnon suma syntyikin. Olin päättänyt lähteä juoksemaan omaa vauhtia ja jos joku sopivaa vauhtia menevä porukka sattuu kohdalle, niin sitten voidaan edetä yhtä matkaa. Kisan alkutaival olikin yhtä ryteikköä, kaatuneita puita polulla ja pyöriään kantavia kisailijoita. Tässä vaiheessa kisaa mentiin jonossa kuin köyhäntalon porsaat ja mietin hymyillen meitä Ipatin tunkkaajia. Latvian rajakin ylitettiin yhtä varkain kuin bussilla. Pieni joen liru oli rajalla. Jono muodostelma säilyi ensimmäiselle metallisen rinkulan keräyspisteelle (n.9 km), jossa rinkula piti käydä näkötornin huipulta hakemassa. Onneksi en kärsi korkeanpaikan kammosta sillä torni oli oikeasti hyvän korkuinen. Paljon siinä ei kyllä Paganamaa maisemia jääty ihailemaan, kun tuulesta halusi kuitenkin mahdollisimman äkkiä pois ja takaisin polulle. Tornin jälkeen onnistuimme pienellä juoksuporukalla tekemään ensimmäisen pummin, juoksimme pyöräilijöiden reitille mutta onneksi kellot hälyttivät melko heti poistumisesta reitiltä. Tämä osoitti sen, että skarppina saisi olla koko ajan. Polku kiemurteli idyllisesti ylös alas uomasssa ja siinä oli mukava juosta. Tämän kisareitin nousut tulisivat olemaan juuri alussa ja muutama myös loppupuolella reittiä. Porukka puhui sujuvasti eestiä, suomea ja englantia. Juokseminen porukassa on kivaa ja helppoa!

Hiekkatie osuuksien jälkeen kynnöspeltoa pitkin ensimmäiselle juomapisteelle, joka sijaitsi 21 km kohdilla tosiaankin keskellä kynnöspeltoa. Vesipullon täyttö pikaisesti ja lenkkareiden pohjien epätoivoinen puhdistus painavasta saviseoksesta. Tälle juomapisteelle Liina tuli Martinin kanssa, kun minä olin lähdössä. Polut olivat vaihtuneet teiksi ja sitähän huvia sitten riittikin hitokseen pitkinä suorina. Tässä vaiheessa kuitenkin aina näkyi joku toinen kilpailija edellä taikka kaukana takana. Ei tarvinnut murehtia reitillä pysymisestä. Vähitellen tiet muuttuivat kärrypoluiksi, mutaa oli vaikka muille jakaa. Matkalla metallirinkula 2 keräyspisteelle tossut lurtsahtivat eräänkin kerran mutaan. Checkpoint 2=KP2 sijaitsi Eestin lounaisimman pisteen luona (32 km). Tässä vaiheessa kaivoin otsalampun repusta sillä hämärä alkoi hiipimään maille ja polku näytti jatkuvan kovin synkän metsäisenä. Polku muuttui osittain soiseksi, joten jos sukat eivät olleet kastuneet niin ainakin tässä vaiheessa takuuvarma sukkien kastelu. Yksi kisan pakollisista varusteista oli vilkkuva punainen takavalo, jonka näkeminen pimeyden keskellä helpotti suuresti omaa menoa ja olotilaa. Olin nähtävästi oikealla reitillä. Näillä huudeilla juoksin eräästä juoksija parista ohi ja hieman kateellisena mietin miten kivaa heillä, onkaan taivaltaa matkaa yhdessä. Etenemä checkpoint 2:sta pehmosarjan maaliin mid campiin oli yksinäistä juoksua, lapun valokeilan hakiessa kuumeisesti varmistusta oikeasta reitistä. Lähempänä “pehmo” sarjan maalia kilpailijoita alkoi tulla esiin pimeydestä enemmän ja juoksu oli mielekästä mudasta huolimatta.

Mid camp 48 km, “pehmo” sarjan maali ja aikaa lähdöstä kulunut n. kuusi ja puoli tuntia. Huolto; evästä, kuumaa teetä ja pullojen täyttö. Yritin suoriutua huollosta mahdollisimman pikaisesti Antin ohjeistuksen mukaisesti. Kuiva merinovillapaita repusta päälle ja menoksi. Liina oli saapunut minun perässäni maaliin. Annoin Liinalle onnitteluhalaukset huikeasta suorituksesta ja lähdin omaa urakkaa jatkamaan. Yöstä näytti tulevan kylmä, onneksi vaihdoin myös paksummat juoksukäsineet repusta. Joku meni edellä ja joku lähti perään. Josko nyt taivallettaisiin matkaa yhdessä?

Kilpailijat menivät taikka jäivät jälkeen. Yksin eteneminen siis jatkui. Kuu valaisi aavemaisesti ja jatkoin juoksemista yksin kuvittelemalla itseni tutuille juoksureiteille. Järjestäjät olivat sanoneet mutaisten osuuksien olevan vähäisempiä tällä toisella osuudella ja alusta olikin juostavaa, kuivaa kärrypolkua. Seuraava kerättävä medal=rikka pitäisi olla sitten 62,5 km kohdilla. Näillä huudeilla soitin ensimmäisen kerran Antille ja pyysin varmistamaan, olenko oikealla reitillä. Antti vahvisti minun olevan oikealla reitillä ja kehotti jatkamaan hyvällä vauhdilla, ettei takana tuleva parivaljakko saisi kiinni minua. Reitti merkkejä en ollut aikoihin nähnyt ja olevinaan kellon ja repusta kaivetun kartankin mukaan olisin kyllä kohta huudeilla. Näkötorni oli vain kovin vaikea bongata tumman metsän siimeksestä, näyttäytyi vasta kun olin ihan tornille vievien rappusten juurella. Rappusten kiipeäminen tai oikeastaan rappusten alas tuleminen ei ollut mitään maailman mukavinta hommaa tässä vaiheessa kisaa mutta näiden metallirikkojen perään olin valmis uhmaamaan jalkojen tuntemuksia. Hidastelu tornia etsien aiheutti sen, että parivaljakko sai minut kiinni tornilla. Jatkoin kuitenkin juosten tornilta ja kaverit jäivät pimeyteen. 70 km kohdilla onnistuin hukkaamaan itseni taas reitiltä, maalissa kuulin, että tämä kohta oli kuulemma ollut muillakin hieman hakusessa mutta palasin mäen päältä kärrypolulle ja toinen varmistussoitto Antille. Kello kyllä näytti GPS jäljen pienelle kierrokselle isommalta tieltä muttei puissa ollut valkea/vihreä/valkea merkkejä. Olin kiertänyt oikean kiekan.

Nyt juostaisiin taas kohti juomapistettä, joka olisi sivupisto tieltä pikkuruiselle lammelle. Juomapisteellä oli ihanat ihmiset huoltamassa. Tarjolla olisi ollut jopa Jägermaister shottia mutta katsoin parhaimmaksi jättää väliin. Huollossa kerrottiin edellisten lähteneen noin. 15 minuuttia ennen minun tuloani. Joten heillä olisi hyvä etumatka ja takana ei ollut näkynyt lamppuja pitkään aikaan. Tie oli jo niin kova tässä vaiheessa, ettei siitä ollut tulkittavissa onko joku pyöräillyt ja juossut siitä ennen minua. Antti luuli minun eksyneen, koska minun GPS seuranta pallero poukkoili keskelle lampea.

Juomapisteeltä reitti kohti seuraavaa, viimeistä kerättävää metallirikkaa olikin aikamoista taaperrusta. Jalat tuntuivat jo kovin juosseilta 80 km kohdilla pitkien ja kovien tieosuuksien jälkeen. Kaipasin polkua ja juoksijaystäviä. Matkalla ainut valohavainto pikkuruisen kyläpahasen bussipysäkin valosta. Pakotin itseni syömään vähän enemmän, josko jalat kaipaisivat vaan lisää energiaa mutta väkisin syöminen aiheutti myös pakollisen oksentamisen. Tässä vaiheessa päätin kävellä ja juosta rytmityksellä. Maaliin olin päättänyt tulla jo lähdöstä saakka, se saattaisi vaan kestää hieman pidempään. Tämä olikin kisan vaikein osuus minulle, sillä ennen neljättä, viimeistä metallirikan sijaintipaikkaa onnistuin hukkaamaan tie osuudelta vasemmalle erkanevan polun ihan totaalisesti. Kello kyllä ranteessa näytti, että olen reilusti sivussa reitiltä mutta vasta soitto Antille ja parin muun kilpailijan valot metsässä paljastivat minun juosseen reilusti ohi polkuristeyksen eikä auttanut muu kuin hölkkäillä takaisin ja pysytellä Antin kehotuksesta reitillä. Väsytti ja vitutti! Ihan julmetusti. Toinen kilpailija sai minut kiinni neljännen rikan keräyspisteellä autiotuvalla (n.88,5 km) mutta en ehtinyt hänen matkaansa koska vaihdoin täydellä akulla olevan lampun päähän. En halunnut missata enää yhtään reittimerkkiä ja juosta harhaan. Ei olisi kuin reilu kymppi maaliin mutta se tuntui minusta kyllä vähintäänkin puolimaratonilta. Reppu tuntui äärimmäisen pahalta selässä ja olin supervarovainen, että pysyisin nyt loppumatkan oikealla reitillä. Kaipasin lunta ja unta. Mietin miten hyvältä tuntuisi käydä nukkumaan. Onneksi viimeiset kilometrit ennen maalia kisareitti oli polkua kiertäen Ähijärven toisen päädyn ja ajoittain polku jopa muistutti treenipolkujani pitkospuineen. Viimeisen tieosuuden kyltti maaliin 1 km tuntui varmasti samalta, kun hukkuva näkee pelastusrenkaan. Sisulla perkele asenteella ja rakkaudesta lajiin minun oma juoksuni 103,4 km!!! Roihujen valoissa maalissa ei onneksi näkyneet poskille valuneet liikutuksen kyyneleet. Maalissa voimaposeeraukset ansaittu, matkalta kerätty mitali kaulassa. 101 km juoksijoista olin naisten sarjan viides aikaan 15:51:58. Ensimmäinen ulkomaan kisa minulle ja kolmas yli 100 km kisa!!! Ikimuistoinen kisa niin kuin nämä ultra kisat aina ovat!!!
Suosittelen jokaiselle tällaista kisaa, jossa mahdollistuu oma suorittaminen. Ensi vuonna Taliharja Vanakuri on taas ihan eri paikassa, sitä en uskalla vielä luvata olenko minä siellä.

Kuva: Eini Eronen maalissa
Eini Eronen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.