Maa oli jo routinut, ja ensilumestakin oli kulunut useampi viikko. Seuran reittijaosto haahuili alkutalvesta pitkin latupohjia Repokalliolle Niinivaaran keskuskentältä ja takaisin – uudestaan ja uudestaan. Joskus aamuisin ennen töitä, toisinaan illalla ennen nukkumaanmenoa. Joku sivusta seuraten olisi ehkä ihmetellyt, miksi aina suunnilleen samaa reittiä pitkin. Olivatko maisemat niin ylivertaiset juuri tuolla latupohjan pätkällä? Vakaana tavoitteena oli kuitenkin saada matkamittarin lukemaksi 6 kilometriä 706 metriä. Toista kautta enemmän, toista vähemmän, mutta kerta kerralta lähempänä tavoitetta. Matkan lopulta osuessa kohdalleen huoltorakennuksen nurkalta nurkalle oli tunnelma jokseenkin Täällä Pohjantähden alla -romaanin alkukappaleen mielenmaisemaa mukaileva. Kyllä se tähän tulee.

Viime vuonna järjestettiin kaksi seuralaisten backyard ultra -päivää Kontiolahdella, ja nyt tavoite oli tuoda tapahtuma Joensuuhun – kaikille avoimeksi ja tilastokelpoiseksi. Ajatuksena oli myös testata järjestelyitä kokopitkää tapahtumaa silmällä pitäen, minkä järjestäminen aina toisinaan pyörii mielikuvissa ja keskusteluissa.

Backyard ultra on ajatuksena ja kilpailumuotona mielenkiintoinen: ultramatka omalla takapihalla. Tämä ei tällä kertaa ole aivan totta omalla kohdalla, mutta toisaalta Niinivaaran ympärille kietoutuu monia oman nuoruuden keskeisiä tapahtumia – koulut alaluokilta ylioppilaaksi, ripille pääsyt ynnä muut. Ainakin henkistä takapihaa, siis.

Tapahtuman lähestyessä vedettiin kuvainnollista pitkää tikkua, ketkä seura-aktiiveista pääsevät osallistumaan ja ketkä ”jäävät” järjestäviin rooleihin tapahtumapäivänä. Sopimuksiin päästiin ilman pidempiä neuvottelukierroksia. Osallistujamääräksi rajattiin 60 sisätilojen ahtauden vuoksi, joskin tänä keväänä suosiollisen sään myötä olisi useampikin viivalle mahtunut, kun ei erityistä syytä sään puolesta ollut värjötellä pukuhuoneen puolella. Tapahtuma selvästikin kiinnosti Sisulaisia, kun karkeasti 2/3 osallistujista oli seuransisäisiä ilmoittautumisia. Ja mikä ilahduttavaa, saatiin mukaan myös yli 20 seuraan kuulumatonta osallistujaa. Ehkäpä ulkopuolisia ilmoittautumisia olisi saatu vieläkin enemmän, mikäli paikat eivät olisi myyneet loppuun niin nopeasti.

Monenlaista askaretta puuhattiin pitkin kevättä järjestelyihin liittyen, mutta lopulta kisapäivä olikin nopeasti käsillä. Urheilukentän todettiin aiemmin samalla viikolla palvelevan tilojen puolesta mainiosti tarkoitustaan. Kisapäivän aattona Seppo kävi ajelemassa reitin kalkkikärryllä, ja Kaija kaupalta laareittain syötäviä ja juotavia. Kaikki oli ennakkoon valmista.

Tapahtuma-aamuna monen kello soi aikaisin. Huollon pystyttämiset kaikkineen, reitin merkkaamiset, kisakellon käynnistelyt, yleiset järjestelyihin liittyvät tohinat, järjestäjien ja juoksijoiden kokoontuminen ja tasainen asettautuminen tapahtuivat omaan tahtiinsa kello yhdeksää lähestyen. Ilmassa oli verkkaista odottamista ja pirteää puheen sorinaa.

Tasatunnin lyömä startti tuli lopulta jokseenkin lakonisesti, kuin varkain – vaikka aika tiedettiin. Äänimerkin jälkeen näkyi vielä olkien yli kysyviä katseita. Kellon soiton jälkeen oli vielä tarpeellista sanoittaa, että kyllä – tämä oli lähtölaukaus. Onneksi lähtö ei ollut päivän viimeinen. Lähdetään tunnin päästä uudestaan.

Kierros kierrokselta huoltoalueelle pölähti tipoittain ja porinaporukoissa hyväntuulisia ja iltaa kohti toki myös uupuneita juoksijoita. Alussa toimitsijakaarti muisteli ja arpoi, mikä mahtoikaan olla kunkin seuraisen kilpanumero ja keitä olivat seuraan kuulumattomat uudet tuttavuudet numeroiden takana. Tarpeen mukaan kyseltiin tarkennuksia, ja eikun rakseja ruutuihin. Laskuissa pysyttiin – kuka tässä koneita kaipaa.

Viimeisillä kierroksilla osattiin jo päiväkodin pulkkamäen juurelta todeta: ”Siellä se numero 19 saapuu, aivan ajallaan”, tai ”Se on trio nelikymppi, nelikuus ja -seiska siellä tuloillaan”, ja tietty: ”Numero 4 pitää perää, on taas jaksanut vahdata, ettei kukaan jää radan varteen.” Numero 26 kävi joka kierroksella vielä varmentamassa tilastomerkintöjen tilan, ettei vaan tapahtuisi tapaturmaista hylkäystä erheen johdosta.

Hetken aikaa kävi tasatunnein kuhina huoltoalueella. Joku välissä toi lapun nöyränä takaisin, ja kiitellään puolin ja toisin. Kellonlyömällä katras matkaan, huoltopöytä välillä koreaksi: tuoreet leipäset tarjolle ja uutta kahvia porisemaan. Viileä keli ja rehti sportti näkyivät tarjoilujen menekissä. ”Kauppa-auto” kurvasi täydennystä ravitsemusliikkeen puolelta jo kolmatta kertaa iltapäivästä. Analyysi tilanteesta taisi olla, että ratatapahtumiin verrattuna aikaa evästelyyn on yllin kyllin.

Päivä eteni verkkaan, ja iltapäivästä kahdeksannen kierroksen jälkeen oli selvää, ettei kukaan enää jätä leikkiä kesken. Päätyyn asti mennään – eivät toimitsijatkaan tässä vaiheessa enää hyväksyneet keskeytyksiä. 23 juoksijaa jakoi tänään ensimmäisen sijan, kun kisakello pysäytettiin iltaseitsemältä. Loppukirejäkin nähtiin – liekö tullut hätä, riittävätkö mokkapalat vielä kaikille.

Osalle päivä toimi pitkänä harjoituksena tuleviin koitoksiin, lihasmuistiin tahkotun rutiinin suunnitelmallisena toistona. Osalle sen sijaan matka taittui pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin. Tähän liittyvä, tietyn hahmottoman rajan ylittämisen innostus oli tarttuvaa.

Jälkitarkastuksessa paljastuikin, että 9 osallistujaa juoksi ensimmäisen ultramatkansa tapahtumassa. Rohkenen epäillä useamman saaneen kipinän, joka tuskin sammuu lyhyitä matkoja juoksentelemalla. En omaa taustaa lääketieteessä, mutta joidenkin kohdalla osaan ennakoida pureman olevan vakavaa sorttia. Jos epäilyni pitää paikkansa, voi tätä päivää Niinivaaralla pitää onnistumisena.

Kiitokset kaikille osallistuneille, päivän tehneille juoksijoille ja taustajoukoille.

10 tunnin tapahtuma vaikuttaisi olevan toimiva ja houkutteleva konsepti näin keväällä monenlaisille osallistujille. Voihan se olla, että pidempään ei järjestäjien rahkeet riitä vielä lähivuosina. Mitenkähän paljon täyspitkälle tapahtumalle olisi kysyntää? Mieli karkaa ajattelemaan: kuinka kauan olisivat juoksijat kiertäneet rataa ilman aikarajoitteita? Kuka olisi taivaltanut 6 kilometriä 607 metriä useammin kuin kukaan muu?

Tuukka Pursiainen

SBU10h