”Mä mietin usein sua nuorta matkaajaa
kuinka olet rohkee, ei sua taida pelottaa.
Seuraat keskiviivaa kunnes silmissä sumenee,
unessa nopeammin kilometrit hupenee.
Polku se on paikallaan polkeva polkukin,
kun oikein polkee niin aukee solmukin.
Pitää pysyy liikkeessä, mut myös osata pysähtyy.
Laula mulle se kulkijan laulu…”

Tutustuessamme edellä kirjoitettuun kulkijanlauluun, voimme poimia sieltä mm. sanat ROHKEE, PELOTTAA, SEURATA, SUMENEE, NOPEAMMIN, KILOMETRIT, POLKU, LIIKE, PYSÄHTYY. Näitä sanoja miettiessä pääsen hyvin lähelle niitä teemoja, joita pyörittelin päässä viime viikonloppuna Kanarialla järjestetyssä polkujuoksu-ultrassa. TRANSGRANCANARIA nimeä kantava 127,5km:n mittainen ja 8660 nousumetrillä (järjestäjän info) herkutteleva vuorijuoksu tarjosi minulle todellisen ja voimaannuttavan matkan kohti omia fyysisiä sekä henkisiä äärirajojani. Luova liikunta, kehon ja mielen tavoitteellinen kehittäminen on äärimmäisen kiehtovaa ja siitä aion kertoa teille seuraavaksi. Tervetuloa mukaan!

AIKA ENNEN KALKKIVIIVAA
Viimeinen kuulutus Norwegianin keskiviikkolennolle DY 5850 Helsingistä Gran Canarialle! Jalat tärisevät ja silmissä sumenee, mutta pääsen kuin pääsenkin istahtamaan omalle paikalleni 20D, samalla kun hoen mielessäni Suomeen jääneen rakkaani sanoja, ”Sä pärjäät – sä oot niin vahva!”. Kylmä hiki alkaa valua pitkin ohimoita ja kädet puutuu – mitä vittua tapahtuu? mietin itsekseni. Noh, onneksi kohta noustaan ilmaan ja sitten voin juosta – nimittäin vessaan!

Hyvin pitkälti tällä flowlla alkoi kauan odottamani juoksureissu Kanarialle. Ilmeisesti keho reagoi edellisillan hierontaan, kisastressiin ja kaiken varalta nautittuun maitohappobakteerikuuriin juurikin näin fiksusti eli tyrkkäämällä tavaraa molemmista päistä lentsikan vessassa yhteensä 4 kerran verran. What the fuck!

Lopulta lento oli kuitenkin ohi ja saatoin huokaista helpotuksesta päästyäni elossa tuonne aurinkomatkaajien sekä muiden keski-ikäisten auringonpalvojien paratiisiin. Kentällä laukkuja odotellessa ja muihin rohkeisiin suomalaisiin (Mari, Ville, Tuula ja Pekka) tutustuessa uskalsin nauttia pullollisen Pepsiä ja suklaapatukan. Elämä alkoi hiljalleen voittaa ja tunnelin päässä näkyi valoa. ”Ois kai tän juoksuun valmistautumisen voinut helpomminkin tehdä”, totesin leikkisästi itselleni kasvoja wc:ssä huuhdellessani.

Keskiviikkoilta ja torstaipäivä kuluivat toipuessa ja voimia kerätessä sekä tietenkin juoksuun liittyvien pakollisten menojen hoitamisessa ja tuttujen kanssa rupatellessa. Tämän lisäksi sain yhteismajoitukseen seurakseni huikeat leidit Millan ja Kaijan, jotka olivat osallistumassa 84,7 km:n pituiselle ADVANCE – matkalle. Hurjia muijia, oikeasti!!

PE 6.3.2015 klo 23 AGAETE!

”Mä ajoin koko yön niin kuin roy orbison.
Mun sydämeni lyö se aivan hervoton jo on.
lähin liikkumaan valot vilkku vaan,
pyysin tanssimaan sua beibe…!”

1/6 osaa (eka puolimaraton):
Eliittijuoksijat karkasivat startin jälkeen kuin se kuuluisa rusakko sieltä puskasta ja näyttipä muutamalla muullakin kiire kovin kiire olevan. Noh, lopulta päätin itsekin vaihtaa manuaalivaihteistosta hölkkäpykälän silmään, ihmisten siinä sivussa raivokkaasti kannustaessa. Laitakaupungin valojen pistäessä alkumatkasta silmään onnistuin toteamaan itselleni, että ylämäkeenhän se tie vie ja hiljalleen asfaltilta kivikkoiselle polulle, ohituskaistalla varustetulle sellaiselle. Reittiprofiilia etukäteen tuijoteltuani, totesin tässä vaiheessa olevan järkevää kaivaa juoksusauvat repusta. Sauvojen avulla juoksu ylämäkeen oli huomattavasti vähemmän kuormittavaa ja sujui tunteella ”helppo”. Ai niin, se eka mäki… juuh, se oli sellainen n. 9 km pitkä louhikkoinen ja jyrkkyydeltään vaihteleva töppyrä, jonka aikana taplattiin n. +1200 nousumetriä.

Mäen päällä odotti huoltopiste, josta riipaisin reippaasti juomapulloihin lisää vettä ja naamariin mukillisen cokista. Jokainen voi sitten seuraavaksi arvata, minne matka mäen päältä jatkui? Aivan oikein, alaspäin ja sekin polku oli varsin viettelevää ja viekasta karavaanirallia mutkineen, murskeineen ja kaktuspuskineen. Muutamat sankarit survoivat ohi, joskin kopsahtelivat sen jälkeen usein kontalleen. Ja mitä minä tein? Noh, odottelin, josko kroppani hiljalleen käynnistyisi, sillä siihen saakka olin mennyt sellaisella helpolla ”älä herätä mua unesta” fiiliksellä. Onneksi, lopulta ensimmäisen puolimaratonin krouvissa keho käynnistyi ja juoksu alkoi rullata matkasta nauttien…

2/6 osaa (1. maraton):
Ensimmäisen maratonin toisella puoliskolla maasto oli selkeästi vehreämpää ja tasaisempaa tai sitten otsalamppuni oli sumentanut näkökykyni lopullisesti. Tässä vaiheessa etenimme loivia polkuja ja sekä niiden sekaan osuneita ylä- ja alamäkiä n. 4-5 juoksijan porukassa juoksujärjestystä leikkisästi välillä vaihdellen. Oma liikkumiseni sujui koko ajan helpolla ja heräävällä tuntumalla, eväitä repusta rehdisti räpläten. Fontanalesiin (ADVANCE-matkan starttipaikka) saavuin hyvissä ajoin aamuyön tunteina ja huollossa asiointi sujui nopeasti tutulla kaavalla (vesipullot täyteen, appelsiinilohkoja ja pari karkkia naamariin sekä cokista turinaluukkuun). Huoltopisteen väen sekä paikalla olleiden kyläläisten kannustushuudot ja tsemppaus nostivat pysyvän pilkkeen Pullukan poskipäille – Tää on niin kivaa, totesin itselleni.

3/6 & 4/6 osaa (2. maraton):
Ensin ylös, sitten alas ja josko vielä vähän ylös? Näillä kahdella osuudella koin ehkä koko tämän liikuntativolin suurimmat elämykset ja endorfiinipiikit. Taival taittui alkuun yhdessä mexicolaisen ”Juan Carloksen” kanssa, jonka englannin sanavarasto ei ollut rajaton eikä riimivirtakaan loputon. Noh, en antanut sen häiritä, sillä tärkeintä oli matkan taittuminen tasaisesti tuulisia rinteitä ylös kavuten ja tuulen tuolla puolen pirteästi loivaan rinteeseen spurtaten. Toisaalta tällaisella matkalla hyvä tunne voi vaihtua silmän räpäyksessä aallonharjalta rotkon pohjalle ja siitä sain ensimmäiset kokemukset n. 66 km:n kohdalla, kun pakki repesi ja puskajussi alkoi huudella levottomasti nimeäni… Eipä siinä auttanut muu kuin sanoa hyvästi ”Juanille” ja vastata puskan huutoon sekä heittää yläfemmat kaktuksen kanssa. Kokemus tämäkin!

”Hän juoksee mustissaan, vyöryy kylmänä ja sulkeutuneena.
Omaa ylhäistä ja ankaraa tähtirataansa.
Raskain kengin, kevyin askelin – yksin.
Ja hänessä on pelottavaa ylivoimaa,
kun unelmiaan koittaa tavoittaa!”

GARAÑÓN – 2 maratonia täynnä
Rogue Nublolla (sellainen varsin miehekkään kokoinen siirtolohkare ja nähtävyys) heiteltiin läpsyt ADVANCE-matkan kärkimiesten kanssa hyvässä hengessä ja pian tämän jälkeen tulikin kaksi peräkkäistä maratonia täyteen sekä samalla Garañónin huoltopiste. Huoltopisteellä kaivoin dropbägistäni uuden buffin, palautusjuoman sekä lisäenergiat loppumatkalle. Huoltopisteellä myös vatsani alkoi oireilla entistä rehvakammin ja se nostatti pieniä ryppyjä muuten auringossa iloisesti kylpeneille kasvoilleni. Järjestäjän suorittaman pakollisten varusteiden tarkastuksen ja nopeahkon huoltotauon (ne karkit oli virhe, suuri VIRHE!) jälkeen pääsin jatkamaan matkaa kohti tuntematonta. Tuntematonta siinäkin mielessä, että näistä pituuksista minulla ei ollut aiempaa kokemusta, sillä ennen tätä reissua pisin omin voimin etenemäni matka oli viime syksynä Ilomantsissa taivallettu 95km:n pituinen helppokulkuinen Susitaival – retkeilyreitti. Noh, Buzz Lightyearkin toteaa aina ”Kohti ääretöntä ja sen yli!”, joten miksi en minäkin?!

5/6 osaa:
Seikkailun selkeästi pimein vaihe, sillä reilun 86km:n kohdalla repesi liitoksista sekä ylä- että alapää. Onneksi puska oli taas lähellä ja paperiakin löytyi juoksurepusta. ”Joo, ei tää oksentaminen ole kivaa”, huikkasin ohi menevälle sveitsiläiselle sankarille, samalla kun keräilin itseäni! Seuraavien kilometrien aikana alkumatkan juoksunautinto oli kaunis muisto vain ja olokin oli varsin TÖÖT. Liikuntaharrastukseni perustuessa suureen nautintoon, flow on lähes aina läsnä, mutta nyt joutui kyllä Pullukka kaivamaan sitä tunnetta toden teolla liuskekivien pinnasta ja pinnan alta.

Seuraavan vajaan tunnin verran tein matkaa kävellen ja kehoa kuunnellen. Nonamen kisapuseroon alkoi hiipiä vääjäämättä keskeyttämisen tunne sekä luovuttaminen, sillä nautinto oli kadonnut – prkl! Ja ihmismielihän on siinä mielessä hassu, että se yrittää houkutella sinua keinolla millä hyvänsä mukavuuteen.

Onneksi, muistaessani kahden rakkaan naisen kisaa edeltävät sanat: ”Sä et lopeta, etkä keskeytä – sillä oot paras!” ja ”Muista, kun pää ei jaksa – jalat vie ja kun jalat eivät jaksa – pää vie!”, tein päätöksen jatkamisesta ja maalinpääsystä! (Kiitos Hilppa ja Isosisko 1! ♥) Lopulta päästessäni Tunten huoltopisteelle kroppa oli herännyt Feeniks-linnun lailla uuteen lentoon ja appelsiinilohkot sekä cokis virkistivät mielen. Niin ja piristävä vaikutus oli myös Tunten kylän jälkeisellä osuudella, jossa ohitin Sivenin Tapanin… ”Tapsalta” irtosivat raivokkaat tsempit ja hyvän mielen boostit, kiitos!

6/6 osaa:
GPS:stä loppui akku jossain 107 km:n paikkeilla ja tästä eteenpäin olin ainoastaan rannekellosta näkyneen ajan varassa. Nopeasti laskin varovaiseen tavoiteaikaani (19h) vaadittavan kellonlyömän ja pistin Inovin tossua toisen eteen. Olin päättänyt vetää homman SISU:lla loppuun saakka ja useat ihmiset ihmettelivätkin kovaa alamäkivauhtiani, ja erityisesti pelätyssä Artearan laskussa ihmiset siirtyivät suosiolla sivuun kuullessaan sauvojen kolahtelun takanansa. Sauvojen kanssa loppumatkan tekniset alamäet eivät tuottaneet, väsyneistä etureisistä huolimatta, sen suurempia ongelmia.

Ennen viimeistä huoltopistettä (Machacadora) reitille osui vielä useita pieniä töppyröitä (Suomen mittakaavassa isoja) sekä pitkät pätkät helvetin tylsää hiekkatietä. Noh, viimeisellä huoltopisteellä cokis ja appelsiinilohkot sekä muutamat karkit villitsivät lopullisesti Pullukan mielen. Lisäksi huoltopisteellä saamani tieto maalin sijainnista (8km), mahdollisti aikatavoitteen kiristämisen 18,5 tuntiin. Kokonaisvaltaisuudesta nauttien, koti-Suomessa liveseurantaa jännittäviä läheisiä ajatellen sekä omaa suorituskykyä ihaillen jaksoin hölkätä lopun matkan juoksunautinnon aallonharjalla keikkuen ja tylsän tulvavesikanaalin pohjaa tuijottaen. Vaikeaa se ei ollut, kuten ei myöskään Maspalomasin rantahiekka ja – katu, ainoastaan todella turhauttavaa.

SPECIAALII!
Hieman ennen maalisuoraa tavoitin reitin varrella moneen otteeseen tutuksi tulleet Javierin ja Lucan ja tässä vaiheessa teimme yhteistuumin päätöksen maalilinjan ylittämisestä yhdessä. Ylittäessäni maalilinjan, kello pysähtyi loppuaikaan 18h 24min 29s ja siihen olen kaikki vaikeudet huomioon ottaen erittäin tyytyväinen. Sijoitus kaikkien maaliin selvinneiden miesten (315) keskuudessa oli 32. ja omassa ikäsarjassa 18, mutta koska kilpailen ainoastaan itseäni vastaan, on sijoitus minulle toissijaista – aika ratkaisee!

”Suljen silmät, kuvittelen et lennän.
Mun täytyy luottaa, ja antaa vaan mennä.
Vien tän äärirajoille, äärirajoille!
Vien tän äärirajoille, sua varten!”

Olo on nyt muutama päivä kisan jälkeen edelleen endorfiinin, eliksiirin ja ilon täyttämä, minkä lisäksi kävelykin sujuu käytännössä normaalisti, kynsiä ei irtoa yhtään ja rakkoja löytyy jaloista vain ruhtinaalliset 3 kpl.

Tunne äärirajoille menemisestä, itsetutkiskelusta ja kokonaisvaltaisesta kilvoittelusta oli todellinen eli sain Kanarialta sen, mitä menin sieltä hakemaankin. Voinenkin nyt todeta aidosti ihmismielen olevan mieletön, kehon levoton ja liikutettavaksi luotu.

Suuri KIITOS kaikille minua sekä paikan päällä että kotinurkilla kannustaneille ja erityismaininnat Hilpalle sekä rakkaille isosiskoille ja muorille tuesta, kyl te tiedätte!

-Tero-