Ultrajuoksijat metsäretkellä vol. 2

Vuosi sitten team Ultra Sisu osallistui ensimmäistä kertaa rogainingin24h SM-kisoihin Jämijärvellä. Tuolloin tuomisina oli sekaparisarjan hopeaa ja jo silloin oli selvää, että ensi vuonna lähdemme uudelleen. Tässä lajissa kokemuksen karttumisesta on selvää hyötyä, koska reitin suunnittelu ennen matkaan lähtöä on jo olennainen osa suoritusta. Minun oman määritelmäni mukaan 24h rogaining on eräänlainen ultrajuoksun ja suunnistuksen fuusio ja lajista tarkemmin voi lukea esimerkiksi meidän viime vuotisesta julkaisusta Ultrajuoksijat metsäretkellä.

Vuoden 2019 SM-mitaleista kisattiin Pöytyän Yläneellä ja järjestelyistä vastasi Ilpoisten vuorenkävijät ja Turun Metsänkävijät. Kisakeskus oli suunnistuskisojen tapaan maastossa ja reittisuunnittelu ja huolto tapahtui joko taivasalla tai kilpailijoiden omissa teltoissa.

Kartat jaettiin osallistujille kolme tuntia ennen starttia ja intensiivinen suunnittelu nuppineulojen ja mittanarun kanssa pääsi vauhtiin. Viime vuodesta viisastuneena teimme reittisuunnittelun sillä ajatuksella, että matka ei tule loppumaan kesken. Mikäli matka ei edistykään aivan suunnitellun aikataulun mukaisesti, niin sitten lenkkiä lyhennetään loppupuolelta. Toinen johtoajatus oli poimia kartalta mahdollisimman arvokkaita 7-10 pisteen rasteja vaikka ne olisivatkin vähän hankalamman matkan päässä. Kolmas etukäteen päätetty periaate oli se, että emme käy kisan kuluessa huoltotauolla kisakeskuksessa, vaan kannamme koko vuorokauden eväät mukana.

Matkaan lähdettiin hyvällä fiiliksellä. Aurinko paistoi ja oli vähän turhankin lämmintä. Etenimme sujuvasti rastilta toiselle käyttäen välillä tie- ja polkukiertoja ja välillä puskien kompassisuunnalla halki hakkuuaukkojen tai vihreääkin vihreämpien tiheikköjen. Meillä oli selvä työnjako: Mika huolehti suunnassa pysymisestä ja raivasi tietä edellä ja minä seurasin etenemistä kartan kanssa. Suurimmaksi osaksi tämä onnistui hyvin. Vain muutamalla rastilla jouduimme tekemään pieniä korjausliikkeitä ennen leimausta. Päätimme myös alusta pitäen kehua toisiamme aina kun onnistuimme emmekä juurikaan sortuneet tiuskimiseen tai muuhun kiukkuiluun koko vuorokauden aikana!

Ensimmäiset kymmenen tuntia meni täysin ilman ongelmia. Mitä nyt vyötärönkorkuiset suopursut raastoivat Mikan paljaita polvia ja hirvikärpäset tarttuivat niskavilloihin, mutta sitähän se on, kun metsäretkelle lähtee. Illan pimetessä alkoivat minun kantapäiden rakot vaatia tohtorointia. Parikin kertaa piti pysähtyä rakkolaastareita virittelemään. Myös särkylääkkeisiin oli pakko turvautua ja välillä koski enemmän, välillä vähemmän. Toinen merkittävä ongelma kohdattiin aamuyöllä, kun minun otsalampun virtajohto tarttui oksaan eikä lamppu sen jälkeen enää palanut kunnolla. Kaksin käsin johtoa ja akkua pidellen sai valon palamaan, mutta ei siinä enää riittänyt käsiä kartan tai kompassin käyttöön.. Piti antaa Mikan hoitaa suunnistaminen ja vain kulkea perässä. Onneksi pimeää aikaa oli vain noin kaksi tuntia jäljellä. Tässä vaiheessa kisaa meinasi jo vähän harmittaa, mutta onneksi emme antaneet periksi, vaan päätimme vain vähän lyhentää suunniteltua reittiä ja jatkaa rivakkaa suunnistamista taas aamun valjettua.

Aamun ja aamupäivän reitille osuivat Vaskijärven luonnonpuiston polut ja pitkospuut. Soiset maisemat olivat todella hienot ja kipeistä jaloista huolimatta pääsimme hyvään juoksuvauhtiin. Silloin saattoi pistää myös aivot lepotilaan, koska luonnonpuistossa ei saanut liikkua kuin merkittyä polkua pitkin. Ei tarvinnut huolehtia suunnassa pysymisestä tai kartan korkeuskäyristä.

Viimeiset kilometrit maaliin olivat jo aika tuskaiset ja 24h kilpailuajasta jäi tunti käyttämättä. Neljän pisteen rasti olisi ollut vielä poimittavissa läheltä maalialuetta, mutta siinä vaiheessa minun oli pakko sanoa, että nyt ei kyllä enää pysty. Päätimme yhteistuumin suunnata maaliin ja ottaa vielä muutama juoksuaskel loppusuoralla.

Maaliin tullessa kuulimme, että olimme kulkeneet kisan aikana noin 102 kilometriä. Tarkkaa kilometrimäärää emme matkan aikana tienneet, koska rogainingin säännöissä kielletään kaikkien matkaa mittaavien laitteiden käyttö. Ajan kulumista seurattiin aivan tavallisesta viisarikellosta. Telttaa purkaessa ja tavaroita keräillessä kuulimme muutamien kisakumppaneiden kulkemat matkat, jotka ylittivät meidän keräämät kilometrit jopa 20 kilometrillä. Tässä vaiheessa luulimme, että palkintopallille ei ole tänä vuonna asiaa. Mutta niin vain kävi, että meidän suunnitelmamme oli parempi ja kuljimme suoraviivaisemmin rastilta toiselle ja tuloksena oli tänäkin vuonna SM-hopea. Tässä lajissa pelkkä juoksuvoima ei välttämättä tuo menestystä ja siitä kertonee sekin, kun avoimen sarjan mitalistit olivat kaikki veteraanisarjalaisia 😊 Maltti on valttia tässäkin hommassa.

Team Ultra Sisu kiittää järjestävää tahoa loistavista kisoista! Meidän näkökulmasta katsottuna kaikki sujui erinomaisesti ja eiköhän sitä taas ensi vuonna lähdetä kisaamaan.