19.-20.11 Joensuu Night Run 12h – 139,8km

tomi_jnr_2016Viime vuoden Night Runin ja 121,7km jälkeen totesin, että ei enää ikinä. Silloin viimeiset pari tuntia menivät lähinnä kävellessä ja ihmetellessä koko homman järkeä. Päätös tämän vuoden Night Runille syntyi vasta noin kuukausi ennen tapahtumaa. Suht hyvin mennyt juoksukesä ja juoksukavereiden houkuttelu saivat mielen kääntymään ja varovainen 130km tavoite oli asetettu.

Kisaa varten ei sen erikoisempia treenejä tarvinnut tehdä vaan luotin peruskuntoon, mitä tämän vuoden vajaa 3000 harjoituskilometriä oli tuonut. Kesäkuussa ollut 100km Suomi-juoksu antoi myös uskoa tavoitteen täyttymiseen, sillä tuolloin kisa meni mahavaivojen takia hieman pieleen loppuajan ollessa 8h ja 40min paikkeilla. Night Runin taktiikkaa miettiessä, totesinkin, että jos tuota vauhtia pystyy vaivojen kanssa juoksemaan, niin kai sitä pystyy terveenä sitten pidempäänkin menemään.

Osallistujalistalta poimin ennakkosuosikiksi tietysti tämän vuoden tuplatriathlonin MM-3:sen Hyppölän Teron, jonka uskoin rikkovan kevyesti ainakin hallijuoksun Suomen ennätyksen. Kakkossijasta ajattelin taistelevan espoolaisen Toni Validon kanssa, joka oli väläytellyt kestävyyttään kesän pitkillä matkoilla. Kisapäivänä Validoa haastatellessa oltiinkin samoilla taktiikoilla liikenteellä, eli yritettäisiin pysyä Hyppölän perässä mahdollisimman pitkään.

Starttipamauksen törähdettyä tuttu kolmikko säntäsikin kärkeen Hyppölän johdolla. Vauhti tuntui kevyen sopivalta, joten yllätyin kun Valido lähtikin kiristämään vauhtia ottaen meidät kohta kierroksella kiinni. Yllättävä shakkipelimäinen liike ei kuitenkaan saanut pasmojani sekaisin sillä aikaa oli vielä pitkälti. Kuin ilmaiseksi pääsin Hyppölästä kierroksen edelle tämän käydessä tutustumassa Areenan wc-tiloihin.

Kolmen tunnin taaperruksen jälkeen jalat kaipasi hieman vaihtelua tuttuun rytmiin. Mietin miten Valido reagoisi, jos ottaisin hänet kiinni kierroksella ja eikun tuumasta toimeen. Hieman nopeampi vauhti tuntui sopivan myös jaloille ja Valido oli äkkiä ajettu kiinni. Jatkoin vauhtia vielä jonkun aikaa, tosin sillä mentaliteetillä että kisaa oli vielä melkein 9 tuntia jäljellä!

Hyppölän juna puksutti tasaisia kierrosaikoja, joten tähän imuun oli aika ajoin hyvä jäädä roikkumaan ja lepäilemään. Energiageelit ja siripiri-glukoosipastillit olivat maullaan, lisäksi tasatunnein olin varannut reilumman palautusjuoman tai mustikkakeiton. Muutamat lyhyet vessatauot näistä seurasikin mutta tämä vain oikeastaan piristi menoa. Musiikin pauhatessa ja välillä juoksukavereiden kuulumisia vaihdellessa kilometrit ja tunnit lisääntyivät kuin itsestään.

Viimeiselle suunnanvaihdolle tultaessa eli yhdeksän tunnin juoksun jälkeen olin karannut jo reilun kilometrin Hyppölältä ja Valido oli hiipunut kauemmas taaksemme. Pienoinen hyvän olon tunne alkoi puseroon tulla kun juoksu tuntui edelleen kevyeltä. 100 kilometriäkin oli taittunut omaan ennätysvauhtiin, joten laskeskelin jo mielessä mahdollista lopputulosta. 130km pitäisi ainakin kevyesti ylittyä mikäli vauhti vain pysyisi samana.

Kuin salaman iskusta sitten 10h kohdalla juuri Hyppölän huoltopöydän luona iski jalkaan kramppi! Tiesin, että se helpottaa mikäli vain koitan jotenkin eteenpäin päästä ja vaihtamalla juoksuasentoa edes vähän vähemmän kipeämmäksi. Kierros menikin hitaasti sipsuttaen ja samalla menetin reilusti johtoani. Huoltopöydältä reilusti suolaa kitusiin ja juomista mukaan ja jalat ymmärsivät, että vielä ei keskeytetä. Validokin huomasi ongelmat ja tsemppasi jatkamaan vaikka mikä olisi! Sopiva rytmi löytyikin ja krampit helpottivat ja pystyin huokaisemaan helpotuksesta.

Viimeiselle tunnille lähtiessä alkoi oma 130 kilometrin tavoite täyttymään ja voittopokaalin nostaminen urheilujuomineen kutitteli mielessä jo mukavasti. Tähän väliin pystyi vielä iskemään koneistoon lisää kierroksia ja Hyppölään sain lisää eroa tehtyä. Puoli tuntia ennen päätössummeria tiesin olevani lähellä myös hallijuoksun Suomen ennätystä. Seurakavereiden kannustaessa vauhti ei kuitenkaan aivan riittänyt ja loppuheittäytyminen jäi 66 metriä vajaaksi. Paljoa tämä ei kuitenkaan harmittanut, sillä kova työ, voitto ja Suomen kautta aikain viidenneksi kovin tulos oli tosiasia!

Tästä on hyvä jatkaa ensi kesän kisoihin ja jo tiistain palauttavalla lenkillä pystyi vetoreeniä tekemään. Kiitos kisakumppaneille, mahtavalle Ultrajuoksuseura Sisulle sekä valmistautumis- ja huoltotoimenpiteisiin osallistuneille henkilöille!

Tomi Ronkainen

joensuu12h.com

Kokkola Ultra Run 16.5.

kokkolaSisun Kaija Pesonen ja Jarkko Saksa juoksivat ennätyksensä Kokkolan 12 tunnin juoksussa. Kaija keräsi 94,773km sijoittuen naisten kisassa kolmanneksi. Jarkko Saksa juoksi 97,525km. Perhon Kirin Teija Honkosen voittotulos 122,706 on uusi naisten Suomen ennätys.

24 tunnin juoksussa miesten kisan voiton vei Harri Lehtimäki tuloksella 213,297km ja naisista paras oli Susann Berg 196,278km.

Kokkola 16.5.2015 12h:
1. Teija Honkonen 122,706km (SE)
2. Marianne Mäkinen 116,288km
3. Timo Ylikoski 111,541km
..
9. Jarkko Saksa 97,525km
10. (N3.) Kaija Pesonen 94,773km

Lopputulokset ja kierrosajat »
Tulokset (täydet kierrokset) »


12h Sunttia – Jarkko Saksa

jarkkosaksa2Päätöksen Kokkolaan lähtemisestä tein jo syksyllä. Vuodenvaihteessa aloitin harjoittelun ohjelman mukaan. Ohjelman seuraamisesta oli varmasti apua, vaikken sitä niin tarkasti toteuttanutkaan, sillä vastoinkäymisiä flunssan ja nilkan nivelsideongelmien muodossa oli vähintäänkin asiaan kuuluva määrä. Onneksi flunssat osuivat suurin piirtein kevyemmille viikoille ja kinesioteipin avulla nilkan ongelmat miltei poistuivat. Viikkojen ja kuukausien kuluessa tulostavoitteen pähkäilyn sijaan alkoi mieleen hiipiä kysymys: ”Miten hitossa minä tästä selviän? Sisun leirit toivat kyllä uskoa henkisen puolen kestävyyteen. Mutta miten jalat kestäisivät ja miten vatsa tulisi toimimaan? Kyseessä olisi kuitenkin ensimmäinen kerta. Viime vuonna juostu Kuopio 6h meni ihan hurlumhei meiningillä – tällä kertaa siihen ei olisi vaaraa. 100 km kuitenkin oli ja pysyi mielessä.

Kisaan valmistautuminen sujui hyvin. Keventely oli varmasti riittävää. Tankkaamista en sen erityisemmin suunnitellut tekeväni. Kunhan vain saisi kunnon kotiruokaa jossain matkan varrella.

Helpommin sanottu kuin tehty. Perjantaina puolilta päivin Kaija ja minä sekä huoltaja Suvi suuntasimme Iisalmen ja Nivalan kautta. Niinhän siinä sitten kävi, että päädyimme Kiuruveden ABC:lle. Virhe. No se siitä, seuraavan kerran kannattaa selvitellä ruokapaikat etukäteen.

Kisaa edeltävän yön Hotelli Kokkolassa sain enimmäkseen nukuttua. Huono uniselle ei mikään itsestäänselvyys. Yleisin jännittämisen ja häsäämisen sekä aamupalan jälkeen suuntasin urheilutalolle ilmoittautumaan. Hieman yllätyin kun levottomasti hälisevien kisaajien sijaan vastassa oli ainoastaan ilmoittauttumistiskin takana leveästi hymyilevä kisajärjestäjä Marko Forsell. – ”Sieltähän tulee juoksijan näköinen mies!” Tällainen tervehdys ja päälle vielä hyviä vinkkejä ensikertalaiselle! Jo alkoi jännitys laskemaan. Tunsin todellakin itseni tervetulleeksi.

Sää oli lähdön hetkellä yllättävän viileä, vaikka tiesinkin varautua siihen että tuulee. Sadetta ei silti ollut luvassa. En yleensä käytä urheilukelloa, mutta nyt otin sen käyttöön jotta saisin 13 + 2 juoksu/kävely rytmityksen tehtyä. Tarkkailin ensimmäisen tunnin melko tiheästi myös sykkeitä ja jatkossakin vielä muutaman tunnin kunnes menin tuntuman mukaan. GPS ei taaskaan oikein löytänyt itseään joten matkan kuulisin sitten tunnin välein järjestäjien kuulutuksista. Ensimmäinen tunti meni hieman liian lujaa, mutta sain sen vahingon korjattua jarruttelemalla pari seuraavaa tuntia.

Aika kului mukavasti seuraavaa kävelypätkää ja syömisiä ajatellessa. Geelejä olin varannut vain noin 10, koska en halunnut syödä mitään väkisin. Niiden lisäksi omina eväinä oli hunajaa, kookospaloja, inkivääriä ja pähkinöitä sekä tietenkin mustikkakeittoa. Taisi mustikkakeitto olla muidenkin suosiossa. Myös järjestäjien eväitä tuli hyödynnettyä. Jokaisen kävelypätkän aikana tai heti sen jälkeen otin urkkajuomaa. Jossain neljän tunnin jälkeen alkoi vauhti hitusen hyytymään, kunnes muistin ettei ihminen ole muumi. Asiaan kuuluvan kevennyksen jälkeen alkoi taas juoksu maittaa. Jossakin vaiheessa päätin kävellä myös kaikki evästelypätkät kun huomasin roiskineeni mustikkakeitot pitkin numerolappua. Oli kuulemma uskottavan näköistä.

Alun jälkeen sorruin ainoastaan kerran pitämään liian lujaa vauhtia jäädessäni juttelemaan kovempivauhtisen 24h juoksijan kanssa. Aika moni vuorokauden taivaltajista piti kovempaa vauhtia ja hienot oli sitten siinä sarjassa tuloksetkin. Kuuden tunnin kohdalla oli ensimmäinen henkisesti hankalampi hetki kun samaan aikaan aloittaneet 6h juoksijat lopettivat oman urakkansa, eli pääsivät pois. No elämässä on valintoja. Samoihin aikoihin alkoi myös oma vauhti hiipumaan. Lisäsin energiaa, pidensin juoksupätkiä ja jaoin kävelypätkä useampaan osaan. Toisaalta jäykillä jaloilla kävelystä juoksuun siirtyminen oli myös helpompaa tehdä loivaan alamäkeen. Toisen suntin ylittävän sillan jälkeen oli tuollainen myötäle tarjolla. 9 tuntiin saakka jaksoin elätellä toivetta satasen puhkaisemisesta. Sitten vaihdoin tavoitteeksi 95. Viimeisen tunnin alkaessa kasassa oli vähän vajaa 90 kilometriä. Lopulta päätin etten pysähdy ennen kuin tavoite on täynnä. Noin parikymmentä minuuttia ennen loppua jaettiin kapulat käteen lopputuloksen merkkaamista varten. Niillä kohdin oli oma tavoitekin täynnä. Kisakuuluttaja Forsell alkoi tsemppaamaan 12h juoksijoita loppukiriin. Kasoin kelloa: 11:48 – totesin siinä vieressä juoksijoille,että nyt on enää coopperi jäljellä. Kannustavaa kommenttia alkoikin tulemaan: ”Anna mennä!”, ”se voi hyvinkin lähteä, et ole käyttänyt nopeita soluja, ne on levänny”. Ja sitten juoksin sen minkä irti lähti. Ja kylläpä sitä lähtikin! Ehkä noin 1800m. Aivan mieletön fiilis. Jalat eivät aikoneetkaan krampata (olinkin syönyt koko päivän vähintäänkin riittävästi suolatabletteja.) Viimeiset minuutit, kymmenet sekunnit ja sekunnit kiristin vain vauhtia. Sitten se oli siinä. Tulos 97.5 sekä ennen kaikkea seesteinen ja onnellinen olo. Varmasti jotain pientä olisin voinut tehdä toisin, mutta tuona päivänä se oli varmasti paras mihin pystyin. Yksi pieni valinta meni myös aivan nappiin – Injinjin varvassukat! Vain yksi mitätön rakkula kynnen alla.

Kisajärjestelyt toimivat loistavasti ja Suntin tunnelma kevätillassa oli kerrassaan hieno. Musiikkia oli sopivasti ja kannustusta myös. Kerrassaan mahtava tapahtuma kannattaa kokea!

Jarkko Saksa