Eini Eronen
Tähän juoksuun valmistautuminen alkoi varovaisesta EHKÄ? Hep sanoista, kun Jari kyseli talkoolaisia ja juoksijoita Joensuun Night Runiin syksyllä. Olin lukenut ja kuullut Sisulaisilta viime vuoden tapahtumasta ja juoksu tuntui houkuttuvalta ajatukselta varsinkin, kun Vaarojen maratonin 86km taittui suunnitelmien mukaisesti kuukausi sitten. Matkaa kuitenkin pähkäilin vielä viimeiseen asti, vasta kisaillan aamulla vilkaisin osallistujalistaa ja huomasin olevani 12h tunnin listalla ja eipä siinä mitään, eipähän tarvinnut miettiä enää matkaa. Kiitos sinulle, varmaankin Jari, joka teit tämän rohkean päätöksen minun puolestani.
Ennen starttia kävimme läpi muutaman kilpasiskon kanssa tuntemuksia mitä tämä kisa toisikaan tullessaan. Minähän olin juossut kaikki aiemmat ultramatkani poluilla, ja siellähän ei tee vaikeuksia viettää 12h könyten kivikkoja, kahlaten mutalikkoja ja jutustellen juoksuystävien kanssa. Minulla ei ole edes sileän maratonin tulosta, kun yhden sileän puolikkaan jälkeen totesin, ettei tämä kadulla juokseminen ole minun juttuni, vaikka juoksemista rakastankin. Lähtöviivalle ryhmittäydyin tuttuun seuraan Miran kylkeen ja hätäpäissäni kyselin, että paljonkohan tässä olisi tarkoitus juosta? Minulla ei siis ollut mitään käryä siitä paljonko kilometrejä tulisin juoksemaan, olin vain tullut juoksemaan 12h, hyvässä seurassa, nautiskelemaan juoksusta ja kokeilumielessä testaamaan päätä, onko minusta juoksemaan yöllä onnistuneesti? Tästä pään testaamisesta voi jokainen olla ihan omaa mieltänsä, kun puhutaan 12h juoksusta radalla!
Minulla oli huoltojoukoissa oma henkilökohtainen valmentaja, mieheni Antti, joka huuteli jo alkuun, että älä anna vauhdin karata liian kovaksi, tunteja tulisi olemaan vielä paljon juostavana. Alkukierrokset juoksin Miran kanssa höpötellessä niitä näitä, joukossa myös Sisulaisista Leo ja Mika. Kuopion oma poika vitsaili jo alkumatkalla paljonko aikaa ja matkaa jäljellä. Musiikin soidessa annoin tossujen lähteä viemään ja nautin etenemisestä kohti aamussa siintävää maalia. Hei, tämähän onkin kivaa juosta täällä radalla, kun ei tarvitse kaivaa kuoritakkia päälle ja tarjoilut joka kierroksella. Hyvän olon tunne loppuikin aika pian, sillä vatsa alkoi protestoida geelejä vastaan ja vessareissut alkoivat hidastaa hyvää menoa turhan tiheästi. Kiukkusin olotilaa Antille ja pelastava enkeli Laura taikoi minulle lääkkeen, joka rauhoitti vatsan ja voisin taas keskittyä juoksuun. Vilkuilin vähän väliä tulostaululle, että miten menee, mutta sitten päätin napata piilarit pois silmistä ja siihen loppui myös tulosten seuraaminen. Tämän jälkeen löysin oman sisäisen juoksuflow:n. Huoltotauot pidin lyhykäisinä ja yritin pitää myös kävelykierroksia. Kelloa yritin olla vilkuilematta muutoin kuin, että ottaisin ravintoa tasaisin välein. Oli hienoa taputtaa kesken juoksun maaliin tuleville maratoonareille, heidän urakkansa oli jo päättynyt ja me toiset hullut vaan jatkettaisiin aamun asti.
12h aikana ehtii tutustua aika moneen ihmiseen radalla ja miettimään vaikka ketä ja mitä. En ollut kertonut aikeistani tulla juoksemaan yöjuoksuun kovin monelle ystävälleni. Saivatpahan nukkua yönsä valvomatta live seurannan äärellä. Itse en ihme kyllä tuntenut väsymystä juostessa. Tasaiseen alustaan tottumattomat jalat olivat loppukilometreillä ihan käytetyt ja juostut, tai niin ainakin yritin väittää Antille, joka huuteli kierrosaikoja siinä vaiheessa, kun tajusin että olisin mahdollisesti saavuttamassa tuplamaratonin verran kilometrejä. Pakotin itseni juoksuntapaiseen etenemiseen ja Antin tsemppaamana jatkoin sitä itseasiassa loppuun saakka. Anttihan vedätti tässä vaiheessa väsynyttä vaimorukkaansa, olin jo juossut siihen vaadittavat kilometrit.
Viimeinen tunti tuntui kestävän ikuisuuden. Siinä viimeisen tunnin aikana oli tunteet niin pinnassa, että juoksin viimeiset kilometrit onnenkyyneleet silmissä. Pirulauta, kohta minä olen juossut 12h. Kaikki Sisulaiset ja katsojat hurrasivat ja kannustivat loppukiriin, jännä miten ihminen kykenee löytämään itsestään vielä sellaisen vauhdin valvottujen tuntien ja juostujen kilometrien jälkeen. Onnellinen juoksumuikkeli juoksi 12 tunnissa omat ennätyskilometrinsä 88,662km ollen N40 neljäs. Parasta näissä juoksuissa on ystävät, jotka aidosti iloitsevat kanssasi saavutuksista. Näillä onnen halauksilla pärjään seuraavaan kisaan asti! Kiitos tuhannesti Joensuu Night Run! Muistona ansaittu, upea, taottu mitali ja nilkkapannasta jääneet jäljet! Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän!
Ultrajuoksuseura Sisu 