6h mattojuoksukokeilu

on

Vuodenvaihteessa kilpailukalenteriin ilmeistyi helmikuun ensimmäiselle viikolle 6h hallikisa. Tapahtuma istui omaan kalenteriin täydellisesti, ja harjoittelua muutettiin kyseiseen kilpailuun tähtääväksi. Painopiste siirtyi määrä- ja voimaharjoittelusta pitkiin vauhtikestävyyslenkkeihin. Kilpailuun valmistautuessa oli toki selvää, että korona saattaa torpata tämänkin tapahtuman, niin kuin kaikki tapahtumat viime keväänä. Lopulta rajoituksien kiristyessä kokoontuminen halliin ei ollut mahdollista. Korvaavia startteja on tällä hetkellä turha etsiä, joten jotain korvaavaa oli keksittävä. Syntyi ajatus kuuden tunnin mattojuoksusta.

Mattojuoksu on ollut viimeiset vuodet mieluinen harjoitusmuoto, eikä vähiten siksi, että Etelä-Karjalassa sisätiloissa treenaaminen on talvella vähintäänkin haastavaa. Pitävällä alustalla lenkit saa toteutettua laadukkaasti, ja vammariski on pienempi. Monet kokevat mattojuoksun tylsänä, mutta itse en ole kokenut ajankuluttamista ongelmaksi. Ultrajuoksijan pitää kestää vähän pitkää aikaa, ja monesti on tullut katseltua telkkaria tai luettua kouluhommia. Pisimmit mattolenkit ovat olleet 50 km mittaisia, ja alkoi tuntua mielenkiintoiselta kokeilla, kuinka pitkälle kuudessa tunnissa pääsisi. Samalla tuli selvitettyä, että tämän harvinaisen lajin maailmanennätys on 76.4 km. Siitä muotoutui sopivankuuloinen tavoite. Virallista maailmaennätystä omasta kokeilusta ei toki voi syntyä, sillä matto pitäisi olla tarkasti kalibroitu, ja suorituksella pitäisi olla viralliset valvojat. Itsensä haastaminen ja kunnontestaaminen toki onnistuu ilman tuloksen virallistamistakin.

Satu ja Kalle Lipiäinen

Juoksua lähdettiin toteuttamaan lauantaina 30.1. Edeltävänä päivänä olin soitellut salin kanssa, ja lupautunut vaihtamaan mattoa tasaisin väliajoin ylikuumenemisen välttämiseksi. Matolla kisaamisen etuna on mahdollisuus tasaiseen vauhtiin. Yleensä on haastavaa saada vauhti pidettyä alussa maltillisena, nyt mattoon voi asettaa haluamansa tahdin, tällä kertaa 4.28 min/km. Alkuvauhti oli mitoitettu siten, että 80 km olisi mahdollinen tasaisella vauhdilla. Puolivälin paikkeilla vauhtia uskalsi nostaa hieman, ja muistaakseni noin 4.22 min/km vauhdilla taitettiin iso osa loppumatkasta.

Ensimmäiset viisi tuntia sujuivat yllättävän hyvin. Oli tosi hauskaa, mihinkään ei koskenut, eikä oikeastaan edes väsyttänyt. Viimeinen tunti olikin sitten enemmän ultrajuoksua. Varsinaisia ongelmia ei ollut ja vauhtia ei tarvinnut hidastaa, mutta minuutit alkoivat tuntua pidemmiltä, enää ei niin hymyilyttänyt ja vähän tuli ehkä kiukuteltuakin, jos Kalle ei kuullut juomisen olevan loppu. Viimeisellä vartilla oli selvää, että 80 km ylittyy, joten loppukirin sijaan vauhtia tuli laskettu liki 40 s/km. Perustelin hidastamista sillä, että ehkä saa jonkin tovin säästettyä palautumisajassa. Vähänhän tuo ratkaisu luuseroinnin puolelle meni, mutta viimeisen 2 min loppukirin jälkeen matkaa oli mittarissa 80.4 km, joten kaikki meni kuitenkin nappiin. Juoksun keskisyke oli 155, eli aika lähellä aerobista kynnystä mentiin. Tarkat kynnykset ei tosin ole toistaiseksi tiedossa, mutta niitä on yritetty vauhtien ja tuntemusten perusteella haarukoida. Loppua kohden rasitus alkoi näkyä nousevana sykkeenä. Lopun vauhdinpudotus laski kovasti sykettä, mikä antaa ihan positiivista viestiä, että ainakin hitaammalla vauhdilla matka olisi jatkunut vielä pitkäänkin.

Kaiken kaikkiaan 6h matolla oli mukava kokemus. Geelit, joita meni yhteensä kuusi kappaletta, olivat koko ajan ulottuvilla, ja huoltajan ainoa tehtävä oli vaihtaa juomapulloja. Niitä piti vaihtaa aika tiuhaan, sillä kuumalla salilla juomista kului noin neljän litran verran. Lisäksi illan olosta päätellen jonkinlainen nestehukka tuli kehitettyä. Positiivista oli myös nähdä, missä mennään tässä vaiheessa kautta.Vaikka mattotulokset eivät suoraan ulkona juostuihin vertaudu, kunto tuntuu silti hyvältä. Suoritus tuli myös taputeltua pienillä vaurioilla, mikä on aina plussaa. Muutamia hiertymiä ja kipeä jalkapohja, joka oli kunnossa jo seuraavana iltana. Lisäksi paljoa ei harjoitteluaikaa tämän kokeilun takia menetetty, sillä juoksuttomia päiviä kisan jälkeen kertyi vain kolme, ja vain kuusi päivää myöhemmin sain jo hyvän vauhtikestävyystreenin kasaan.

Loppuun vielä kellon sisältöä. Kellon lisäksi sykepantakin kerää nykyään dataa, joten jokaisesta lenkistä on monennäköistä numeroa tarjolla. Mielestäni mielenkiintoista on, että näinkin pitkällä matkalla lukemat pysyvät samana loppuun saakka. Keskimäärin askelpareja tuli otettua 94 kappaletta minuutissa keskimääräisen askelpituuden ollessa 1.22 metriä.

Toivotaan, että päästään vielä oikeitakin kisoja juoksemaan. Seuraillaan tilannetta, ja jos alkaa näyttää huonolta, keksitään jotain itse.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Satun blogissa https://runningisamentalsport.blogspot.com/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.