Viime viikonloppuna juostiin NUTS Ylläs Pallas polkujuoksutapahtuma, missä myös Sisulaisia oli mukana monella eri matkalla. Tässä yleiskatsaus pisimmän reitin kilpailuun ja vähän kertomusta oman kisan kulusta.
Ultra Trail Tour Finland -kisasarjaan kuuluvalla 134 kilometrin reissulla Ylläkseltä Pallaksen kautta Hettaan voiton korjasi tänä kesänä alueella retkeilyoppaana toiminut espanjalainen Hamal Villar Lázaro, joka saapui maaliin ajassa 15:30:05 tehden samalla uuden reittiennätyksen. Kakkospaikan miesten sarjassa otti Juuso Simpanen, joka voitti ensimmäisen osakilpailun Karhunkierroksella. Pronssia miesten pitkällä matkalla otti Antti Itkonen, joka taisteli kakkossijasta vielä loppumatkan tiepätkälle asti tasaisesti Juuson kanssa. Naisten UTTF-osakilpailuvoiton Ylläs Pallaksella vei Jaana Hylkinen ajalla 22:43:39 ennen Lotta Korhosta ja Lotta Puttosta.
Lähtötilanne omaan kilpailuuni oli hieman epävarma. Karhunkierroksen satamailisesta kilpailusta oli aikaa vain seitsemän viikkoa, enkä ollut ihan varma siitä kuinka hyvin olin palautunut. Tarkoitukseni oli aloittaa kisa mahdollisimman rauhallisesti ja edetä tasaisesti läpi kilpailun. Ensimmäinen nousu Ylläksen huipulle menikin suhteellisen kevyellä jalalla, mutta jo pitkässä alamäessä kohti Kellokasta aloin huomaamaan, ettei jalkojen lihaksistossa ole kaikki kunnossa. Täydensin ensimmäisessä huollossa vain vähän juomia ja jatkoin matkaa kohti Kesänkitunturia ja Pirunkurun nousua.
Tässä rakkanousussa onnistuin passaillessani keräämään perääni melkoisen letkan ja jatkoimme matkaa jonomuodostelmassa pitkään alamäkeen ja kohti Kukastunturia. Porukka eli matkan edetessä, mutta Aspegrenin Jarkko oli ottanut tiukan peesin meikäläisestä ja saavuimmekin kaksikkona toiseen huoltoon Peurakaltioon. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että omasta kisastani tulee lähinnä torjuntataistelua totaalista kanttausta vastaan ja huippuajat saa unohtaa. Jalat olivat jo reilun kahdenkymmenen kilometrin kohdalla todella väsyneet ja juoksusta oli lennokkuus kaukana. Kokeilin etsiä sisäisestä kaasuvivusta sellaisen asennon, jota tiesin kestäväni pitkään. Toivottavasti jopa maaliin saakka.
Matka jatkui Jarkon kanssa kaksikkona ja kilometrit seurasivat toisiaan. Matkalla ohittelimme muutamia väsyneempiä juoksijoita, mutta suurimman osan ajasta olimme kahdestaan luonnon keskellä ja juttelimme niitä näitä keski-ikäisten miesten elämästä ja harrastuksista. Pian olimmekin jo Rauhalan huollossa noin 57 km:n kohdalla ja aloitimme haastavan pätkän kohti Pallaksen isompaa huoltoa. Tämä väli ei kuulu suuriin suosikkeihin märkyyden ja polkujen pienipiirteisyyden takia ja taisimme molemmat vannoa useampaan otteeseen, että tänne ei enää koskaan tulla juoksemaan. Ihan kuten vime vuonnakin tuli vannottua. Vihdoin saavumme Pallakselle, teimme noin 10 minuutin kattavan huollon ja aloitimme yhdessä nousun kohti Taivaskeroa.
Seuraava huoltoväli ennen Hannukurua tuntuu loputtoman pitkältä, mutta onneksi tällä kertaa sitä ei tarvinnut taapertaa yksin. Ennen Taivaskeroa ohitimme yhden juoksijan, pian toisen, jolle Jarkko antoi Imodiumia vatsaongelmiin ja hieman ennen Lumikerolle lähtevää nousua saavutimme ruotsalaisen Andreas Falkin, elävän ultralegendan sileiltä matkoilta, joka oli ensimmäisessä polku-ultrassaan. Hänellä oli menneet etureidet täysin pois pelistä, mutta sai meidän näkemisestä sen verran virtaa että pystyi seuraamaan meitä. Juttelimme kaikkea mahdollista ultrajuoksuista ja matka jatkui lähes huomaamatta eteenpäin. Hannukurukin tuli lopulta vastaan ja saimme koko ajan väsyneemmille jaloillemme lisäenergiaa huollosta.
Pian huollon jälkeen Andreas joutui pysähtymään ”puskatauolle”, mutta saavutti meidät uudelleen ennen Pyhäkerolle lähtevää pitkää nousua. Tässä vaiheessa alkoi oma matkantekoni olla jo melkoisen väsynyttä. Etureidet ja vasen polvi kipuili melkoisesti, mutta purin hammasta ja hiivin eteenpäin muiden mukana. Andreas veti letkamme Pyhäkeron huipulle, mutta päästi meidät alamäessä edelleen ja sanoi ettei pysty seuraamaan kipeillä jaloilla. Jarkko lähtikin juoksemaan viimeistä pitkää alamäkeä sellaista vauhtia, että itsellänikin teki tiukkaa pysyä perässä. Viimeinen huoltopiste ohitettiin lyhyellä stopilla ja suunnattiin pitkälle tasaiselle pätkälle kohti maalia.
Kun saavuimme hiekkatielle meinasi omat jalkani hirttää totaalisesti kiinni. Jarkko kannusti vieressä juoksemaan, mutta en pystynyt ottamaan juoksuaskelia kuin tasaisella ja alamäessä. Jokainen lihassäe huusi armoa. Otin nestettä ja energiaa sisääni sen verran mitä vaan uskalsin ja sain konetta sen verran käyntiin, että matka eteni. Hitaasti mutta varmasti, kuten koko kisakin oli mennyt. Mutkat ja mäet seurasivat toisiaan kunnes ylitimme Ounasjoen ja saavuimme asfalttitien reunaan. Maaliin olisi siis enää viisi kilometriä. Asfalttia koko matka. Ihanaa.
Olimme pikkuhiljaa tehneet nousua tulosluettelossa koko kisan ajan ja olimme tässä vaiheessa sijalla seitsemän. Etenimme rauhassa kohti maalia suuremmin itseämme raastamatta, mutta kun tien varressa näkyi sadepukuisia toimitsijoita piti tottakai ottaa pieni loppukiri. Ylitimme maaliviivan käsi kädessä loppuajassa 19 h 12 min 51 sek jaetulla seitsemännellä sijalla. Pitkä yhteinen matka Jarkon kanssa päättyi miehekkääseen halaukseen. Tätä on polkujuoksun yhteishenki parhaimmillaan.
Vaikka juoksu ei tällä kertaa mennytkän läheskään suunnitelmien mukaan, olen kuitenkin sijoitukseen tyytyväinen. Seitsemäs sija kivenkovassa kansainvälisessä porukassa on vallan erinomainen saavutus. Aikaero kärkeen kasvoi kyllä luvattoman suureksi. Haaveilin itse ennen starttia noin 18 h loppuajasta, mutta tällä kertaa siihen ei ollut mitään mahdollisuutta. Kumulatiivinen lihasrasitus oli aivan liian korkealla tasolla. Nyt lepoa ja palauttavaa liikuntaa ja sitten katseet kohti UTTF-sarjan päättävää Kolin osakilpailua. Kauden päätavoitteena ollut top3-sijoitus koko sarjassa on vielä ihan omissa käsissä.
Ville Maksimainen
Ultrajuoksuseura Sisu 