Ultrajuoksijat metsäretkellä

Olen harrastanut suunnistusta vajaat kymmenen vuotta ja jäänyt täysin koukkuun siihen tunteeseen, jonka kokee joka kerta rastilipun löytyessä. Mikan vaikutuksesta aikaisempi maratontausta on jalostunut ultrajuoksuksi, joten tällä lajiyhdistelmällä olin kuin luotu kokeilemaan rogainingia. Sain Mikan helposti innostumaan ajatuksesta ja kesällä 2017 löimme lukkoon suunnitelman osallistua vuoden 2018 rogainingin SM-kisoihin Jämijärvellä.

Rogaining on peräisin Australiasta ja rantautunut Suomeen noin kymmenen vuotta sitten. Kilpailu käydään 2-5 hengen joukkueilla ja kilpailun kesto on tavanomaisia suunnistuskilpailuja pidempi (3-24 tuntia). Rogainingissa 24h kilpailu on se niin sanottu ”perusmatka”. Kilpailun alussa joukkueille jaetaan kilpailualueen kartat, joihin on merkitty kaikki rastipisteet. Rastit ovat ”eriarvoisia” ja rastin numero kertoo kuinka paljon pisteitä mikäkin leimaus tuottaa. Joukkueilla on 1-3 tuntia aikaa suunnitella reitti, joka tuottaa mahdollisimman paljon pisteitä. Maaliin on ehdittävä kilpailuajan puitteissa tai alkaa sakkopisteet ropista. Yli puolen tunnin myöhästyminen aiheuttaa hylkäyksen. Eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa. Kisakeskuksessa saa käydä lepäämässä, tankkaamassa, vaihtamassa varusteita jne vaikka kuinka monta kertaa kisan aikana. Toki sinä aikana ei pisteet kerry. 🙂

Luotimme kisaan valmistautuessa lähinnä runsaaseen ulkoiluun ja jalkaisin liikkumiseen. Yksi harjoittelukisa käytiin Kuopiossa viime vuonna ja juhannuksena treenasimme kisakartan mittakaavassa kulkemista Kainuun korpimaisemissa. Tällöin Mika totesi oppineensa armeijassa käyttämään kompassia ja taito oli vielä tallessa. Tämän kummempaa suunnistuskokemusta rogaining ei välttämättä vaadi. Kartan mittakaava on usein 1:40000, joten rastiympyrän sisäänkin mahtuu paljon informaatiota. Totesimme tämän kantapään kautta Kuopion kisassa, jolloin reittisuunnittelussa käytetyt nuppineulat olivat tehneet karttaan niin ison reiän, että olennaiset karttamerkinnät hävisivät rastiympyrästä. Myös levykompassin suurennuslasi on tässä lajissa oiva apuväline.

Suunnitteluun varatut kolme tuntia meni kuin siivillä. Olimme jo etukäteen päättäneet, että käymme yhden kerran kilpailukeskuksessa syömässä jotain muutakin kuin energiageeliä ja teemme muut tarvittavat huoltotoimenpiteet. Kahta lenkkiä lähdimme siis kartalle hahmottelemaan. Maasto osoittautui hyvin kaksijakoiseksi: laajat kangasalueet kartan pohjoisosassa ja soista, kivikkoista metsäaluetta eteläosassa. Kummallakaan meistä ei ole pahemmin kokemusta pimeällä suunnistamisesta, joten jätimme suosiolla helpommat maastot pimeällä kuljettaviksi. Pyrimme myös hyödyntämään mahdollisimman paljon olemassa olevia polkuja ja teitä kulkemista helpottamaan. Onnistunut reittisuunnittelu on tässä lajissa erittäin tärkeässä roolissa lopputuloksen kannalta ja siihen panostimme kovasti. Suunnitelmamme oli hyvin realistinen ja arvioimme ehtivämme käydä kaikki suunnitellut rastit. Jälkeenpäin ajatellen reitti olisi pitänyt suunnitella ”ylipitkäksi” niin, että lopusta olisi voinut tarvittaessa oikaista aikaisemmin pois.

Lauantaina klo 12 retki sitten alkoi. Rogainingin lähtö ei tapahdu viivalta vaan alueelta, josta kukin joukkue lähtee valitsemaansa suuntaan. Samalle rastille meidän kanssa suuntasi useita joukkueita ja kovin kovalla kiireellä ei kukaan matkaan sännännyt. Aikaa oli 24 tuntia käytettävissä.. Rogainingissa rasteja ei piilotella mihinkään kiven koloihin, vaan ne näkyvät kauas maaston ollessa avointa. Minun vastuulla oli aina kertoa seuraavan rastin sijainti rastiympyrässä ja ylivoimaisesti suosituin rastipiste oli kumpareen päällä. Mikan tehtävänä oli huolehtia ajan kulumisesta ja siitä, että tunnin välein otamme energiaa jossakin muodossa. Lauantai oli todella lämmin päivä vuodenaikaan nähden ja urheilujuomaa kului paljon. Kartalla oli 5 juomarastia ja näiden sijainti piti ottaa huomioon reittiä suunnitellessa. Meillä molemmilla oli noin kolme litraa nestettä lähtiessä juomaliiveissä ja ensimmäiselle vesipisteelle tultaessa melkein kaikki oli juotu.

Kilpailualue on valtavan laaja ja välillä kuljimme jopa tunteja näkemättä yhtäkään kilpakumppania. Piristi aina kummasti, kun joku joukkue tuli vastaan iloisesti tervehtien. Matkaa elävöitti myös aivan järkyttävä hirvikärpästen määrä. Välillä toinen käsi piti täysin vapauttaa hirvikärpästen nyppimiseen hiuksista. Mikan sininen paita oli selvästi kutsuvampi kuin minun vaaleampi.

Ensimmäinen lenkki taittui suunniteltua nopeammin ja huoltotauolle saavuimme vielä valoisan aikaan noin klo 8. Teimme kaikki tarvittavat huoltotoimenpiteet kaikessa rauhassa ja käytimme siihen aikaa 1,5 tuntia. Minulla oli yksi rakko jo tässä vaiheessa kantapäässä ja sitä vähän tohtoroitiin hyväksi todetuilla ultrajuoksuopeilla. Meidän tauolla ollessa matkaan lähti 8 tunnin maastopyöräilijät ja oli hieno näky seurata pyörän valojen hajaantumista eri suuntiin.

Toiselle lenkille lähtiessä ilta oli pimentynyt ja käynnistimme upouudet otsavalomme. Rastilippujen heijastimet erottuivat hyvin ja totesimme selviävämme myös yöosuudesta kunnialla. Oli hienoa liikkua pimeällä kankaalla ja nähdä aika ajoin muiden kilpailijoiden valoja siellä täällä. Yön aikana liikkeellä oli meidän perusmatkalaisten lisäksi myös kahdeksan tunnin fillari- ja tossusarjalaiset. Lämmintä (jopa hikistä) päivää seurasi leppeän lämmin yö eikä vaatetusta tarvinnut lisätä kuin vasta aamuyön viileimpinä tunteina.

Pitkäkin kisa lähestyy jossain vaiheessa loppuaan ja jo hyvissä ajoin aamulla meidän etukäteen suunniteltu reitti alkoi olla jo kahlattu. Minun kantapäät ja meidän molempien jalkapohjat olivat jo tuskallisen kipeät ja Mika sai ihan tosissaan houkutella minua vielä yhdelle pienelle lisälenkille. Olihan siitä vielä 3 pistettä otettavissa! Tämä tarkoitti vielä lisää hiekkatietä, polkua, polviin asti ulottuvaa varvikkoa, suota ja hirvikärpäsiä. Tämän jälkeen oli vain ”loppusuora” jäljellä, joka tarkoitti noin 4 kilometrin pituista taivallusta maaliin. Ei siinä enää montaa juoksuaskelta otettu. Sitä taapertaessa aloitettiin jo kisan läpikäyminen ja spekulointi siitä mitä olisi voitu tehdä toisin. Sijoituksesta ei tässä vaiheessa ollut tietenkään minkäänlaista käsitystä, mutta olimme omaan suoritukseemme kokonaisuudessaan tyytyväisiä. Maaliin tullessa aikaa oli käytetty 22 tuntia 21 minuuttia. Kuljettuja kilometrejä kertyi mittariin 113. Tätä ennen pisin yhtäjaksoisesti kulkemani matka oli ollut 60 kilometriä Suomi-juoksussa Joensuussa 2017.

Tulosten julkistamiseen oli vielä vähän aikaa, joten otimme pienet päikkärit ennen palkintojenjakoa. Oli aika hieno fiilis, kun kuultiin olevamme kakkosia! Voittajapari oli meitä tällä kertaa niin paljon parempi, että sen suhteen ei jäänyt spekuloitavaa. Reittisuunnittelun osalta jäi kyllä parantamisen varaa ja sepä se taitaa ollakin tämän lajin suola. Pärjätäkseen rogainingissa ei tarvitse olla huippusuunnistaja eikä huippujuoksija. Terävällä päällä ja hyvällä ”peruskunnolla” pärjää. Tietenkin kokemukset aikaisemmilta ultramatkoilta auttaa ja monenlaisiin vaikeuksiin osataan jo etukäteen varautua. Ensi vuonna SM-kisat järjestetään elokuun lopussa Turussa ja meidän tiimi on jo aloittanut henkisen valmistautumisen.

Team Ultra Sisu
Anna-Leena Talasterä ja Mika Issakainen

rogaining_mika_liinu

SM-Rogaining 2018 tulokset >>

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s