Masokistin Unelma 2020

on

Satu Lipiäisen kisaraportti.

Kuluneen kevään edetessä kilpailukalenteri tyhjeni kisa kisalta. Itselleni suurimpana iskuna tuli Hollannin 100 km MM-kilpailujen peruminen. Välittömästi perumisesta kuultuani ilmoittauduin Masokistin Unelmaan. Kun Joensuu Night Run juostiin marraskuun puolivälissä, venyi kilpailutauko peräti yhdeksän kuukauden mittaiseksi. Asioilla onneksi on yleensä kaksi puolta, ja tauko etätyöaikoineen mahdollisti tähän mennessä harjoituksellisesti parhaan vuoden. Hyvin edenneen harjoittelun ansiosta kisaan tehtiin aikataulu, jonka mukaan ennätys paranisi 20 minuuttia lukemiin 8.20. Lisäksi 8.20 on 100 km matkalla omanlaisensa haamuraja, sillä se tarkoittaa tasan 5.00 min/km vauhtia.

Kilpailuun valmistautuminen sujui hyvin, mitä nyt sääennuste kohotti hieman stressitasoja. Viimeisinä päivinä ennen kisaa juoksin 39 neliön asuntoa ympäri pyyhe kaulassa etsiessäni sopivia viilennyskeinoja, jotka tulivat kyllä tarpeeseen. Kisa-aamun lämpötila pyöri mukavassa alle 20 asteessa, mutta sää oli muuten todella hiostava. Päivän edetessä mittarin lukemat eivät sitten enää olleetkaan minun elimistön mieleen.

Kilpailu lähti hyvin liikkeelle. Matkavauhti oli selvästi tavoiteltua kovempaa, mikä ei toki välttämättä ollut pelkästään hyvä asia. Pakkaa sekoitti kellon sekoilu. GPS oikoi matkassa niin, että kilometrivauhdit näyttivät noin 10s/km hitaampaa tahtia kuin järjestäjän tulostaulu. Elin huomattavan pitkälle siinä uskossa, että oma kelloni on oikeassa, mikä osaltaan vaikutti alun höntyilyyn. Väliajat vähän hirvittivät, mutta juoksu tuntui helpolta, joten en nähnyt tarpeelliseksi hidastaa väkisin. Maraton taittui vain reilut 10 min ennätystäni hitaammin, ja 50 km kohdalla aikaa oli kulunut vain noin 3.47. Yleensä 50 km rajapyykin ylittyessä minulle tulee ensimmäinen henkinen romahdus, nyt sitäkään ei tullut. Ajattelin, että jatketaan nyt sitten hyvää vauhtia, ja hidastetaan tasaisesti sitten, kun siltä alkaa tuntua. Ei muuten hidastettu tasaisesti.

Sää oli ollut lämmin, mutta siedettävä ensimmäiset viitisen tuntia. Sitten aurinko tuli näkyviin ja peli oli pelattu. Noin 60 km kohdalla tuli ihan totaalinen seinä vastaan ja kilometrivauhti tipahti kerralla minuutilla. Elimistö keitti niin huolella, että kävi mielessä, onkohan enää turvallista jatkaa. Kalle alkoi kantaa minulle jäitä ja juomista. Tuntui kuitenkin, ettei olo viilene ja että jano ei lähde juomalla. Seuraavat 20 km olivat pitkiä. Sitten alkoi ehkä hieman helpottaa. Vauhti toki ei enää parantunut, ja viimeiset 40 km olivat vain maalia kohden vyörymistä. Vaikeuksista huolimatta en kuitenkaan joutunut vaihtamaan kävelyksi. Jälkeenpäin analysoituna vauhti kehittyi hauskasti: ensimmäiset 6 kympin pätkää taittuivat hyvin lähelle 46 minuutissa ja viimeiset 4 seinän jälkeen ajassa 54 minuuttia. Vauhdinjako ei varmasti ollut optimaalinen, mutta kello pysähtyi kuitenkin kaikki toiveet ylittävässä ajassa 8.11.13, eli 30 minuuttia viimevuotista aiemmin. Tästä on hyvä jatkaa, kun tietää, että vielä on parantamisen varaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.