Joensuu Night Run 2020

on

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hölkkäiltiin perinteisesti 12h Areenaa ympäri Joensuu Night Runilla. Itselleni kyseessä oli viides startti kyseisessä tapahtumassa. 13-tuntisten yöunien jälkeen alkaa vähitellen ymmärtämään, että niin vain kisakausi 2020 saatiin päätökseen. Keväällä kilpailukalenterin tyhjentyessä äkillisesti tilanne ei näyttänyt ihan hirveän hyvältä, mutta jotenkin tästä saatiin raavittua sekä harjoituksellisesti että tuloksellisesti paras kausi ikinä.

Viikonlopun kisasta. Lähdin kisaan tavoitteena parantaa varoivaisesti viime vuoden ennätystä (~134.8 km). Viime vuotinen kisa meni mielestäni senhetkiseen kuntoon nähden reilusti ylikanttiin. Tästä syystä lähtöviivalla tuntui ensimmäistä kertaa, että tulos ei välttämättä parane edes hyvällä juoksilla ja tyytyväinen voi olla, jos pääsee edes oman ennätyksen tuntumaan. Aikataulua laatiessa minulla oli yksi selkeä periaate: 6h kohdalla mittarissa ei missään tilanteessa saa olla yli 72 km. Liikkeelle oli siis tarkoitus lähteä noin 5min/km vauhdilla, ja tulla jälkimmäinen puolisko sen minkää pääsee.

Areenaan saapuessa hermo meinasi olla vähän kireällä, kun jalkaterä keksi alkaa temppuilla. Automatka Imatralta Joensuuhun teki ilmeisesti jonkinlaisen lukon, jonka takia jalalle varaaminen oli hyvin hankalaa useamman tunnin ajan. Lopulta jalka saatiin ruksahtamaan, ja se alkoi vaikuttaa normaalilta. Lähtöviivalle päästiin siis suurinpiirtein yhtenä kappaleena.

Kisaan startattiin vajaan 80 juoksijan voimin. Näin koronavuonna osanotto oli edellisvuosia pienempää, mikä oli toki siinä mielessä hyvä, että radalla oli enemmän tilaa. Alkuvauhti tuntui helpolta, mutta maha alkoi vaivata melkein heti lähdön jälkeen. Koitin kuitenkin pysyä energiasuunnitelmassa. Kerrankin aika tuntui etenevän liian nopeasti, kun puolentunnin välein piti ottaa energiaa sisään. Itselleni epätyypillisesti jouduin pitämään myös muutaman vessatauon. Jossain olin puhunut jopa ”vessarallista”, mutta kierrosaikoja katsoessa koko kisaan mahtui kolme pysähdystä, joten aika paljon huonomminkin olisi voinut mennä. Vatsavaivoista johtuen energiansaanti ei ollut optimaalista, mikä varmaan osaltaan aiheutti jaksamisen heittelyä. Karkeasti laskettuna hiilihydraatteja tuli nautittua noin 49 g/h. Enempää ei olisi tällä kertaa pysynyt sisällä. Valtaosa energiasta tuli geeleistä sekä juomisista (urkkajuoma, cokis). Lisäksi kisan alkupuolella käytin Noshtin vauhtikarkkeja ja jälkipuoliskolla hunajaa. Huollon ja energian optimoinnissa riittää varmasti tekemistä vielä tulevaisuudessa. 

Kuva: Petteri Jokela

Ensimmäiseen kuuteen tuntiin matkaa taittui asettamani maksimimäärän verran, 72km. Matka taittui kivasti, mutta ei se mitään varsinaista lentoa ollut missään vaiheessa. Lihakset kipeytyivät jo parin tunnin juoksun kohdalla, vaikka yleensä saa juosta useita tunteja ilman ongelmia. Tovi puolimatkan ylittymisen jälkeen alkoi kisan hankalin vaihe. Jalka ei noussut, oksetti ja päässä heitti. Onneksi heikot hetket menee usein ohi. Kun pysyin radalla, sain kuitenkin raavittua 10 km tunnin kasaan. Kun pää alkoi taas toimia, huomasin sekä oman että Suomen ennätyksen olevan saavutettavissa, jos pystyisin etenemään hieman yli 5.30 min/km vauhdilla loppuun. Pyrin pitämään vaadittua vauhtia yllä kierros kerrallaan. Toisaalta matka eteni nopeasti selkeän tavoitteen kanssa, toisaalta tavoite teki viimeisestä neljästä tunnista henkisesti tosi raskaan. Koko ajan tiesi, ettei ole varaa ottaa huonoja kierroksia tai käydä vessassa. Jännitys jatkui ihan loppuun, ja lopulta eroa entiseen Suomen ja Pohjoismaiden ennätykseen jäi minun eduksi noin 400 m.  

Lopuksi muutama kuvaaja kisan kulusta. Juoksin tänä vuonna 1.4 km pidemmälle kuin viime vuonna. Viimevuotinen kisa oli kuitenkin onnistuneempi, ja viikonlopun kisaa kuvaisin ennemmin työvoittona. Väitän, että hyvän harjoitteluvuoden jälkeen kunto on parempi kuin vuosi sitten, mikä selittää plussan puolelle jääneen lopputuloksen. Alla olevaan kuvaan piirtelin 2019 ja 2020 kisojen kierrosajat. Tänä vuonna Ensimmäinen puolikas oli selvästi nopeampi. Eroa viimevuotiseen kertyi noin 3 km verran (69 km & 72 km). Jälkimmäisellä puoliskolla tänä vuonna matkaa kuitenkin kertyi noin kilometri vähemmän kuin vuosi sitten. Keskikierrosvauhdissa eroa vuosien välillä oli noin sekunti.

Käytin kisassa rannesykemittausta, joten saatuihin lukemiin sisältyy pietä epävarmuutta. Tällä kertaa käyrät näyttävät kuitenkin järkeviltä. Alkumatkan sykkeet olivat 150 paikkeilla. Lenkillä olen samoilla vauhdeilla saanut jopa 10 lyöntiä matalampia lukemia. Liekkö ero johtuu pelkästä jännityksestä. Koitin kuitenkin olla seuraamatta sykettä kisan aikana, koska sen korkeus alkoi hieman pelottaa. Ensimmäisen 6h lopuilla syke kohosi selkeästi, jopa yli 160 lukemiin. Tulkitsen ilmiön siten, että 5min/km vauhti alkoi käydä haastavammaksi. Jälkimmäisellä puoliskolla vauhti laski, ja sitä myöten myös syke palautui 140 ja 150 välille.

Kaiken kaikkiaan kisan jälkeinen fiilis on pienesti epätodellinen. Kun viisi vuotta sitten ylikunnon pilaamana epäonnistuneena ratajuoksijana astelin puolivahingossa Areenaan juoksemaan 12h viestijuoksua, ei kyllä käynyt mielessä että pystyisin juoksemaan 12h yhteen putkeen, ennätysten tekemisestä puhumattakaan.

Kiitokset vielä kaikille tuesta, kannustuksesta, huollosta ja kisojen järjestämisestä!

( Julkaistu alunperin Satun blogissa Running Is a Mental Sport )

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.