23.7. Matka kohti Pallasta
Aamuvarhaisella suuntasimme juoksijoita täynnä olevan auton kohti pohjoista. Matkaan meitä lähti Mika, Iida, Sointu, Jari ja minä. Onneksi auto oli täynnä juoksusta innostuneita ihmisiä, sillä muuten matka olisi voinut olla tooodella piiitkä. Fiilis oli korkealla ja pientä jännitystä ilmassa tulevasta koitoksesta.

Perille saavuimme jo hyvissä ajoin (noin klo 17). Vastassa hotelli Pallaksella oli kymmenkunta poroa. Tulimme siihen tulokseen, että hotelli oli tehnyt sopimuksen porojen kanssa, jotta turistit voisivat niitä ihmetellä.

Majoituimme aika kompaktisti sillä huoneessamme oli kaksi kerrossänkyä, jolloin Iida nuorimmaisena sai nukkua lattialla. Pisimmän matkan juoksijat (125km) Mika ja Sointu saivat alasängyt. Minä, joka juoksin vain 55km, sain yläsängyn. Mahduimme tavaroinemme kuitenkin hyvin sopuisasti huoneeseen.

Illalla kävimme verryttelemässä jalkoja pitkän ajomatkan jäljiltä läheisellä tunturilla (Palkaskero). Meitä etelänturisteja kuitenkin höynäytettiin kolmeen otteeseen, kun jokaisella kerralla luulimme, että tuon nyppylän takana on tunturin huippu. Kesäinen maisema tuntureilla on erittäin hieno. Erityisesti tunturin laella nautin avaruuden tunteesta, ja että näkee kauas. Iltapalaksi syötiin grillipihviä, joka toimi hyvin myös tankkauksena. Jälkiruoaksi oli irtokarkkeja.

24.7. 125km lähtö: Mika ja Sointu
Aamulla herätessä tunsin, että hartiat olivat todella jumissa. Etenkin vasenta puolta vihloi kovasti. Pieni pelko nosti päätään sillä aamupalan jälkeen hartiat eivät olleet vertyneet. Onneksi Soinnulla oli kinesioteippiä mukana, joten saimme hartian teipattua.

Päivän aikana seurasin kokeneempien puuhia ja valmistautumista. Kävimme myös arktisella järvellä uittamassa jalkoja ja hölkyttelemässä hiekkarannalla avojaloin. Iida oli ainut joka uskalsi uida.

Huolimatta huoneemme luovasta järjestyksestä Mika ja Sointu löysivät tarvittavat varusteensa reppuun. Sillä välin kun Sointu ja Mika lepäsivät, minä, Jari ja Iida kävimme tutustumassa huomiseen ensimmäiseen nousuun, joka oli Pallastunturin päälle. Jalat tuntuivat suht hyviltä. Ainoastaan lounaaksi syöty lohisoppa muistutteli liian nopeasta lenkille lähdöstä.

Mikan ja Soinnun lähtö starttasi keskiyöllä Ylläkseltä Äkäslompolosta Jounin kaupalta. Lähdimme hyvissä ajoin ajamaan Äkäslompoloon. Paikan päälle tullessa 23km miesten voittaja saapui juuri maaliin ja Juoksija lehden päätoimittaja pian hänen perässään. Sää oli mitä parhain ja yöksikin oli luvassa selkeää. Mika ja Sointu pääsivät nauttimaan valoisasta yöstä ja varmastikin hienosta auringonnoususta. Kuvasta voinette päätellä, että Sointu ja Mika lähtivät iloisin ja jännittävin mielin matkaan.

 

25.7. 55km lähtö
Yön sain suhteellisen hyvin nukuttua, huolimatta siitä, että ensimmäinen ultramatka jännitti. Heräsin noin kahdeksan aikaan ja menin suoraan aamupalalle. Jari oli aulassa seuraamassa Mikan ja Soinnun etenemistä. Aamupalan jälkeen laitoin kimpsut ja kampsut kasaan. Mukaani otin paljon geelejä ja muutamia energiapatukoita sekä halvaa ja hunajaa. Halva koostuu hunajasta ja tahinista. Halva oli Mikan suosittelemaa evästä juoksun ajaksi. Juomana oli vettä ja siihen sekoitettu nesteytysjuomatabletti.

Mika saapui Pallakselle jo pari tuntia ennen 55km lähtöä. Hän oli oikein hyvissä voimissa ja fiilis korkealla. Sointu tuli noin tunti myöhemmin. Soinnun omien sanojen mukaan hänen jalat eivät kovin hyvin totelleet sinä päivänä. Ennen lähtöä tapasimme Kimmon (Sisulainen). Kimmon kanssa sovittiin, että kavutaan ensimmäinen nousu yhdessä Pallaksen rinteen päälle. Kyllähän minua jännitti! Mutta fiilis oli hyvä ja suhteellisen luottavainen.

Kimmon kanssa etenimme rauhalliseen tahtiin Pallastunturin päälle, mutta melko nopeasti sen jälkeen Kimmo oli jo reippaasti edellä menossa. Hyvä, että hänellä juoksu kulki. Noin 5km kohdalla tunsin kuinka selkäranka rusahteli siis hyvällä tavalla. Oli tainnut olla jumituksia selässä ja lyhyen matkan juostua aukesivat. Ehkäpä hartiajumituksetkin johtuivat osittain tästä. 6 km paikkeilla huomasin, että pottuvarpaiden ulkosivut alkoivat hiertyä. Olin tehnyt osittain riskivalinnan kenkien suhteen, koska tiesin, että ne saattaisivat aiheuttaa rakot pottu- ja pikkuvarpaisiin. Mutta niillä kengillä juoksutuntuma oli paras mahdollinen ja vakaa. Päätin siis pitää huoltotauon ja teipata varpaat. Teippaus joko onnistuu tai menee pahasti pieleen. Jatkoin matkaa ja teippaukset olivatkin pelastus.

Hieman ennen Hannukurua nenästä näytti vuotavan hetken ajan verta, mutta onneksi loppui nopeasti. Voimat riittivät oikein hyvin Hannukurun huoltopisteelle. Hyödynsin WC mahdollisuuden, söin sipsejä ja täytin juomasäiliön. Hannukuruun saapuessa päälle sattui myös sadekuuro, mutta se oli onneksi kevyttä sadetta ja kesti vain hetken.

30km tietämillä oli aika kova nälkä. Mukana olevat energiapatukat olivat liian makeita ja niitä ei tehnyt mieli ollenkaan. Onneksi mukana oli halvaa ja sen sain syötyä (riski sinänsä, koska en ollut kokeillut sitä aiemmin). Seuraavalla juoksulla voisin kokeilla kuivalihaa tai vastaavaa.

Koko matkan aikana maisemat olivat todella mahtavia. Nautin täysin siemauksin avaruuden tunteesta tuntureilla. Onneksi sää oli aurinkoinen. Tunturien rinteet olivat välillä täysin auringon kyllästämiä ja korostivat pienien violettien kukkien väriloistoa. Nautin todellakin juoksemisesta/kävelystä.

Matkan pituus mietitytti sitä enemmän mitä pidemmälle pääsin. Tuntui hienolta ylittää 43km, sillä jokainen ylitetty kilometri olisi uusi ennätys itselleni. Pyhäkeron nousu oli aikamoinen. Onneksi sieltä alas laskeutuminen olikin paljon helpompaa. Tässä vaiheessa sykemittarini kellosta oli virta loppunut. Juuri ennen alamäkeä tiedustelin eräältä naiselta matkaa maaliin (jälkeenpäin mietin, että miksi ihmeessä en käyttänyt karttaa…seuraavalla kerralla sitten). Matkaa oli 14km ja se tuntui kuin lottovoitolta. Lähdin painelemaan alamäkeä innoissani ja aloitin loppukirin (ehkä liian aikaisin sittenkin). Ilta-aurinko paistoi alamäkeä mennessä lämpimästi ja antoi lisätsemppiä.

Viimeisellä huoltopisteellä oli ihan hirmuisesti mäkäräisiä, mikä johti hyvinkin nopeaan huoltoon. Matkaa olisi enää noin 10km ja sen tuntui todella lyhyeltä. Ne 10km sora/hiekkatiellä olivatkin aika pitkät kilometrit. Matka tuntui loputtoman pitkältä. Odotin kuin kuuta nousevaa, että ylitän joen. Joen ylittämisen jälkeen oli vielä noin 5km ja ne vasta pitkät kilometrit olivatkin. Tasaisella juokseminen oli myrkkyä jaloille. Voimia kuitenkin vielä oli, mutta tietämättömyys maalialueesta johti epätoivoiseen oloon. Olisi ollut hyvä käydä tsekkaamassa maalialue edellisenä päivänä.

500m maaliin -kyltti tuntui äärettömän hyvältä ja palkitsevalta. Taisin jopa tirauttaa pikku itkut helpotuksesta, ilosta ja ylpeydestä. Voimia riitti loppukiriin tai itsestä se ainakin tuntui siltä, mutta eri asia on se, että miltä se näytti. Olo oli hyvä ja tyytyväinen suoritukseen. Aikaa meni 8h 8min. Alun perin ajattelin, että 8h olisi hyvä ja mahdollinen eli ei siis paljoa mennyt arvio vikaan.

Maalissa oli Jari ja Iida vastassa. Kiitokset Jarille ja Iidalle huollosta, hyvin te veditte! Mikakin löytyi sohvalta lepäämästä. Sointu oli vielä matkalla. Sauna ja ruoka tekivät terää. Vaikka kenkävalintani jännitti niin turhaan sitä mietin, sillä sain vain yhden pienoisen rakon kantapäähän. Mika sanoi, että oisin saanut juosta pidemmän matkan, kun ei jaloissa ollut mitään.

Soinnun saavuttua Hettaan ja hänen saunottuaan ja syötyään lähdimme takaisin Pallakselle. Hotellille saavuimme noin klo 22-23 aikaan ja menimme nopeasti nukkumaan.

26.7. Takaisin Joensuuhun
Jalat olivat yllättävän hyvät ja kävely onnistui suhteellisen hyvin. Pitkä ajomatka kauhistutti, mutta se meni onneksi hyvin. Mitä nyt pientä jäykkyyttä oli havaittavissa autosta noustessa. Hartiatkin olivat vertyneet juoksun aikana, eikä hartioissa ollut juoksunkaan aikana sen kummempaa jumitusta.

Olen kaikin puolin tyytyväinen reissuun ja omaan juoksuun. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitokset Mikalle, Iidalle, Soinnulle ja Jarille mukavasta ja rennosta matkaseurasta sekä tsemppauksesta kisaan. Kiitokset myös kisan järjestäjille hienosta ja hyvin järjestetystä kisasta. Erityisesti nautin tunturien maisemista. Lähtisin uudestaankin.

Piritta