Ensimmäiseen 24 tunnin juoksuun valmistautuminen meni hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Jos ensimmäinen 12h juoksukin meni opintoreissuna, niin voiko 12h juoksusta hypätä suoraan 24h juoksuun varmoin mielin? Samanlainen loikka kuin puolimaratonilta maratonille? Asettelin itselleni maltillisia 200km tavoitteita, vaikka samalla laskeskelin kierrosaikoja ja pyörittelin 240-250km mahdollisuuksia mielessäni. Areenaan kuumuus, syömiset ja pään kestävyys 12 tunnin juoksemisen jälkeen olivat kuitenkin täysiä mysteerejä.

Lauantaiaamun hotelliaamiaisen jälkeen mieli oli hyvin kevyt ja valpas. Espoon Esport-areenan puitteisiin tutustuminen, juoksukamat päälle ja vielä viimeiset ohjeet huoltoon. Arvelin 12 minuutin välein tapahtuvan nesteytyksen ja evästyksen riittävän ainakin melko pitkälle.

Kisan ensimmäiset 6h meni varsin nopeasti. Kilometrejä sopivasti 64 ja ilman ongelmia mentiin. Kovaa alkuvauhtia lähteneitä kisailijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan ja itsekin olin huomaamatta noussut yhdeksänneltä sijalta jo kolmanneksi. Kuuden tunnin kohdalla oli myös ensimmäinen suunnanvaihto, joka ehkä hieman aiheutti ihmetystä jaloissa.

8-9h juoksun jälkeen alkoi kropassa areenan lämpöisyys tuntumaan. Huollosta kylmää vettä ja rättiä viilennykseen, mutta silti askel alkoi tuntua tahmeammalta. Varusteitakin joutui hieman korjailemaan pienien hiertymien vuoksi, joten loppumatkasta ei tulisi mitenkään herkullinen. Kaivoin myös kuulokkeet korviin siinä toivossa, että musiikista olisi saanut hieman piristystä lähestyvää yötä varten.

Pari tuntia jaksoin kuunnella Kirkan parhaimpia, kunnes nekin alkoivat tökkimään. 12h rajapyykki alkoi lähestymään ja kilometrejä 120. Olin aivan lopussa. Vaihtelua sain kun pääsin kokeneemman seurakaverin Kimmo Räsäsen juoksu/kävely-peesiin ja samalla vaihdeltiin tuntemuksia ja muita kuulumisia. Myös Kimmon ehdottama vartin huoltotauko puoliltaöin sai reilusti kannatusta.

Puolen yön huollosta uudet puhtaat vaatteet ylle ja syömiset naamaan, mutta silti… juokseminen ei ollut mitään nautinnollista. Tuntui kuin olisin juossut yöllä juoksurataa ympäri vailla merkitystä. Hiertymät painoivat, suolapähkinät jäivät suuhun pyörimään, kengännauhat olivat auki, kylmi. Edessä vielä vain vajaat 12 tuntia.

Aamuneljään asti kauheaa tahkoamista väsymyksen rajamailla. Reisistä ei irronnut yhtään voimaa ja katsoin parhaimmaksi ottaa pari särkylääkettä ja pitää 10 minuutin nukkumatauon. Silmällistäkään en kyllä saanut nukuttua, mutta jotenkin olo tuntui kohenevan. Pieni hörppäys kahvia ja paikalle saapuneen vanhan juoksijatutun tsemppaukset saivat mielenkin kohenemaan. Liikkeellelähtö oli silti yhtä tuskaa. Jalat aivan voimattomat. Pää kuitenkin toimi eli eikun eteenpäin.

Mahtava flow lähti vihdoin yläkropasta liikkeelle kohti jalkoja ja seuraavat neljä tuntia meni kuin siivillä. Sijalta 10 takaisin peliin ja niin vain kierrokset taittuivat ilman kipuja samaa vauhtia mitä kisan ensimmäisillä tunneilla. Tuntui kuin olisin ollut ainut joka radalla enää edes juoksee sillä ohiteltavia riitti. Kirimisen ansiosta takaisin sijalle 4.

Aamukahdeksalta väsymys alkoi taas painaa. 200 kilometrin raja alkoi kuitenkin kutkuttelemaan joidenkin kilometrien päässä, joten jos vain sinne asti jaksaisin vaikka konttaamalla, olisin tyytyväinen. Päätin kuitenkin nelivedon sijaan ottaa näppärän taksikyydin Soikkelin Jarin takapenkiltä, ja juoksu-kävelyllä Sisulaiset kivasti peräkanaa tahkoivat matkaa eteenpäin.

Puoli kymmeneltä aamupäivällä (juoksua takana 21h 30min) 200km täyteen ja kädet ilmaan. Enää helppoja kilometrejä sen minkä loppuun vain jaksaa vaikka kannustusta riitti, että kolmossijaan ei olisi pitkä matka. Pientä loppukiriä ehkä saikin aikaan, mutta mihinkään kahden tunnin hirmurepäisyyn ei kenelläkään olisi voimia enää tässä vaiheessa.

Viimeiselle puolituntiselle lähdettäessä tsemppasin vielä itseni ylittämään 220km rajan laskemalla montako kierrosta täytyisi jaksaa. Nopeasti nuo täyttyivätkin ja vielä muutaman kierroksen sain aikaan loppuhöyryissä ennen päätössummerin pärähdystä.

Ensimmäinen 24h ultrajuoksu siis kunnialla läpi oppirahoineen ja seuraavalla kerralla voikin kokeilla sitten jo ihan oikeasti sen läpi juoksemista.

Kiitokset kisajärjestäjä Endurancelle hyvästä tunnelmasta, Team UltraSisulle (Jari, Kimmo, Mika, Kaija ja Tuula) sekä huoltoon Sallalle ja Sepolle! Ja tottakai tutut jotka radan varressa kävi kannustamassa tai kotisohvilta kisaa jännittivät!

Tomi Ronkainen